Kun ensimmäinen miljoona on käytetty, niin siitä se homma vasta alkaa

Ohjelmistotuotteiden ja -ratkaisujen kehittäminen on erittäin haastavaa ja työlästä. Ja erityisesti, se ei ole yksittäinen projekti! Liikennetiedon hallintaan keskittyvää Nodeon Asgard Analysis ohjelmistotuotetta olemme kehittäneet lähes kahdeksan vuoden ajan. Onko tästä ajasta jäänyt jotain ymmärrystä käteen?
Ohjelmistotuotteiden kehittäminen on jatkuva prosessi. Ensimmäisen version jälkeen alkaa kehitys- ja ylläpitovaihe, jonka aikana ominaisuuksia kehitetään ja virheitä korjataan. Myös maailma ympärillä muuttuu; tarvitaan uusia järjestelmien välisiä integraatiota, uusia tietoturvauhkia syntyy ja EU-sääntely asettaa uusia vaatimuksia. Pian joku käytetty teknologia "happanee" alta ja ratkaisua pitää modernisoida.
Tämän kehitystyön tulee olla tiukasti jonkun hallinnassa, yleensä tuoteomistajan ja ohjelmiston teknisestä kehityksestä vastaavan ohjelmistoarkkitehdin. Mitä useampi kehittäjä satunnaisesti osallistuu tuotteen kehittämiseen, sitä hankalammaksi sen hallinta menee.
"Kotimaisten ohjelmistotuotteiden tukeminen synnyttää suomalaisille ohjelmistotaloille innovaatiokulttuuria ja kyvykkyyttä tuotebisnekseen."
Meillä yli 25 vuotta ohjelmistotuotteita kehittänyt ja niistä vastannut ohjelmistoarkkitehtimme onkin hyvin todennut, että "yleensä kolmas versio on vasta ensimmäinen hyvä". Tämä antaa hyvin perspektiiviä, mitä järjestelmien kehittäminen todellisuudessa on. Homma ei siis todellakaan lopu ensimmäiseen versioon!
Kotimarkkina on avain suomalaisten ohjelmistotuotteiden kansainväliseen menestykseen
Edellä mainituista syistä uskomme lujasti, että ohjelmistoratkaisujen toteuttaminen on ensisijaisesti yksityisen sektorin tehtävä. Julkisen sektorin kannattaisi aina lähtökohtaisesti ostaa suomalaisia ohjelmistotuotteita, ennen kuin lähteä kuluttamaan se ensimmäinen miljoona oman ratkaisun ensimmäiseen versioon. Ratkaisun todellinen elinkaarenhallinta kun on todellisuudessa usein odotettua kalliimpaa.
Kotimaisten ohjelmistotuotteiden tukeminen synnyttää suomalaisille ohjelmistotaloille innovaatiokulttuuria ja kyvykkyytä tuotebisnekseen resurssivuokraukseen perustuvan "liiketoimintaidean" sijaan. Suomi toimisi näin aitona tuotteiden referenssimarkkinana matkalla kohti tuotteiden myymistä kansainvälisille markkinoille.
Käy tutustumassa liikennetiedon ja liikenteen hallintaan keskittyviin Nodeon Asgard tuoteratkaisuihin!
Timo Majala
Liiketoimintajohtaja, tuotteet ja palvelut
Nodeon