Interpedia – verkkopalvelu, verkkokauppa ja brändiuudistus
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/24029.jpg)
Interpedia ry on 70-luvulla perustettu voittoa tavoittelematon, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kotimainen kansalaisjärjestö.
Interpedia tekee töitä lasten hyväksi. Yhdistyksessä työskennellään sen puolesta, että jokaiselle lapselle kuuluva oikeus hyvään ja turvattuun lapsuuteen toteutuisi mahdollisimman monen kohdalla. Adoptiovanhempien perustama järjestö on kasvanut keskikokoiseksi järjestöksi, jolla on kaksi toiminta-aluetta: kansainvälinen adoptio ja kehitysyhteistyö.
Interpedian verkkopalvelu-udistuksen lähtökohdat
Interpedian vanha verkkopalvelu oli tullut tiensä päähän. Graafinen ilme oli pölyttynyt, sivurakenne oli muuttunut sekavaksi ja teknisesti palvelu vaati uudistamista. Sivuston tarkoituksena oli tukea molempia yhdistyksen painopisteitä; adoptiopuolta sekä kehitysyhteistyötä. Verkkopalvelusta haluttiin edeltäjäänsä saavutettavampi.
Adoptioprosessi haluttiin kuvata selkeästi, ja palvelusta toivottiin käyttäjälähtöistä ja mutkatonta koko adoptioprosessin varrelle.
Kehitysyhteistyön puolella toivottiin, että kohdemaita saadaan entistä paremmin esille palveluun. Lahjoitusmahdollisuuksia ja aineettomien lahjojen lahjoitusmahdollisuuksia toivottiin parannettavan. Palveluun toivottiin myös verkkokauppaa aineettomille lahjoille, lahjoituksille ja myytäville tuotteille.
Redandbluen suunnittelutyö alkoi tiedonkeruulla
Suunnittelu aloitettiin tiedonkeruuvaiheella, jonka aikana tutustuimme analytiikkaan ja keräsimme käyttäjäymmärrystä kevyillä haastattelukierroksilla omassa lähipiirissämme. Adoptio on pitkä prosessi, jota valvotaan viranomaisten toimesta. Prosessin aikana adoptiota hakeva vuorottelee asioidessaan adoptiota järjestävän yhdistyksen kanssa sekä viranomaisten kanssa. Pyrimme ymmärtämään millaisia kysymyksiä, haluja ja tarpeita adoptioprosessin eri vaiheissa syntyy. Mietimme miten palvelu voisi tukea jokaisessa vaiheessa entistä paremmin.
Uusi palvelu rakennettiin niin, että se ottaa adoptiota hakevan paremmin huomioon joka vaiheeessa; tiedonhakuvaiheessa, lupaprosessin aikana ja adoption jälkeen.
Verkkopalvelu-uudistuksen tulokset
Uusi palvelu alkoi tuottamaan tuloksia välittömästi julkaisun jälkeen. Kehitysyhteistyöpuolelle saatiin uusia kummeja, ja tuotteiden myynnissä ja lahjoitusten määrässä nähtiin heti kasvua.
”Palvelusta tuli parempi, kuin mitä olisin kuvitellut”
”Mobiilikäyttöliittymä on kerännyt kiitosta.”
”Uutta palvelua pystyy muokkamaan paljon laajemmin, kuin vanhaa.”
”Oli helppoa osallistaa tiimiä sisällönsyöttövaiheessa, kun oli hyvät välineet.”
Lue redandbluen artikkelista, miten uudistus eteni tiedonkeruvaiheesta suunnitteluun ja toteutukseen.
Tutustu uudistettuun interpedia.fi-verkkopalveluun.
Vastaatko verkkopalvelusi uudistuksesta ja etsit sopivaa kumppania sen suunnitteluun ja toteutukseen? Lähetä meille viesti, niin sovitaan tapaaminen tarpeen kartoitukseen.
Suosittelija:
Redandbluen työtavoissa ja työkaluissa oli iso edistysaskel aikaisempiin verkkopalveluiden läpivienteihin.
Marja Utela
![Red & Blue Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/red-blue.jpg&size=x100)
Tiedot
Tilaaja: | Interpedia ry |
Ajankohta: | 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Petteri Laamo, petteri@redandblue.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Myynti |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Testaus ja laadunvarmistus |
![]() |
Verkkokaupparatkaisut |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
![]() |
WordPress |
![]() |
WooCommerce |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Red & Blue - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
![](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/expert_images/194.jpg&size=90&crop=1&align=c)
Reeta Laamo
Senior Designer, perustaja, toimitusjohtaja
![]() |
|
Olen redandbluen suunnittelija ja toinen yrityksen perustajista. Palveluihimme kuuluvat verkkosivustot ja verkkokauppojen kokonaisratkaisut konseptisuunnittelusta teknisen .. | |
reeta@redandblue.fi 0443627714 |
|
![]() ![]() |
Red & Blue - Muita referenssejä
Red & Blue - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |