Suoratoistopalvelut ovat yhä suositumpia. Yhä useampi suomalainen kääntää illalla rentoutuessaan perinteisen television sijaan päälle jonkin suoratoistopalvelun. Suoratoistopalveluiden markkinoilla löytyykin tänä päivänä enemmän valinnanvaraa kuin koskaan aiemmin, sillä Suomessa erilaisia palveluita toimii jo kaikkiaan yli kymmenen. Mutta mikä on paras suoratoistopalvelu?

Hinnan ja käyttäjäystävällisyyden lisäksi suoratoistopalveluiden tärkeimpiä kilpailuvaltteja ovat valikoima ja yksinoikeudelliset sarjat. Vanhojen suosikkien Netflixin ja HBO:n lisäksi löytyy palveluita, jotka keskittyvät vaikkapa indie-elokuviin tai yhdysvaltalaisiin reality-sarjoihin. Tässä jutussa siis Suomessa toimivat suoratoistopalvelut vertailussa valinnanvaikeuden helpottamiseksi!

 

Netflix

Tuttu ja turvallinen Netflix tarjoaa kolme eri hintaista tilausta – perustasoinen 7,99€, keskihintainen 11,99€ ja premium-hintainen 15,99€ kuussa. Kalliimmalla sopimuksella saa parempaa kuvanlaatua ja enemmän käyttäjiä. Tällä hetkellä Netflix ei tarjoa ilmaista kokeilujaksoa, mutta sen sijaan joitakin sisältöjä voi katsoa ilmaiseksi myös ilman Netflix-käyttäjää.

Netflixillä on vaihteleva valikoima elokuvia, sarjoja ja dokumentteja. Se tuottaa myös omia ohjelmia ja elokuvia, joista esimerkiksi kauhuelokuva Bird Box tai sarja Orange is the New Black ovat nousseet hiteiksi. Netflix on kuitenkin menettänyt joitakin katselluimpia sarjojaan muille suoratoistopalveluille, kun esimerkiksi klassikkosarja Frendit poistui palvelusta.

HBO Nordic

Pohjoismaisen HBO Nordicin kuukausihinta on kaikille 10,95€, mikä oikeuttaa kahdella laitteella striimaamisen samanaikaisesti. Palvelua on mahdollista kokeilla ilmaiseksi 7 päivän kokeilujakson ajan. 

HBO:n valikoima on keskittynyt etenkin tv-sarjoihin, vaikka sieltä löytyy paljon myös elokuvia ja dokumentteja. HBO:lla katsottavissa ovat esimerkiksi hittisarjat Game of Thrones ja Euphoria.

Disney+

Disney+ on tuoreempi tulokas suoratoistopalvelumarkkinoilla, sillä se aloitti toimintansa Suomessa vasta viime syyskuussa. Palvelun voi tilata 6,99€ kuukausihintaan ilman sitoutumista tai vaihtoehtoisesti säästää hieman maksamalla koko vuodesta kerralla 69,99€. Ilmaista kokeilujaksoa ei ole tällä hetkellä saatavilla.

Palvelun valikoimaan kuuluvat Disneyn, Pixarin, Marvelin, Star Warsin ja National Geographicin sarjat ja elokuvat. Lisäksi Disney tuottaa itse palveluun yksinoikeudella uusia Disney Originals -tuotantoja, kuten suosittua tv-sarjaa The Mandalorian.

Elisa Viihde Viaplay

Viaplay ja Elisa Viihde Aitio yhdistivät suoratoistopalvelunsa vuoden 2020 lopussa, ja joulukuusta alkaen niiden sisällöt ovat toimineet samassa tilauksessa. Leffojen ja sarjojen katselun mahdollistava kuukausihinta on 12,99€, jonka lisäksi palvelu tarjoaa Elisa Viihde Viaplay Total -pakettia. Sen tyyriimpi kuukausihinta 34,99€ sisältää myös urheilulähetykset, kuten Valioliiga-pelit ja NHL-ottelut.

Palvelussa voi myös erillisestä maksusta vuokrata ja ostaa elokuvia omaksi. Ilmaista kokeilujaksoa ei ole, mutta ensimmäisen kuukauden ajan voi kokeilla palvelua alennettuun viiden euron hintaan. Viaplay Elisa Viihteen sarjavalikoimaan kuuluvat esimerkiksi klassikkosarjat Greyn Anatomia ja Supernatural.

Amazon Prime Video

Suomessa kenties hieman tuntemattomampi Amazon Prime Video tarjoaa tilauksen 5,99€ kuukausihintaan. Hintaan sisältyy striimausmahdollisuus kolmella laitteella samanaikaisesti. Palveluun on myös saatavilla 7 päivän ilmainen kokeilujakso. Suurimman osan Prime Videon valikoimasta muodostavat yksinoikeudelliset Amazon Original -tuotannot, kuten tv-sarjat Good Omens ja Goliath. 

C More

Pohjoismainen C More tarjoaa suoratoistopalveluaan 12,95€ kuukausihintaan. Sen lisäksi saatavilla on myös kalliimpia Sport+ ja Total+ -paketteja, joihin sisältyy erilaisia urheilulähetyksiä ja mahdollisuus katsoa MTV3:n, Avan ja Subin lähetyksiä ilman mainoksia. C More tarjoaa laajan valikoiman myös kotimaisia ohjelmia, kuten tv-sarjat Sunnuntailounas ja Onnela. Suoratoistopalvelua voi kokeilla kaksi viikkoa ilmaiseksi. 

Ruutu+

Nelosen suoratoistopalvelu Ruutu+ on tilattavissa 9,95€ kuukausihintaan. Tilaus sisältää Nelosen ohjelmien katselemisen ilman mainoksia, ohjelmaennakot tietyistä sarjoista sekä laajan valikoiman sarjoja ja elokuvia. Osaa ohjelmista voi katsella myös maksutta ilmaisella Ruutu-käyttäjällä, ja lisäksi Ruutu+ -palveluun saa kahden viikon ilmaisen kokeilujakson. Ruudun suosituimpia sisältöjä ovat etenkin realitysarjat, kuten Paratiisihotelli ja Temptation Island.

Blockbuster

Blockbusterin toimintaperiaate eroaa hieman muista vertailun suoratoistopalveluista, ja se muistuttaakin enemmän verkossa toimivaa elokuvavuokraamoa. Kuukausihinnan sijaan palvelussa maksetaan vain elokuvista, jotka haluat katsoa. Elokuvien hinnat vaihtelevat, ensi-iltaelokuvasta voi joutua pulittamaan yli kymmenen euroa kun taas vanhempia pätkiä voi ostaa katsottavaksi alle viiden euron hintaan. Palvelussa on nähtävissä myös jonkin verran tv-sarjoja, vaikka pääpaino on elokuvissa.

MUBI

Hieman tuntemattomampi palvelu MUBI toimii myös eri tavoin kuin muut suoratoistopalvelut. Jatkuvan valikoiman sijaan palvelussa on 9,99€ kuukausihintaan nähtävillä kuratoitu 30 indie- ja taide-elokuvan valikoima, joka vaihtelee viikoittain. Uusi elokuva tulee katsottavaksi joka päivä. Palveluun on saatavilla 7 päivän kokeilujakso ja maksamalla koko vuoden hinnan kerralla kuukausihinnasta voi hieman säästää.

Hayu

Yhdysvaltalainen Hayu on keskittynyt etenkin tositv-sarjoihin kuten Keeping up with the Kardashians ja The Real Housewives. Vertailun edullisimpaan 4,99€ kuukausihintaan voi katsella yli 250 eri tv-sarjaa, ja Hayu tarjoaa myös 30 päivän ilmaisen kokeilujakson. Joitakin Hayun sisältöjä voi katsella myös C Moren kautta. 

Discovery+

Aikaisemmin Dplayna tunnettu discovery+ sisältää kaikki TV5:n, Kutosen, Friin, TLC:n, Discoveryn, Animal Planetin, Travel Channelin, Discovery Sciencen, Investigation Discoveryn ja Food Networkin kanavasisällöt. Osaa ohjelmista voi katsella ilmaiseksi, mutta kaikki palvelun sisällöt saa katseltavakseen 6,99€ kuukausihintaan. Valikoimaan kuuluu sekä kotimaisia että kansainvälisiä ohjelmia. Discovery+ tarjoaa myös kalliimpia urheilupaketteja, joilla pääsee näkemään myös Eurosportin urheilulähetyksiä. 

 

Kansikuva: Unsplash

 

Lue myös Vertailussa 6 suomenkielistä äänikirjasovellusta, Parhaat ilmaiset retkeilysovellukset Androidille ja iOSille ja Parhaat mobiilisovellukset kotona kuntoiluun.