Ryöstäjät iskivät Kaliforniassa kolme viikkoa kestäneen ja yhdeksän osavaltiota kattaneen kuvauskiertueen päätteeksi. Kaikki kuvauskalusto ja tavarat menetettiin passeja myöten.

Mikä pahinta, suurin osa asiakkaille kuvatusta materiaalista meni sen siliän tien.

Kokemuksia.fi:n kansainvälistyminen sai ikävän startin, sillä vain murto-osa massiivisista videotiedostoista oli saatu siirrettyä pilveen. Yrityksen toimitusjohtaja Johannes Karjula arvioi tappioiden olleen 70 000 euron luokkaa.

– Meidän olisi täytynyt valmistautua paremmin verkkoyhteyksien järjestämiseen Yhdysvalloissa. Nykyään piilotamme muistikortit sukanvarteen ja lähetämme materiaalit mahdollisimman nopeasti pilveen. Paikalliset yritykset ovat olleet todella auttavaisia, esimerkiksi eräs Googlen johtaja laittoi minulle viestin Linkedinissä tapahtuneen jälkeen ja kirjoitti, että tulkaahan tätä kautta ensi kerralla, hän tarjoaa kaistat, Karjula kertoo.  

Vaikka vahinko iski startupiin kuin salama kirkkaalta taivaalta, se antoi Karjulan mukaan samalla tekemiselle alkuun agressiivisen ja lopulta positiivisen ruiskeen: päätettiin, että tämähän ei jää tähän.

Vuonna 2016 perustetulla yrityksellä on jo 40 työntekijää, 700 asiakasyritystä ja 1400 tarinaa toteutettuna.

Joka ikinen asiakas käytiin kuvaamassa uudelleen ja kuvauskeikkoja Jenkkilään tehdään edelleen, mutta mahdollisimman hyvin valmistautuen.  

Kokemuksia.fi:n konsepti kasvaakin tällä hetkellä sellaisella vauhdilla, että sitä ei muutama maantierosvo pysäytä: vuonna 2016 perustetulla yrityksellä on jo 40 työntekijää, 700 asiakasyritystä ja 1400 tarinaa toteutettuna. Liikevaihto ensimmäiseltä täydeltä tilikaudelta, eli vuodelta 2017: 1,7 miljoonaa euroa.

Nopea kasvu juontaa siitä, että Johannes Karjula joukkoineen ymmärsi luotettavien asiakaskokemusten merkityksen internetaikana.

 

Analytiikka paljasti digitaalisen markkinoinnin tekijälle, mikä asiakkaita kiinnostaa verkossa

Laadullinen asiakastieto on palannut juurilleen internetin ansiosta. Suomen Asiakastiedon edeltäjä Suomen Luotonantajayhdistys kartoitti jo vuodesta 1905 alkaen keihin Suomessa voi luottaa. Työtä tehtiin esimerkiksi kyselemällä kapakoissa ketkä henkilöt ovat luottamuksen arvoisia.

Asiakastiedon hallinta mullistui 1990-luvulla, kun viranomaiset alkoivat tallentaa yritystietoja elektronisiin tietopankkeihin. Sitten osakeyhtiölain muutos vuonna 1999 velvoitti kaikki osakeyhtiöt julkistamaan tilinpäätöksensä. Internetissä liikuttiin tuohon aikaan vielä verkko-osoitteita arvaamalla ja sisällöntuotannon määrä oli murto-osa tämänpäiväisestä. Ennen sosiaalisen median ja julkaisujärjestelmien aikaa siitä vastasi pieni joukko web-kehittäjiä.

Luottamusta yrityksiin alettiin rakentaa tuijottamalla absoluuttisen kylmiä talouslukuja.  

Ihminen on kuitenkin tunteikas eläin jos verrataan vaikkapa leijoniin.

65% yritysjohtajista sanoo, että subjektiiviset tekijät, kuten yrityskulttuuri ja arvot kääntävät päätöksen suuntaa, kun vertaillaan kilpailevia tarjouksia.

Esimerkiksi kansainvälisesti toimivan luovan toimiston Gyron ja The Fortune Knowledge Groupin tutkimus Only Human selvitti vuonna 2014 tunteiden vaikutusta yritysjohtajien päätöksentekoon. 720 haastattelua kattaneen aineiston perusteella 65% yritysjohtajista sanoo, että nimenomaan subjektiiviset tekijät, kuten yrityskulttuuri ja arvot kääntävät päätöksen suuntaa, kun vertaillaan kilpailevia tarjouksia.

Tänä päivänä internet on täynnä tarinoita joiden avulla ostajat rakentavat kuvaa palveluntarjoajista. Näiden tarinoiden kaappaamisessa ja kerronnassa Kokemuksia.fi auttaa asiakkaitaan.

 

 

Kokemuksia.fi tuottaa videoita ja artikkeleita haastattelemalla suomalaisten yritysten asiakkaita heidän yhteistyökokemuksistaan. Työn tilaaja toimittaa listan asiakkaistaan Kokemuksia.fi:lle, joka kartoittaa kiinnostuneet haastateltavat ja tuottaa korkealaatuiset sisällöt. Yrityksen omasta rosterista löytyy mm. aiemmin Ylellä työskennelleitä media-osaajia.

Näin videon tilaajayritys saa käyttöönsä verkkosivuilleen ja sosiaalisen median kanaviin laadukkaan ja uskottavan referenssitarinan. Optiona sisällön saa myös kokemuksia.fi-saitille, josta on alkanut kasvaa todellinen suomalaisten asiakaskokemusten tietopankki. Videot ovat tiiviitä, noin kahden minuutin pätkiä, joihin tallentuu olennaisin, eli asiakaskokemus itse loppuasiakkaan kertomana.

 

 

– Ihmiset pystyvät perustamaan päätöksensä vain 14% prosenttisesti mainontaan. Tutkimus- ja kokemustieto olisi kaikista parasta palveluntarjoajan valinnan kannalta, mutta markkinoinnilla ei usein ole prosessia niiden tuottamiseen. Monesti ei yksinkertaisesti uskalleta kysyä, Karjula kuvaa.

Siksi on helpompi ulkoistaa prosessi kolmannelle osapuolelle, joka vastaa korkealaatuisen sisällön tuotannosta ja jolle asiakkaat myös kertovat kokemuksistaaan vilpittömämmin.

– Sisällön tuottajan riippumattomuus on yksi isoimpia juttuja tässä hommassa. Haastateltavat eivät ole lahjottuja, vaan pelkän tyytyväisyyden tulee riittää siihen, että lähtee mukaan.

 

Johannes Karjula

 

Johannes Karjulan yritysideaa sai alkunsa, kun hän toteutti WordPress-sivustoja noin sadalle asiakasyritykselle. Analytiikkaa tutkiessaan Karjula kiinnitti huomiota eri toimialoilla toistuvaan kuvioon: asiakaskokemukset keräsivät jatkuvasti orgaanista liikennettä hakukoneista, niiden parissa vietettiin selvästi enemmän aikaa ja poistumisprosentti oli pienempi kuin muiden sisältöjen kohdalla.

– Heräsi ajatus, että miksei voisi olla yhteistä palvelua, joka koostaa yhteen kaikki Suomen asiakaskokemukset.

”Ostavaa asiakasta ei kiinnosta pumpulinen markkinointipuhe.”

Näin lähti idea yrityksestä, joka vei myös miehen mukanaan. Johannes Karjula nauttii yrittäjyydestään siinä määrin, että maanantai on hänelle aina se viikon paras päivä. Puoliso joutuu välillä sunnuntaisin rauhoittelemaan, että vielä olisi yksi lepopäivä jäljellä.

– Mua on kiehtonut aina yritysten todelliset ongelmat. Kun markkinassa ja on jokin asia rikki, sitä pääsee korjaamaan mission kautta, Karjula miettii.

– Ostavaa asiakasta ei kiinnosta pumpulinen markkinointipuhe. Me haastamme yrityksiä kertomaan myös negatiivisista asioista. Usein parhaat asiakastarinat syntyvätkin siitä, kun on kuljettu vaikeuksien kautta voittoon, hän jatkaa.

Näin Kokemuksia.fi auttaa myös omia asiakkaitaan kehittämään palveluaan. Vastikään yritys on tuonut markkinoille palvelun asiakaskokemuksen tutkimiseen. Tutkimustuote on kehitetty tiiviissä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Tutkimus tuottaa raportin, josta käy yhdellä silmäyksellä koko asiakaspolun aikana tapahtuneet positiiviset ja negatiiviset asiat.  

Tulevaisuudessa Kokemuksia.fi:n asiakkaat saavat palvelusta jatkuvasti dataa asiakaskokemuksensa kehittämiseksi.  

Karjulan analogian voisi kuvitella koskettavan yrityksiä, sillä harva markkinointipalvelu tähtää myös asiakkaidensa ydinprosessien ja arvolupauksen kehittämiseen.

 

Tutustu kokemuksia.fi:hin

Verkostoidu Johannes Karjulan kanssa LinkedInissä

 

Esimerkkejä Kokemuksia.fi:n tuottamista videoista

 

Onko yrityksellänne mielenkiintoinen juttu kerrottavaksi, ohjelmisto esiteltäväksi tai osaava digitalisaation asiantuntija haastateltavaksi? Ole yhteydessä ite wikin toimitukseen johannes.puro@itewiki.fi, niin tehdään artikkeli!