Veronumero.fi
Tavoitteet:
Veronumero.fi on Suomen Tilaajavastuu Oy:n palvelu, jonka avulla rakennustyömailla toimivat yritykset voivat digitalisoida lakisääteistä raportointiaan verohallinnolle. Kyseessä on toimialan yhteinen palvelu, johon kerätään tietoja kaikilta työmailla toimivilta yrityksiltä. Tietoja tarjotaan rajapintojen kautta kymmenien eri toimittajien toteuttamille järjetelmille. Kokonaisuuteen kuuluu myös VALTTI-henkilökortti, joka on käytössä yli 160 000 työntekijällä työmailla.
Roolimme:
Konsulttimme ovat suurelta osin toteuttaneet sekä taustajärjestelmät että web-käyttöliittymää. Kahden vuoden ajan vastasimme myös tuotekehityksen ohjaamisesta, sekä olimme Suomen Tilaajavastuun apuna järjestelmän suunnittelussa ja käyttöönottoprojekteissa eri asiakkaille.
Suosittelija:
Taito United on osoittanut pystyvänsä monenlaisiin toimeksiantoihin. Taidon konsultit eivät pelkästään koodaa, vaan he osaavat myös ajatella mikä liiketoiminnalle on tärkeää. Olen suositellut Taito Unitedin palveluita useille yhteistyökumppaneilleni.
Mika Huhtamäki
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Suomen Tilaajavastuu Oy |
Ajankohta: | 2013 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Erkka Halme |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Teknologia
React | |
Java | |
Javascript | |
Python |
Taito United - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Taito United - Muita referenssejä
Taito United - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |