Verkon liiketoimintatrendit 2016
Vuosi 2015 on kulkemassa loppua kohden ja katseet alkavat kääntyä kohti vuotta 2016. Sopiva hetki tirkistää kristallipalloon ja miettiä mitkä tulevat olemaan verkon liiketoimintatrendit 2016.
Vilkaisu vuoteen 2015
Normaalisti tässä kohtaa mahassani on muurahaisia, kun alan vertailemaan miten poskelleen viime vuoden arvailuni menivät. Vuoden 2015 osalta arvailut jäivät kuitenkin välistä, mutta varmistetaan ensi vuoden jännitysmomentti arvioimalla hiukan pidemmälle.
Jos muutamalla sanalla pitäisi laittaa vuosi 2015 pakettiin, sanoisin että kuhina digitalisaation ympärillä äityi vieläkin kovemmaksi kuin osasin odottaa. Asiasta keskustelu ei saa enää ”ei koske meitä” katseita. Kiinnostus on kääntynyt ”miten se tehdään” kysymyksiin.
Verkon liiketoimintatrendit 2016
No niin, sitten päästäänkin itse masiinaan. Verkon liiketoimintatrendit 2016, ole hyvä:
Sisältömarkkinointijuna etenee. Edellisestä kohdasta päästäänkin aiheeseen, jota olen ennustellut jo aiemmin. Kuten digitalisointi, sisältömarkkinoinnin käytön yleistyminen on tuskallisen hidasta suhteessa niistä takuuvarmasti saavutettavissa oleviin hyötyihin. Toki ajattelumallit ja toimintapata pitää pystyä ensin kääntämään perinteisestä moderniin. Jos sinulla ei ole vielä blogia, niin nyt olisi korkea aika. Jokainen kilpailijasi blogiartikkeli nostaa heidän sivustoaan hakukoneissa korkeammalle. Katso Forbesin 7 sisältömarkkinointitrendiä vuodelle 2016.
Somen vaikuttavuus verkkokaupankäyntiin. Somella on ollut jo pitkään paikkansa verkkokaupan myynnin muodostumisessa, mutta toimenpiteet muuttuvat helpommin hallittavaksi. Somen mittaaminen, social commerce ja social shopping ovat kasvamassa entistä merkittävämpään asemaan. Kehitys suorastaan pakottaa yritysten panostamaan tuotteidensa ja palveluidensa laatuun, koska viidakkorumpu on armoton – toisaalta se myös buustaa kaupankäyntiä, jos hommat ovat lapasessa.
Pilviytyminen jatkuu. Pilvipalvelut eivät ole enää mikään uusi trendi, mutta organisaatiot hakevat yhä enemmän kilpailuetua tuotteistamalla oman tarjontansa pilvipalveluksi ja käyttävät samalla enemmän valmiita SaaS-palveluita. PaaS:n käyttö näyttää taas nostavan uudelleen päätään muun muassa Dockerin myötä. Suunta on selvä, siirtyminen on-premise kehitysalustoista kohti PaaS-pilvialustoja.
Tiedon hyödyntäminen tehostuu. Dashboard-näkymät, analytiikkatiedon tehokkaampi hyödyntäminen ja big data ovat kaikki vähemmän seksikkäitä aiheita, joista saatava hyöty on kuitenkin kiistaton useimmille tietointensiivisille liiketoiminnoille.
Mobiilimaksaminen. Tästä on kohkattu erityisesti Suomessa jo ties kuinka kauan, mutta teknologiat alkavat pikkuhiljaa kypsyä sille tasolle, että asia alkaa realisoitumaan. Tosin ei vielä ensi vuonna. Haaste on siinä, että teknologiakenttä on vielä turhan hajanainen. Selvää voittajaa on vaikea nimetä. Tässäkin asiassa seuraamme jenkkejä jälkijunassa.
Smart Machines. Autonomiset robotit (itseohjautuvat autot ja dronet), kehittynyt puheentunnistus, automaattiset verkkoassistentit ja niin edelleen saattavat kuulostaa vielä osittain tieteiselokuvalta, mutta teknologiat ovat jo tuotantovalmiita. Kyse on vain siitä milloin päästään massavalmistukseen.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Julkishallinto | |
Kauppa | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Sofokus - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Otto Sunnari
Sales & Partners
Otto on pitkän linjan internet-osaaja, joka innostuu tietojenkäsittelyn ja verkon trendeistä, erityisesti mobiililaitteista, vimpaimista sekä asioiden internetistä. Oton .. | |
otto.sunnari@sofokus.com 044 799 2908 |
|
Sofokus - Muita referenssejä
Sofokus - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |