Vastuullisuus loistaa poissaolollaan julkisissa kilpailutuksissa
Vielä kymmenisen vuotta sitten digitalisaatiosta puhuttiin ikään kuin aineettomana asiana, joka vapauttaisi kodit, koulut ja työpaikat papereista, kansioista ja muista luonnonvaroja kuluttavista tavaroista ja veisi tehokkuutemme uusiin sfääreihin. Sittemmin ymmärrys digitaalisten prosessien ympäristökuormituksesta on kasvanut hurjasti. Siellä missä IT säästää ympäristöä jossakin, kuluttaa se sitä toisaalla. Mikään digitaalinen prosessi ei pyöri ilman energiaa.
Vaikka paluuta toimistojen paperikasojen ja ruutuvihkojen äärelle tuskin kukaan toivoo, on myös digitalisaation ympäristövaikutuksia katsottava silmästä silmään. Vain näin voidaan myös IT-alaa muuttaa luonnon ja ihmiskunnan kannalta kestävämmäksi.
Julkiset hankinnat voisivat Suomen kokoisessa maassa olla käänteentekevässä asemassa vastuullisuuden edistämisessä. Julkisten palveluiden, kuten soten tai koulutuksen, vaikutuspotentiaali IT-alan toimintatapoihin on merkittävä ja tulee entisestään kasvamaan digitalisoinnin kasvun seurauksena. Mitä enemmän palvelulla on käyttäjiä, sitä suuremmat kerrannaisvaikutukset myös vastuullisuuden näkökulmasta sillä on. Pienilläkin muutoksilla voi saada aikaan suuria säästöjä julkisissa palveluissa.
Julkiset kilpailutukset portinvartijoiksi?
Jos julkisissa IT-kilpailutuksissa vaadittaisiin kestävän kehityksen huomioon ottamista, tarjoaisi se IT-taloille merkittävän kannustimen ottaa vastuullisuus omassa tuote- ja palvelukehityksessään vakavasti. Kestävyysnäkökulma tulisi luontevaksi ja sisäänrakennetuksi osaksi IT-toimittajien liiketoimintaa. Tässä ideaalitilanteessa – tai lähelläkään sitä – ei vielä Suomessa olla.
Julkisissa kilpailutuksissa vastuullisuusnäkökulma loistaa poissaolollaan voimakkaasti hintaa painottavien vertailukriteerien vain voimistuessa. IT-toimittajia ei vaadita huomioimaan projektin aikana syntyviä päästöjä tai mittaamaan niitä millään tavalla. Tutkitusti jopa 80 % tuotteen ympäristövaikutuksista päätetään design- eli suunnitteluvaiheessa. Julkiset kilpailutukset voisivat siis toimia kriittisen vaiheen portinvartijoina, jos ympäristönäkökulma olisi huomioitava jo tarjouksissa.
Vastuullisuus ja kustannustehokkuus kulkevat käsi kädessä
Suunnitteluun kiteytyy valtavasti vastuullisuusasiaa, joka loppupeleissä näkyy myös projekteihin käytetyissä euroissa. Vastuullisuus ja kustannustehokkuus kulkevat käsi kädessä: luonnonvarojen säästäminen säästää lähes aina myös kustannuksia.
Netumilla Green Design ja Green Coding ovat erottamattomat osat suunnitteluprosessia. Green Design on vihreän suunnittelun filosofia, jossa otetaan huomioon koko prosessin elinkaari sekä planetaariset sidosryhmät mahdollisimman pienien päästöjen saavuttamiseksi. Green Codingin eli vihreän koodaamisen tavoitteena on rakentaa ohjelmistoja, jotka käyttävät vain välttämättömän määrän energiaa ja dataa sekä hyödyntää laitteistoja ja verkkokapasiteettia tehokkaasti.
Vastuullisin voittakoon
Vastuullisuus on suunniteltavissa ja mitattavissa oleva asia, joka voisi tuoda kustannustehokkuutta myös julkisten varojen käyttöön. Jos julkisen sektorin toimijat haastaisivat IT-talot tosissaan mukaan vastuullisuuden ja kestävän kehityksen edistämiseen, säästyisi verovarojen ohella myös maapallon resursseja. Pienistä puroista syntyisi ajan kanssa voimakas virta, ja IT-toimittajien menetelmäosaaminen tuottavuuden ja tehokkuuden näkökulmastakin kasvaisi.
Vastuullisuus on itsestään selvä suuntaus, joka myös julkisten hankintojen pitäisi ottaa vakavasti. Yksittäisen yrityksen harteille ei saisi jättää päätöstä siitä, otetaanko ympäristönäkökulma projektissa huomioon vai ei. Kysymyksen pitäisi olla, kuinka paljon ympäristön resursseja säästetään projektin ansiosta. Vastuullisin voittakoon.
Lisätietoja
Tagit
Omat tagit
Netum Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Netum Group - Muita referenssejä
Netum Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |