”Työhyvinvointi paranee ihmisten huomioonottamisella, pienillä teoilla arjen keskellä.”
Henkilökuntahaastattelu Miia Sysilahdesta, Elinarin asiakaspalveluvastaavasta
Miia Sysilahden saapuminen Elinarille reilut 13 vuotta sitten oli monen sattuman summa. Nuori nainen opiskeli Satakunnan Ammattikorkeakoulussa (SAMK) tietojenkäsittelyä ja pohti, mihin hakisi harjoitteluun. Häntä kiinnostavan yrityksen harjoittelupaikat oli jo täytetty. Silloin Miian äiti muisti paikallisen ohjelmistoyrityksen Elinarin, jonka edustajiin hän oli verkostoitunut työelämässä.
”En tarkemmin tiennyt, mitä Elinarilla oikein tehdään, mutta päätin ottaa selvää ja soitin sinne”, Miia muistelee. Loppu onkin historiaa – harjoittelun myötä Miia löysi oman paikkansa yrityksestä ja jäi sinne koulun jatkuttua vielä osa-aikaisiin töihin. Saatuaan opiskelut päätökseen, Miia siirtyi Elinarille täysipäiväisesti.
Ihmisläheistä asiakaspalvelua
Miian työtehtäviin kuului aluksi erilaiset dokumentinhallintaprojektit sekä hallintohenkilökunnan sijaistaminen tarvittaessa. Sanavalmiin nuoren naisen sosiaaliset taidot huomattiin, joten kun Elinarilla alettiin kehittää omaa asiakaspalvelujärjestelmää, Miiasta tuli asiakaspalveluvastaava. Samalla asiakkailta tulevia yhteydenottoja alettiin keskittää enemmän yhdelle vastuuhenkilölle, jotta viesteihin pystyttiin reagoimaan nopeammin ja ne ohjautuisivat nopeasti juuri oikealle asiantuntijalle. Tämän prosessin ytimessä asiakaspalveluvastaava siis työskentelee.
Miia on tiiviisti mukana asiakaspalvelukokemuksen kehittämisessä. Hiljattain vaihdettiin entistä parempaan tiketöintijärjestelmään, ja Elinarilla on ylläpitoasiakkaille oma päivystyspuhelin, joka kiertää vuoroviikoin eri vastuuhenkilöillä. ”Haluamme, että asiakas saa meiltä hätätilanteessa kiinni oikean ihmisen”, Miia valaisee. Elinarin yksi kilpailuvalteista onkin, että kaikki asiantuntijat työskentelevät edelleen tiiviisti asiakasrajapinnassa. ”Näin saamme mahdollisessa ongelmatilanteissa selvitystyöhön nopeasti mukaan henkilön, joka on ollut kehittämässä ratkaisua.”
Työhyvinvointia ihmisiä ja mielipiteitä huomioimalla
Työsuojeluvaltuutetuksi valittu Miia pohtii ja toteuttaa mielellään käytännön keinoja parantaa Elinarin rentoa työilmapiiriä entisestään. ”Parasta meidän työpaikallamme on ilman muuta ihmiset, koko tämä työyhteisö”, Miia hymyilee, eikä ole yksin mielipiteensä kanssa. ”Uskon, että tämänhetkinen, hyvä tilanne ei kuitenkaan ole pelkkää sattumaa”, hän jatkaa. ”Meillä jokainen huomioidaan: kaikkia työkavereita vähintään tervehditään töihin tullessa ja lähtiessä. Moni tuntee toisensa jo vuosikymmenen ajalta, mikä parantaa kommunikointia, muttei ole luonut klikkejä – uudet työntekijät pääsevät nopeasti osaksi yhteisöä”, Miia luettelee.
Kun työhyvinvointia alettiin muutama vuosi sitten suunnitelmallisemmin mitata, sitä ei tehty vain näön vuoksi. ”Kävimme läpi tuloksia ryhmissä ja pohdimme koko henkilöstön kesken, kuinka asioita voitaisi kehittää konkreettisesti”, Miia muistelee. ”Nykyisin meillä kokoontuu säännöllisesti työryhmiä, joista esimerkiksi yksi keskittyy kokonaan työhyvinvointiin. Lisäksi aloitimme koko talon yhteiset kuukausi-infot, joissa käydään läpi ajankohtaisia asioita. Ne ovat lisänneet läpinäkyvyyttä yrityksessämme.”
Hyvä työilmapiiri on jokaisen meidän ansiotamme.
Elinarilla on toteutettu muitakin työhyvinvointiin liittyviä käytännön ideoita. Avokonttorissa ollessa varastohuone muokattiin puhelinkopiksi ja viimeisimpään kuukausi-infoon yhdistettiin työpsykologin luento työn psyykkisistä kuormitustekijöistä. Mielipidemittauksissa työhyvinvointi onkin parantunut entisestään. ”Uskon, että kokemusta työhyvinvoinnista parantaa jo se seikka, että tiedetään talossa olevan henkilöitä, joiden työaikaa on osoitettu työhyvinvoinnin kehittämiseen”, Miia pohtii. ”Mutta kyllä tämä hyvä työilmapiiri on jokaisen meidän ansiotamme. Päivittäisellä toisten huomioonottamisella, kuten kiittämisellä ja kehumisella, on yllättävän voimakas positiivinen vaikutus.”
Luovat edelläkävijät
Kuten usein asiantuntijatyössä, Elinarillakin ihmisten työpäivät täyttyvät usein monista pienistä tehtävistä, mikä on johtanut työskentelyn sirpaloitumiseen. Miia näkee tilanteessa kuitenkin paljon myönteistä. ”Meillä on vapaus tehdä työtä omalla tyylillä. Mikäli työpöydällä ei ole mitään akuuttia, pystyn valitsemaan TO DO -listaltani sellaisia tehtäviä, joissa olen luovimmillani juuri sillä hetkellä”, hän selittää innostuneesti.
Miia Sysilahti toivoo työskentelevänsä Elinarilla vielä pitkään. ”Ala kiinnostaa, työ on mielenkiintoista ja yrityksemme on kasvu-uralla.” Vaikka edelläkävijäksikin kuvailtu Elinar tekee töitä uusimpien teknologioiden ja tekoälyavusteisen automatisaation parissa, ihmistä ei kuitenkaan olla unohdettu. ”Panostamme luotettavaan, käyttäjälähtöiseen asiakaspalveluun ja työntekijöiden työssä viihtymiseen”, asiakaspalveluvastaava kertoo. Elinarilla se tarkoittaa mm. säännöllisiä asiakastyytyväisyyskyselyitä, kattavaa työterveyshuoltoa, satsauksia työympäristöön ja yhteisiä pelisääntöjä. ”Työkaverit ovat kyllä niin huippuja, että tänne tullessa päivä aina paranee, oli aamu sitten alkanut hyvin tai huonosti”, kahden lapsen äiti nauraa. Hänen positiivinen asenteensa on epäilemättä yksi työviihtyvyyttä parantava tekijä Elinarin konttorilla.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Pankki ja vakuutus |
Teknologia
IBM |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Elinar - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Elinar - Muita referenssejä
Elinar - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |