Työelämäpeli - Pitkä yhteistyö avainasemassa onnistuneessa online-pelin toteutuksessa
Palkansaajien keskusjärjestö STTK tarjoaa nuorille tietoa työelämän pelisäännöistä sekä työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista Työelämään.fi -sivustolla. Kehitimme yhdessä nuorille suunnatun online-pelin työelämätaitojen treenaamiseen. Web-veistämöllä on takanaan pitkä yhteistyö STTK:n kanssa. Olemme toteuttaneet muun muassa STTK.fi -verkkosivut sekä nuorille suunnatun Työelämään.fi -sivuston. Tällä kertaa Web-veistämöllä oli kunnia toteuttaa STTK:lle Laki ja Kirppu uraputkessa – peli, jossa käsitellään työelämän mutkikkaita tilanteita.
Pitkä yhteistyö toi varmuutta hypätä tuntemattomaan
STTK:lta oli jo pitkään toivottu opetuksen tueksi sopivaa peliä, mutta pelin rakentaminen oli hyppy tuntemattomaan. Asiakkaalle oli tärkeää, että peliä lähdettiin toteuttamaan tutun ja luotettavan yhteistyökumppanin kanssa. Pelin tavoitteena on tukea nuoria työelämätaidoissa. Peliin haluttiin vuorovaikutteisuutta, freesi visuaalinen ilme sekä teemoiksi nuoria kiinnostavia työelämätilanteita. Tavoitteena oli, että peli sopii pelattavaksi kouluissa ja lukioissa, mutta pelimuotoisen toteutustavan vuoksi se on itsessään innostava.
Konsepti muodostettiin eri asiantuntijoiden yhteistyönä
Pelikonsepti oli Veistämölle tullessaan vasta hahmotteluasteella, joten aloitimme projektin toimittajariippumattomalla konseptointivaiheella. Konseptointityöpajoissa suunniteltiin alusta pitäen pelin tavoitetta, rakennetta, vuorovaikutteisuutta, toimintamekanismia ja visuaalista ilmettä sekä selattiin vastaavia toteutuksia. Nuorista koostuvan testiryhmä oli myös mukana suunnittelussa. Ideointi sekä konseptien havainnollistaminen onnistuivat loistavasti etäyhteyksien kautta, kun työkalut olivat kunnossa. Pelin tunnelma luotiin grafiikan ja äänten avulla. Yhteistyökumppanimme, Design-toimisto Keskiö toteutti pelin visuaalisen ilmeen, josta haluttiin hauska ja sarjakuvamainen. Koko projektin työryhmä oli tiiviisti mukana projektin jokaisessa vaiheessa konseptoinnista julkaisuun.
Tiivis yhteydenpito oli onnistumisen avain
Tuntemattomaan hyppääminen kannatti, sillä pelistä on saatu jo hyvää palautetta eri sidosryhmiltä. Suunnitelmissa on, että Veistämön ja STTK:n yhteistyö jatkuu toisenkin peliprojektin merkeissä!
Lue koko referenssi täältä >
Suosittelija:
Meille oli tärkeää aikataulutus, selkeät roolit, hyvä kommunikointi ja uskallus puhua aidosti ja reilusti. Loppufiiliksenä: tosi hyvin meni alusta loppuun!
Kirsi Suominen, viestintäasiantuntija STTK
Tiedot
Tilaaja: | STTK |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Avoin.Systems - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Svante Suominen
Entrepreneur / Co-Founder, M.Sc (Tech.)
Svante toimii Avoin.Systemsillä tuotepäällikkönä, ja hän on työskennellyt erityisesti sen parissa, miten Odoo saadaan tukemaan pk-yritysten kasvua. | |
svante.suominen@avoin.systems +358 44 078 2683 |
|
Avoin.Systems - Muita referenssejä
Avoin.Systems - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |