Teolliset laitteet: Luotettu kumppani QA, TA ja Dev. palveluissa
Lyhyesti
Asiakkaamme on toimialallaan maailman johtavia yhtiötä. Viimeisten 10 vuoden aikana yhtiö on panostanut voimakkaasti digitalisaatioon ja tuotteissa käytettävien ohjelmistojen määrä on kasvanut jatkuvasti. Historiallisesti suurin osa asiakkaan kanssa toteutetuista projekteistamme on liittynyt sulautettuihin järjestelmiin, mutta viime aikoina olemme tukeneet heidän muutosmatkaansa kohti pilvipalveluita.
Miksi asiakas valitsi VALAn?
Kuvailtuna kahdella sanalla: Laatu & Asiantuntemus. Suurin syy, miksi asiakkaamme valitsi meidät, oli palveluidemme korkea laatu yhdistettynä konsulttiemme vahvaan ammattitaitoon.
Mitä olemme tehneet
VALA on toiminut laadunvarmistuksen, ohjelmistokehityksen, testiautomaation ja laadunvarmistuksen hallinnan luotettuna kumppanina yli 6 vuoden ajan.
Tänä aikana VALA on tarjonnut erilaisia palveluita tukemaan asiakkaidemme T&K-projekteja. Lisäksi VALA on vastannut testauksen hallinnasta asiakkaan globaalissa pilvi -transformaatio-ohjelmassa.
Palautteita VALAn asiantuntijoista
”Hoitaa hommat mallikkaasti ja on oma-aloitteinen jos tulee ongelmia vastaan niin kyselee”
”Pidän todella tavastasi olla joukkuepelaaja ja ottaa vastaan uusia haasteita. Huolehdit velvollisuuksistasi ja otat esille mahdollisia esteitä edetäksesi. Työskentelet luotettavalla tavalla, jota arvostan suuresti.”
”Nopea oppija. Pystyimme antamaan tehtäviä hänelle erittäin nopeasti. Hyvä viestintä.”
”Hän on tehnyt erinomaista työtä johtaessaan testaustiimiä. Hänen ideansa ja toimintansa estävät ikäviä vikoja pääsemästä loppukäyttäjäympäristöön.
Projekti on myös erittäin haastava, joten hän on osoittanut hyvää ja rauhallista asennetta vaikeissa tilanteissa antaen positiivista fiilistä muille tiimin jäsenille.
Hänellä on myös hyvä tapa tuoda suoraan esiin prosessien, tuotteiden ja työmenetelmien ongelmat. Ilman suoria ja rehellisiä viestintätaitoja parannukset eivät ole mahdollisia.”
Miten VALA on tärkeä asiakkaalle?
Asiakkaan toimintaympäristö on melko kompleksi ja tuotekehitysprojektit ovat vaativia. Tämä asettaa konsulteille paljon odotuksia. VALA on osoittautunut erittäin luotettavaksi ja laadukkaaksi kumppaniksi, jonka asiakas voi aina luottaa toimittavan ajallaan.
Tiedot
Tilaaja: | Teollisuus |
Ajankohta: | 2016 - |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Testaus ja laadunvarmistus |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
VALA Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
VALA Group - Muita referenssejä
VALA Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |