Taiteen kokemisen uusia tapoja lisätyn todellisuuden avulla
Mikä on Art In the Park?
Art in the Park -sovellus tuo taiteen ulos, lenkkipolkujen varrelle, koettavaksi oman älylaitteen kautta lisättyä todellisuutta hyödyntäen. Sovellus tarjoaa uusia vaihtuvia valokuvataiteen sisältöjä kaupunkiympäristöön ja lenkkipolkujen varrelle. Art in the Park on siis juuri sinun puhelimessa tai tabletissa toimiva taidemaailma.
Sovelluksen käyttäjänä löydät taidetta omasta lähipuistostasi. Teokset ovat paikkasidonnaisia eli suunniteltu aina tiettyyn paikkaan. Käyttäjät löytävät teokset sovelluksessa olevan kartan avulla. Hankkeessa taiteilijoita kutsutaan toteuttamaan taideteos valitsemaansa paikkaan uuden teknologian avulla.
Art in the Park yhdistää taidetta ja teknologiaa ja luo uusia taiteen kokemisen ja esittämisen tapoja lisätyn todellisuuden avulla. Sovellus voi toimia alustana myös muille paikkaan sidotuille taide- ja kulttuurisisällöille.
Mitä teimme?
Teimme käyttöliittymäsuunnitelman yhdessä taiteilijoiden toteuttamien teosten kanssa, jolla voidaan pilotoida sovelluksen käyttöä. Teimme myös teknisen esiselvityksen sovelluksen mahdollista myöhempää toteutusta varten.
Käytetyt ohjelmistot: Adobe XD ja Anima app
Asiakaspalaute:
”Pohjoinen valokuvakeskus on valokuvataiteen asiantuntijaorganisaatio Barentsin alueella.
Tecinspiren kanssa pääsimme pilotoimaan Art In the Park -sovelluksen toimintaa.
Suosittelen Tecinspireä yhteistyökumppaniksi.”
-Taija Jyrkäs, Tuottaja Pohjoinen valokuvakeskus
Lisätietoja:
Suosittelija:
”Pohjoinen valokuvakeskus on valokuvataiteen asiantuntijaorganisaatio Barentsin alueella. Tecinspiren kanssa pääsimme pilotoimaan Art In the Park -sovelluksen toimintaa. Suosittelen Tecinspireä yhteistyökumppaniksi.”
-Taija Jyrkäs, Tuottaja Pohjoinen valokuvakeskus
Tiedot
Tilaaja: | Pohjoinen valokuvakeskus |
Ajankohta: | 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Teemu Kivioja, CEO, 050 547 9571 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Urheilu, viihde ja virkistys |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Konsultointi |
Tecinspire - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Tecinspire - Muita referenssejä
Tecinspire - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |