Sofokus haluaa auttaa suomalaisia yrityksiä kasvamaan – julkaisi alustatalouden ilmaiskurssin
Alustatalous on internetin mahdollistama liiketoimintakonsepti, jonka varaan edelläkävijäyritykset rakentavat kilpailuetuaan. Sofokus haluaa auttaa kotimaisia yrityksiä pääsemään samalle viivalle kansainvälisen kilpailun kanssa.
- ”Amazon ja Google tajusivat jo vuosituhannen vaihteen tienoilla alustatalouden merkityksen ylivoimaisen kilpailuedun rakentamisessa. Tänään pienemmätkin yritykset rakentavat liiketoimintaansa digitaalisten alustojen päälle” avaa aiheen taustoja Teemu Malinen, sähköisen liiketoiminnan moniyrittäjä ja Sofokus-konsernin toimitusjohtaja.
Sofokus julkaisee kaikille yrityksille ja muille organisaatioille ilmaisen kurssin, jonka avulla kaikki yritykset pääsevät jyvälle siitä mistä alustataloudessa on kysymys ja miten sitä voisi soveltaa omaan toimintaan. Kurssi on suoritettavissa sähköpostitse ja siihen kuuluu yhdeksän kappaletta lokalisoitua ja rikastettua alustatalouden suunnittelu-kanvaasia.
- ”Mietimme Sofokuksella mikä olisi paras tapa saada ihmiset kiinnostumaan alustataloudesta, joka saattaa kuulostaa hieman hankalalta terminä. Olemme testanneet kanvaasikokoelmaa pilottikäyttäjillä ja vastaanotto on ollut innostunut nimenomaan käytön helppouden vuoksi” Malinen kuvailee.
AirBnB ja Uber ovat kansainvälisiä esimerkkiä alustatalouden markkinoita disruptoivasta voimasta. Kotimaassa tutumpia ovat vaikkapa Wolt, IteWiki ja Liveto. Alustatalous ei olekaan pelkästään suurten toimijoiden yksinoikeutta, vaan kanta-ajatus ja toimintamalli liiketoiminnan ytimessä, jolla mahdollistetaan nopea kasvu.
- ”Matalien transaktiokustannusten liiketoiminnassa on perinteisesti kehotettu fokusoimaan alustatalouteen. Kun puhutaan Cityshopparin yli sadantuhannen asiakkaan tarpeista tulevaisuudessa, on tätä näkemystä osattava hyödyntää asiakkaidemme eduksi", toteaa Cityshopparin Pasi Viherlaakso.
Lisätiedot ja ilmainen alustatalouden kurssi ovat ladattavissa Sofokuksen verkkosivuilta osoitteessa https://www.sofokus.com/fi/alustatalous-basic/
Lisätietoja
Tagit
Omat tagit
Sofokus - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Otto Sunnari
Sales & Partners
Otto on pitkän linjan internet-osaaja, joka innostuu tietojenkäsittelyn ja verkon trendeistä, erityisesti mobiililaitteista, vimpaimista sekä asioiden internetistä. Oton .. | |
otto.sunnari@sofokus.com 044 799 2908 |
|
Sofokus - Muita referenssejä
Sofokus - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |