Silta Oy
Silta Oy on henkilöstön ja palkkapalvelun asiantuntija, joka tarjoaa palvelua ihmiseltä ihmiselle ja tukea johtamiseen.
Silta Oy halusi palvella asiakkaitaan entistä helppokäyttöisimmillä HR- ja palkkaraportointi- ratkaisuilla ja johtamisen työkaluilla. Tarpeen ratkaisemiseksi palveluympäristö piti uudistaa.
Ratkaisu
Yhteistyö Valamiksen* ja Sillan välillä starttasi kesällä 2012. Sillan asiantuntijat toivat pöytään näkemyksensä ja toiveensa siitä, millaista tietoa HR -järjestelmistä voisi ammentaa. Valamiksen asiantuntijat arvioivat, miten toiveet voitaisiin esittää raportoinnissa ja suunnittelivat siihen ratkaisun.
Sillan palveluna tarjoama HR- ja palkkaraportointiratkaisu oli aluksi testikäytössä muutamalla asiakkaalla, joilta saatu palaute auttoi kehityksessä.
Yhteistyönä kehitetty palvelu on ainut laatuaan. Sillan paketoima raportointipalvelu räätälöidään toteutusvaiheessa asiakkaiden tarpeisiin. Palvelu synnyttää säästöjä, koska asiakkaan ei enää tarvitse investoida raportointiympäristön toteuttamiseen ja ylläpitoon.
Lopputulos
Asiakkaan ei tarvitse käyttää omia resursseja määrityksiin ja testauksiin tai hankkia omaa BI-kumppania ja -ympäristöä, sillä se saa kaiken nyt palveluna.
Silta tarjoaa HR- ja palkkaraportointiratkaisut sekä työkykyraportoinnin SaaS-palveluna.
Palveluympäristön ytimessä on IBM Cognos Intelligence 10.2. ja siihen integroitu asiakaskohtainen sekä yhtenevä uusi tietovarasto.
Lisäarvoa asiakkaalle tuottaa varhaisen puuttumisen data, jonka perusteella voidaan tehdä työkykyä parantavia toimenpiteitä ja siten vähentää esimerkiksi sairauspoissaoloja ja niiden aiheuttamia kustannuksia.
* Yhteistyö aloitettiin OlapCon Oy:n kanssa. Yrityskaupan myötä OlapConista tuli osa Valamista.
Suosittelija:
"Ilman osaavaa teknistä kumppania meillä ei olisi ollut resursseja toteuttaa vastaavaa uudishanketta. Valamiksen asiantuntijat ovat joustaneet ja toimineet tehokkaasti tiukoissakin aikatauluissa. Pyrimme ideoimaan yhdessä täysin uusia tietokokonaisuuksia ja raportteja, joita on tarkoitus tarjota asiakkaillemme".
Laura Poikkimäki, BI Kehityspäällikkö
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Silta Oy |
Ajankohta: | 2012 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jyri-Pekka Pakkonen, Head of Sales |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
HR | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Dokumenttien hallinta | |
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Media | |
Telekommunikaatio |
Teknologia
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Valamis - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 3 asiantuntijaa.
Valamis - Muita referenssejä
Valamis - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |