Service Manager auttaa automaatiolla
Onrego aloitti viime vuonna Elenian kumppanina kehittämään Service Manager -ympäristöä. Aiemman version päivittäminen ja itsepalveluportaalin käyttöönotto ovat tehostaneet IT-prosesseja. Service Managerin etu on rutiinikuormien vähentäminen ja resurssien vapauttaminen aikaa vievästä manuaalityöstä.
– Yksi IT-palveluhallinnan haasteista on se, miten asiakkaiden tuki- ja palvelupyyntöjä voidaan hoitaa nopeammin ja tehokkaammin. Onregon jalostama palveluportaali ja sitä kautta palvelunhallinnan automatisointi on ollut Elenialle iso apu, kertoo Elenian IT-palvelupäällikkö Petri Saarenmaa.
– Saimme onneksemme Onregolta todella osaavan senioritason ammattilaisen, joka toi kokemuksensa kautta mukaan toteutukseen näkökulmia, mitä emme asiakkaana olisi edes osanneet ottaa huomioon.
Järjestelmä ohjaa prosesseja – minimoi rutiinit
Palveluhallinnan automatisaation tarkoituksena on se, että järjestelmä ohjaa prosesseja. Hyvin konfiguroitu Service Manager minimoi rutiinimanuaalityön, vähentää virheiden mahdollisuuksia ja osallistaa liiketoimintaa – samaa työtä ei tarvitse tehdä kahteen kertaan.
– Saamme huomattavaa ajansäästöä sillä, että tikettien manuaalinen liikuttelu ja prosessointi on jäänyt pois, jatkaa Saarenmaa. – Päivittäisessä tekemisessä esimerkiksi uuden käyttäjän lisääminen organisaatioon vaati monen henkilön manuaalista työtä. Nyt sitä ei tarvita. Varsinkin kausityöntekijävaihe on helpottunut ja sujuvoitunut käyttäjähallinnassa – aikaisemmin käytetty tunti on tippunut viiteen minuuttiin ja asiantuntijat voivat keskittyä muuhun tekemiseen.
Onregon näkemyksen mukaan liian harvalla organisaatiolla on vastaava järjestelmä käytössä. Markkinoilla on useita vaihtoehtoja, mutta monen vaihtoehdon hinta saattaa käyttäessä nousta korkeaksi erilaisten lisensointimallien myötä. Onregolla on tarjota paitsi valmiita ratkaisuja, myös täysin räätälöity järjestelmä.
– Kaipasimme vahvaa osaamista mukaan omaan tekemiseemme. Kokemuksen kautta saatu tietotaito on kumppanissa tärkeää. Lämmin suositus, Onrego on osaavien ammattilaisten talo, Saarenmaa toteaa.
Haastattelussa Elenian IT-palvelupäällikkö, Petri Saarenmaa
Elenia-konsernin muodostavat sähkönjakelupalveluja tarjoava Elenia Oy ja sen sataprosenttisesti omistamat tytäryhtiöt Elenia Lämpö Oy, Elenia Palvelut Oy ja Elenia Finance Oyj. Elenian keskeinen toimintatapa on tuottaa palvelut tiiviissä yhteistyössä kumppaniyhtiöitten kanssa. Elenian toiminta-alue on keskellä Suomea Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla yli sadan kunnan alueella.
Suosittelija:
Saimme onneksemme Onregolta todella osaavan senioritason ammattilaisen, joka toi kokemuksensa kautta mukaan toteutukseen näkökulmia, mitä emme asiakkaana olisi edes osanneet ottaa huomioon. Kaipasimme vahvaa osaamista mukaan omaan tekemiseemme. Kokemuksen kautta saatu tietotaito on kumppanissa tärkeää. Lämmin suositus, Onrego on osaavien ammattilaisten talo. Petri Saarenmaa, IT-palvelupäällikkö, Elenia Oy
Petri Saarenmaa
Tiedot
Tilaaja: | Elenia |
Ajankohta: | 2017 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
It-omaisuuden hallinta |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Onrego - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Onrego - Muita referenssejä
Onrego - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |