Sammakkokangas toi kymmenen kunnan jätehuollon Ropon laskutuksen piiriin
Jätehuoltoyhtiö Sammakkokangas automatisoi laskutustaan Ropon laskun elinkaaripalvelun avulla. Laskutusuudistuksessa tärkeintä on resurssien käytön järkeistämisen lisäksi prosessin helpompi hallittavuus ja kattavampi seuranta. Uudistuksen myötä laskutuksen kokonaisuus hoidetaan maksuvalvontaan ja viranomaistoimintoihin asti Ropo 24 -järjestelmän kautta.
Ropon kanssa toteutetun laskutusuudistuksen avulla Sammakkokangas hakee selkeyttä laskutuksen hallintaan ja vastaa tulevien vuosien aikana lähes kaksinkertaistuvaan laskutusvolyymiin.
– Ihan ykkösjuttuhan on, että meillä säästyy tässä rahaa. Uudistuksen tärkein pointti on laskutuksen prosessien yhtenäistäminen, järjestelmien päivitys tähän päivään ja automatisointi niin, että koko prosessi toimii tehokkaasti valmiiksi määritetyn protokollan mukaan ja laskut, muistutukset, ulosottohakemukset ja muut hoituvat systemaattisesti ilman manuaalista työtä, kertoo Sammakkokankaan toimitusjohtaja Outi Ruuska.
– Se, että Ropon palveluun siirtyminen ei vaatinut suurta IT-projektia oli syy, miksi pystyimme tekemään uudistuksen nyt, vaikka meillä on käynnissä muitakin isoja hankkeita, Ruuska lisää.
– Ihan ykkösjuttuhan on, että meillä säästyy tässä rahaa. Uudistuksen tärkein pointti on laskutuksen prosessien yhtenäistäminen, järjestelmien päivitys tähän päivään ja automatisointi niin, että koko prosessi toimii tehokkaasti valmiiksi määritetyn protokollan mukaan ja laskut, muistutukset, ulosottohakemukset ja muut hoituvat systemaattisesti ilman manuaalista työtä, kertoo Sammakkokankaan toimitusjohtaja Outi Ruuska.
– Se, että Ropon palveluun siirtyminen ei vaatinut suurta IT-projektia oli syy, miksi pystyimme tekemään uudistuksen nyt, vaikka meillä on käynnissä muitakin isoja hankkeita, Ruuska lisää.
Suosittelija:
Se, että Ropon palveluun siirtyminen ei vaatinut suurta IT-projektia oli syy, miksi pystyimme tekemään uudistuksen nyt, vaikka meillä on käynnissä muitakin isoja hankkeita.
Outi Ruuska, toimitusjohtaja
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Sammakkokangas |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys |
Omat tagit
prosessien automatisointi
laskutuksen tehostaminen
laskutuksen ulkoistus
jätehuolto
laskun elinkaaripalvelu
Ropo Capital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Ropo Capital - Muita referenssejä
Ropo Capital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |