RealtyONE - verkosto kiinteistövälittäjille
RealtyONE:n verkosto koostuu kiinteistönvälittäjistä ja –toimistoista, jotka tarvitsevat teknologiaa ja ohjelmistoja menestyäkseen. Shuupin verkkokauppa-alustan pohjalta rakennettu RealtyONE:n sisäinen verkkokauppa mahdollistaa tilauksen kolmannen osapuolten ohjelmistoihin, kuten esimerkiksi maksuvälitykseen liittyviin työkaluihin.
Verkkokaupan tarkoituksena on kohdentaa hyväksi havaittuja alan ohjelmistoja oikealle kohderyhmälle. Sisäistä verkkokauppaportaalia käyttämällä RealtyONE-kiinteistönvälittäjäverkostoon kuuluvat välittäjät saavat alennuksia ja erikoistarjouksia.
RealtyONE valitsi Andersin kehittämään räätälöidyn verkkokauppa-alustan, johon rakennettiin erilaisia komissiovaihtoehtoja ja monitasoisia käyttäjäoikeuksia. Kiinteistönvälittäjän ostaessa kolmannen osapuolen työkalun tai ohjelmiston, maksu jakautuu automaattisesti kyseiselle ohjelmistokumppanille ja toimittajalle ennakkoon sovittujen jakoperusteiden mukaisesti. Käyttäjäoikeudet on jaettu toimittajille, ylläpitäjälle ja ohjelmistokumppaneille siten, että jokaisella on pääsy vain omiin asetuksiin ja tilauksiin.
Shuupissa on valmiiksi rakennettuna tuotteiden, asiakkaiden ja tilausten hallintapaneeli jokaiselle käyttäjäryhmälle: toimittajalle, kiinteistönvälittäjälle ja ohjelmistokumppanille. Pythonilla ja Djangolla kehitetty back-end on RealtyONE:n projektissa kustomoitu digitaalisiin tilauksiin ja niiden varastonhallintaan. RealtyONE:n ylläpitäjät puolestaan ohjaavat ja valvovat tuotteiden hyväksymisprosessia, käyttäjälupia sekämuuta operatiivista toimintaa omasta hallintapaneelistaan.
Anders on aloittamassa myös uuden projektin RealtyONE Group:lle, joka liittyy kiinteistövälittäjien rekisteröimiseen ja hallinnan sisäiseen työkaluun.
Tiedot
Tilaaja: | RealtyONE |
Ajankohta: | 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Terhi Sorvali |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Myynti |
Erikoisosaaminen
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
Kiinteistöala |
Teknologia
Django | |
Python |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Anders Innovations - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Anders Innovations - Muita referenssejä
Anders Innovations - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |