Odoo toiminnanohjausjärjestelmä kasvun tukena
Pure Waste on vuonna 2013 perustettu suomalainen tekstiilialan yritys, joka myy 100 % kierrätetyistä langoista valmistettuja kankaita ja vaatteita. Idea yrityksen taustalla alkoi jo vuonna 2010, kun yrityksen perustajat yrittivät löytää 100 % kierrätetyistä kuiduista valmistettua kangasta, mutta ilman menestystä, joten oli heidän oli itse ryhdyttävä kehitystyöhön.
Pure Waste lähti etsimään uutta ERP-järjestelmää vanhan järjestelmän päivitysten tultua tiensä päähän. Yrityksen vanha toiminnanohjausjärjestelmä korvattiin modernilla Odoo-järjestelmällä.
Helppokäyttöinen ja muuntautuva ERP
Pure Waste toimii nykyään maailmanlaajuisesti myyden valmisvaatteita kivijalassa, nettikaupassa, jälleenmyyjille sekä yritysasiakkaille. Odoo valikoitui ERP-järjestelmien joukosta sen monipuolisuuden ja laajennusmahdollisuuden vuoksi. Yrityksessä haluttiin järjestelmä, joka pystyy kasvamaan yrityksen mukana ja tarjoamaan enemmän tietoa, dataa ja raportteja.
"Parhaita puolia Odoossa on se, että asioita voidaan aina kehittää ja lisätä jälkeenpäin. Meillä on mahdollisuus ERP:n kanssa kasvaa sitä mukaan kun yritys kasvaa", kuvailee Milla Jokinen Pure Wastelta järjestelmän ominaisuuksia.
Kattavat ja visuaaliset raportointimahdollisuudet
Pure Wastella Odoo on käytössä laajasti ja sitä hyödynnetään lähes jokaisessa yrityksen toiminnossa, kuten esimerkiksi myynnissä, raportoinnissa ja projektinhallinnassa. Milla kuvailee, että Odoo on ihmisläheinen järjestelmä, jota on helppo käyttää. Pure Wastella Odoota käytetään monessa eri tarkoituksessa ja jokainen työntekijä löytää sieltä helposti tarvittavat asiat omalla järjellään.
Odoo tarjoaa myös kattavat raportointimahdollisuudet. Odoon yksi parhaita puolia on se, että sieltä saa useita erilaisia raportteja todella visuaalisessa muodossa. ”Odoossa voimme valita tarkasti mitä tietoa halutaan käyttää – esimerkiksi voidaan katsoa juuri jotain tiettyjä myyntilukuja, joiden pohjalta voidaan sitten tehdä tarvittavia toimenpiteitä”, Milla kuvailee.
Poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta projekti sujui hyvin ja järjestelmä saatiin kokonaisuudessaan käyttöön marraskuussa 2020. ”Avoin.Systemsin kanssa yhteistyö on toiminut todella hyvin – aina voi kysyä ja vastauksen saa todella nopeasti”, Milla summaa. Seuraavaksi yhteistyö ERP:n kehityksessä jatkuu muihin järjestelmiin toteutettavilla integraatioilla, joilla saadaan tehostettua toimintaa entisestään.
Suosittelija:
Odoon avulla yhä useampi yrityksemme toiminto liittyy hyvällä tavalla ERP-järjestelmään. Parhaita puolia Odoossa on myös se, että asioita voidaan aina kehittää ja lisätä jälkeenpäin. Meillä on mahdollisuus ERP:n kanssa kasvaa sitä mukaan kun yritys kasvaa. Avoin.Systemsin kanssa yhteistyö on toiminut todella hyvin – aina voi kysyä ja vastauksen saa todella nopeasti.
Milla Jokinen, Pure Waste Textiles Oy
Tiedot
Tilaaja: | Pure Waste |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Kauppa |
Teknologia
Open source | |
Python |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Avoin.Systems - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Svante Suominen
Entrepreneur / Co-Founder, M.Sc (Tech.)
Svante toimii Avoin.Systemsillä tuotepäällikkönä, ja hän on työskennellyt erityisesti sen parissa, miten Odoo saadaan tukemaan pk-yritysten kasvua. | |
svante.suominen@avoin.systems +358 44 078 2683 |
|
Avoin.Systems - Muita referenssejä
Avoin.Systems - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |