Kansalaisfoorumin kotisivut
Asiakas
Kansalaisfoorumi on valtakunnallinen järjestöjen opintokeskus, joka tukee aktiivista kansalaisuutta yhteisöllisen ja taidelähtöisen oppimisen avulla, ja tarjoaa jäsenjärjestöjensä kanssa mahdollisuuden henkilökohtaiseen kehittymiseen kulttuurin, taiteen ja yhteisen toiminnan keinoin.
Tavoitteet
Asiakkaan vanhat, toisen toimijan aikoinaan rakentamat kotisivut olivat WordPress-pohjaiset ja periaatteessa toimivat, mutta muotoilun ja tekniikan osalta vanhentuneet.
Uudistuksen tavoitteena oli selkeä, moderni, saavutettava ja helppokäyttöinen sivusto, joka perustuisi uuteen kuvakonseptiin. Sivuston tuli olla myös kaksikielinen, responsiivinen, saavutettava ja tietosuojan mukainen.
Asiakas lähestyi meitä tarjouspyynnöllä, jossa pyydettiin kertomaan täyttääkö tarjoamamme palvelut seuraavia kriteereitä:
- Kotimaisuus
- Paikallisuus
- Ympäristöystävällisyys
- Yhteiskuntavastuullisuus
Lisäksi pyydettiin mainitsemaan mahdolliset merkit ja sertifikaatit vastuullisuuteen liittyen.
Vastuullisuusasioiden huomioiminen tarjouspyynnössä ilahdutti meitä suuresti, koska olemme panostaneet yrityksemme vastuullisuuteen ja sen osoittamiseen. Vielä enemmän meitä ilahdutti, että tulimme valituksi ainakin osin vastuullisuusnäkökulmien perusteella.
Projekti
Projektissa pyrittiin ottamaan huomioon ekologiset näkökulmat ja pitämään sivustouudistuksen ja sivuston käytön hiilijalanjälki mahdollisimman pienenä. Lisäksi käyttäjien tietosuoja pyrittiin huomioimaan aiempaa peremmin.
Suunnittelimme perusteelliset rautalankamallit layout-suunnitelmien pohjaksi. Järjestöllä oli olemassa visuaalinen ilme, jota hyödynnettiin myös uuden sivuston suunnittelussa uuden kuvakonseptin lisäksi.
Ilmeestä poimittiin saavutettavat väriyhdistelmät riittävän kontrastin saavuttamiseksi. Sivuston grafiikassa hyödynnettiin palasia logon kuviosta ja siitä ideoitiin lisäksi toistuva graafinen kuvio yhdistyksen värein. Vaihtelevuutta ilmeeseen saatiin toisistaan eroavista pyöristetyistä muodoista, jotka yhdessä loivat harmonisen ja mielenkiintoisen lopputuloksen. Lopputulos on selkeä, asiantunteva, mutta myös asiakkaan toiveiden mukaisesti raikas ja moderni.
Selvitysten pohjalta asiakkaan vanhaa WordPress-sivustoa voitiin käyttää uudistuksen pohjana, mikä säästi jonkin verran toteutustyötä projektissa. Laitoimme aluksi pohjatoteutuksen kuntoon, poistimme tiettyjä tarpeettomia ominaisuuksia, parantelimme tiettyjä ominaisuuksia ja lisäsimme tiettyjä uusia ominaisuuksia, kuten monikielisyyden ja englannin kieliversion. Toteutimme sivuston teeman kokonaan uudestaan, uuden ulkoasun mukaisena, saavutettavana ja responsiivisena.
Kuvakonseptin toimitti Noon Kollektiivi ja asiakas vastasi itse sivuston sisällöstä.
Tulokset
Asiakas on ollut tyytyväinen projektin sujuvuuteen ja lopputulokseen. Uusi sivusto on ekologinen ja saavutettava, mikä tukee Kansalaisfoorumin vastuullista toimintaa.
Sivusto uudistettiin onnistuneesti ja se täytti kaikki asiakkaan vaatimukset. Sivusto tarjoaa tietoa ja resursseja liittyen Kansalaisfoorumin koulutuksiin, tapahtumiin, hankkeisiin sekä ajankohtaisiin asioihin, suomeksi ja englanniksi.
Projekti suoritettiin ylimääräisiä päästöjä välttäen, sivuston suorituskyky optimoitiin huolellisesti ja sivusto sijaitsee hiilineutraalissa palvelinkeskuksessa.
Saavutettavuus huomioitiin sivuston suunnittelussa ja toteutuksessa ja auditoitiin lopuksi. Sivuston responsiivisuus testattiin kattavasti eri laitteilla ja selaimilla.
Grand One -kilpailun voitto Kansalaisfoorumin vastuulliselle sivustouudistukselle
Grand One on Suomen suurin digikilpailu, jossa kotimaisten digitoimistojen kärki panee parastaan. Vuoden 2024 kisassa Konsepton työnäyte Kansalaisfoorumin vastuullisesta sivustouudistuksesta sai voiton uudessa ekologisin verkkopalvelu -kategoriassa, jossa kiinnitettiin erityistä huomioita palvelun energiatehokkuuteen ja palvelun aiheuttamaan hiilijalanjälkeen!
Grand One -digikilpailun tuomarit kiittivät Konsepton ja Kansalaisfoorumin tinkimättömän ekologista toteutusta, joka oli kuvattu esimerkillisellä tarkkuudella: ”Ekologisuus on huomioitu projektin koko elinkaaren ajan. Sivuston tarkoitus on yleishyödyllinen ja se on kohderyhmälleen erityisen relevantti. Projektin lopputuloksena on syntynyt sivusto, jota on kevyt käyttää sekä ekologisesti, että käyttökokemuksellisesti.”
Suosittelija:
Meitä ilahdutti panostuksenne vastuullisuuteen ja hiilineutraaliuteen, ja se, että niistä kerrotaan seikkaperäisesti verkkosivuillanne. Mukava ja johdonmukaisesti vedetty projekti, missään vaiheessa ei tullut ikäviä yllätyksiä tai kohtuuttomia viivästyksiä. Teidän kanssanne oli helppo tehdä töitä.
Riitta Liski, viestinnnän suunnittelija
Tiedot
Tilaaja: | Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry |
Ajankohta: | 2023 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Webkehitys | |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
WordPress |
Omat tagit
Konsepto - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Konsepto - Muita referenssejä
Konsepto - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |