Innofactor Uratarina: San, Scrum Master
Innofactor Uratarina -blogisarjassa tutustumme innofactorilaisten urapolkuihin ja kokemuksiin Innofactorilla työskentelystä.
Tällä kertaa työtehtävistään kertoo San, joka työskentelee Espoon toimistollamme Scrum Masterina. Showpainiharrastuksesta elämäntavan itselleen löytänyt San hyppäsi uuteen rooliin myös Innofactorilla, jossa hän vaihtoi hiljattain ICT-asiantuntijatiimin Scrum Masterista asiakastyötä tekevän tiimin Scrummariksi.
**
Urani Innofactorilla alkoi loppuvuodesta 2019, kun kaverini kehotti minua hakemaan paikkaa yrityksen ICT-tukitiimistä. Työskentelin ICT-asiantuntijana 3,5 vuotta, josta noin vuoden olin tiimini Scrum Master. Hiljattain otin uuden askeleen urallani, ja vaihdoin ICT-tiimistä Innofactorin asiakasrajapintaan. Meillä kannustetaan uusien asioiden kokeiluun ja oppimiseen, joten myös työtehtävien vaihto yrityksen sisällä käy sujuvasti.
Oma vaihtoprosessini sai alkusysäyksen, kun kerroin Agile Coachilleni, että haluaisin päästä kokeilemaan jotakin uutta, esimerkiksi asiakastyötä. Coachillani oli heti sopiva avoin paikka mielessä, ja pian haastattelun jälkeen sain kutsun liittyä erääseen Digital Services -yksikkömme tiimiin Scrum Masteriksi. Kuukauden siirtymäajan jälkeen pääsin tarttumaan uusiin hommiin. Voin siis todeta, että uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia itsensä kehittämiseen löytyy, etenkin jos hoksaa omatoimisesti kysyä ja keskustella!
Lisätietoja
Tagit
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |