Granite Devices luottaa SprintIT:n asiantuntija-apuun Odoon täysimääräisessä hyödyntämisessä
Granite Devices oli jo käyttänyt Odoota jonkin aikaa toiminnanohjaukseensa, kun he huomasivat kaipaavansa entistä enemmän asiantuntija-apua järjestelmänsä kanssa.
Yhteistyö SprintIT:n kanssa aloitettiin kehitystarpeiden määrittelyllä ja tehtävien priorisoinnilla. Ensimmäiseksi rakensimme Granite Devicesin Odooseen liittymän heillä jo käytössä olevaan tärkeään järjestelmään. Granite Devices hoitaa tällä hetkellä Odoossa asiakkuuden hallinnan (CRM), myynti-toimitus-laskutus-putken, varaston ja ostojen hallinnan sekä kevyen taloushallinnon raportoinnin.
Seuraavaksi yrityksellä on tavoitteena parantaa asiakaskokemusta Odoon avulla ja sitä varten otetaan käyttöön Odoo-portaali ja verkkokauppa jälleenmyyjille.
“Yhteistyömme SprintIT:n kanssa on ollut tehokasta ja joustavaa. Heidän avullaan Odoota on muokattu juuri meidän tarpeisiimme sopivaksi. Nyt olemme Odoon avulla onnistuneet automatisoimaan toimintaamme tehokkaasti”, kertoo Hannu Harju, Director of Operations, Granite Devices Oy.
Tamperelainen Granite Devices Oy suunnittelee, valmistaa ja myy liikkeenohjaukseen liittyvää elektroniikkaa globaalisti. Pääsegmentteinä ovat ajosimulaattorit ja robotiikka.
Suosittelija:
“Yhteistyömme SprintIT:n kanssa on ollut tehokasta ja joustavaa. Heidän avullaan Odoota on muokattu juuri meidän tarpeisiimme sopivaksi. Nyt olemme Odoon avulla onnistuneet automatisoimaan toimintaamme tehokkaasti.” Hannu Harju, Director of Operations, Granite Devices Oy
Hannu Harju
Tiedot
Tilaaja: | Granite Devices |
Ajankohta: | 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Eila Sillanpää |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Hankinta | |
Myynti | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
SprintIT - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Roy Nurmi
SprintIT Partner and CEO - "ERP evangelist"
Roylla on yli 15 vuoden kokemus työskentelystä liiketoiminnan kehittämisen ja toiminnanohjauksen parissa. Roy vastaa ohjelmistokehitysprosessista ja kumppanisuhteista. Lisäksi .. | |
roy.nurmi@sprintit.fi + 358 50 560 0236 |
|
SprintIT - Muita referenssejä
SprintIT - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |