Ekoekspertti aktivoi ympäristötekoihin
Ekoekspertti-sovellus on Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle luotu sovellus, joka aktivoi asukkaita erilaisiin ympäristötekoihin yksilö- ja yhteisöhaasteiden avulla. Sovelluksen tavoitteena on lisätä ihmisten ympäristötietoisuutta ja aktivoida heitä olemaan mukana yhteisöllisessä ympäristötoiminnassa. Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) toivoo Ekoekspertin kautta tehtyjen toimien näkyvän tulevaisuudessa vähenevänä energian- ja vedenkulutuksena sekä jätteen määränä.
Lähtökohta
Vuonna 2018 Heka vietti jätehuollon teemavuotta. Heka järjesti teeman mukaisesti erilaisia asukastapahtumia, joissa huomattiin asukkaiden aito kiinnostus siihen, miten he voisivat omilla päivittäisillä toimillaan edistää asumiseen liittyviä ympäristöasioita.
Tämän myötä Heka sai ajatuksen hankkeesta, jossa osallistettaisiin asukkaita ympäristötekoihin digitaalisesti sovelluksen avulla. Hankkeen rahoittajiksi lähtivät Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara. Sovelluskumppaniksi valikoitui Kisko Labs, joka oli jo aiemmin tehnyt yhteistyötä Sitran kanssa luoden digitaalisia palvelukonsepteja perustuen 100 fiksua arjen tekoa -hankkeeseen. Näihin konsepteihin pohjautuvaa Ekoekspertti-sovellusta lähdettiin toteuttamaan vuoden 2020 alussa.
Ratkaisu
Asukkaiden aktivoimiseksi rakennettiin pelillinen web-sovellus, jossa Heka voi luoda erilaisia haasteita yhteisönsä asukkaille. Haasteisiin osallistumalla asukkaat voivat kerryttää pisteitä ja täten kilpailla keskenään siitä, kuka on suorittanut eniten ympäristöhaasteita. Haasteet ovat helppoja ja niitä on rakennettu sekä yksilö- että yhteisötasolla. Yksilöhaasteena on ollut esimerkiksi oman hiilijalanjäljen laskeminen ja yhteisöhaasteena sekajätteen määrän vähentäminen.
- Sovelluksen taustajärjestelmä toteutettiin Ruby on Rails -verkkosovelluskehyksellä
- Sovelluksen käyttöliittymä toteutettiin Reactilla
- Asukkaiden aktivoimiseksi nähtiin tärkeänä, että Ekoeksperttiä voi käyttää myös ladattavana mobiilisovelluksena, minkä vuoksi palvelusta tehtiin Capacitorin avulla verkkoselainteknologioilla toteutetut sovellukset, jotka paketoitiin kustannustehokkaasti julkaistaviksi applikaatioiksi Play Kauppaan ja App Storeen
- Mobiilisovellukset mahdollistavat käyttäjien aktivoimisen push-ilmoituksin, jolloin käyttäjille voidaan ilmoittaa esimerkiksi uusista haasteista
Lopputulos
- Ekoekspertti-sovellus julkaistiin kesäkuussa 2020 Hekan asukkaiden käyttöön
- Sovellus löytyy Android-käyttäjille Play Kaupasta ja iOS-käyttäjille App Storesta
- Sovelluksella on jo yli 700 käyttäjää ja sen kautta on toteutettu yli 7000 ympäristötekoa ensimmäisen puolen vuoden aikana
- Sovelluksessa oleviin haasteisiin voi osallistua kuka tahansa valitsemalla asuinpaikakseen "0002 Ekoekspertin ystävät"
Ekoekspertin lähdekoodi on lisensoitu niin, että alan muut toimijat voivat ottaa sen myös käyttöön. Tämän ansiosta VAV-Asunnoille toteutettiin Kisko Labsin toimesta lähdekoodia käyttäen sovellus nimellä EkoVAV, joka otettiin käyttöön helmikuussa 2021. EkoVAV-sovellus on ladattavissa Android ja Apple -laitteille sekä käytettävissä myös verkkoselaimella osoitteessa eko.vav.fi. Mikäli sinun yhteisöäsi kiinnostaa rakentaa oma ympäristösovellus, ota yhteyttä contact@kiskolabs.com.
Tiedot
Tilaaja: | Helsingin kaupungin asunnot Oy |
Ajankohta: | 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Simo Virtanen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Käyttäjähallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kiinteistöala |
Teknologia
Open source | |
Android | |
iOS | |
React | |
Ruby on Rails | |
Ruby |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Kisko Labs - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Antti Akonniemi
Founder
Antti on Kiskon toimitusjohtaja ja on ollut Suomen start-up yritysmaailmassa aktiivina 2000-luvun alusta. Antti auttaa yrityksiä kehittymään kohti parasta mahdollista .. | |
antti@kiskolabs.com +358 40 505 1909 |
|
Kisko Labs - Muita referenssejä
Kisko Labs - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |