Eira – aitoa välittämistä jo 113 vuotta
Eiran sairaala on yksityinen, suomalaisten lääkäreiden omistama sairaala ja lääkäriasema, joka on tunnettu korkeasta lääketieteellisestä tasostaan ja yksilöllisestä asiakaspalvelustaan. Eira on tarjonnut kokonaisvaltaista hoitoa ja aitoa välittämistä jo 113 vuoden ajan. Eiralla on kaksi toimipistettä Helsingissä.
Eiran toiminta on laajentunut tasaisesti vuosien ajan ja palveluita digitalisoidaan jatkuvasti entistä paremmin nykypäivän tarpeita vastaaviksi. Tietohallinnon ja IT-tuen suunnitelmallinen kehittäminen onkin ollut yhtenä merkittävänä kohteena Eiran toimintastrategiassa.
Eira etsi vastuullista ja laajan osaamisalueen omaavaa kumppania vastaamaan tietohallintopalveluista kokonaisvaltaisesti. Integral valikoitui haastateltavaksi ensin suositteluiden kautta ja sittemmin vakuuttavalla portfoliolla. IT-tukemme palvelee lisäksi kaksikielisesti, joka on Eiran kaltaiselle asiantuntijaorganisaatiolle merkittävä lisäarvo.
Eiran IT-ympäristö on laaja ja verrattain haastava ympäristö. Se on vaatinut taakseen tarkan määrittelyn sekä kattavan tietoturvan, sillä esimerkiksi potilassuojalaki määrittelee käytäntöjä potilasdatan säilyvyydestä sekä jatkuvuudesta. Tiedon on oltava aina saatavilla ja ajantasaista.
Tietoliikenteen ja verkkoyhteyksien on toimittava häiriöttä, sillä mm. laboratoriolähetteet, digitaalinen röntgen, ajanvaraukset, e-reseptit, Kanta-palvelut sekä sähköiset lähetteet eri lääkäriasemien ja sairaaloiden välillä kulkevat verkkopalveluiden kautta.
”Kaikki tapaamani integralilaiset ovat nopeita, joustavia ja ylipäänsä hyviä tyyppejä.”
Lyhytkin käyttökatkos verkkoliikenteen toiminnassa voi pahimmillaan kertautua pitkinä odotusaikoina sekä kasvavina kustannuksina. Integral vastaa Eiran tietoverkon toimivuudesta sekä tietoturvasta. Lisäksi palvelin- ja työasemaympäristöt sekä normaalit toimistosovellukset, kuten sähköposti, sisältyvät toimintamme piiriin.
Tietohallinnon ulkoistaminen Integralille on yksinkertaistanut prosesseja kokonaisuudessaan sekä tuonut lisää osaamista etenkin tekniselle puolelle. Lisäksi Integralin IT-tiimi kykenee tarjoamaan uusia näkökulmia ja syvempää ymmärrystä tulevaisuuden tarpeista ja haasteista, mikä minimoi riskejä ja helpottaa kustannusten ennustamista. Integralin tietohallintoasiantuntija on paikalla Eiran tiloissa aina kerran viikossa tai sopimuksen mukaan.
Integralin näkökulmasta yhteistyö on äärimmäisen mielenkiintoinen ja vaatii aktiivista seurantaa niin tietosuojan kuin palveluiden häiriöttömän toiminnan osalta. Eiran tuottamien palveluiden ollessa erityisen kriittisiä, tulee kaiken siirrettävän ja kerättävän datan olla luotettavaa sekä palveluiden toimia jatkuvasti. Olemme mukana kehittämässä Eiran sisäisiä mittareita BI-työkaluja ja prosesseja hyödyntäen.
Eiran sairaalan IT-ympäristöä kehitetään ja digitalisoidaan jatkuvasti paremman ja sujuvamman asiakaspalvelun takaamiseksi.
”Olen poikkeuksellisen tyytyväinen Integralin valintaan. Harvoin olen ollut näin tyytyväinen ulkopuoliseen partneriin. He osaavat asiansa ja ellei yksi henkilö tiedä tiettyä toimintoa, heiltä löytyy aina joku asiasta tietävä.
Myös palveluasenne on kohdillaan – kaikki tapaamani integralilaiset ovat nopeita, joustavia ja ylipäänsä hyviä tyyppejä. Heillä on hyvä kyky hahmottaa kokonaisuus ja toiminta on systemaattista.”
Eiran Sairaalan toimitusjohtaja Nella Ginman-Tjeder
Suosittelija:
”Olen poikkeuksellisen tyytyväinen Integralin valintaan. Harvoin olen ollut näin tyytyväinen ulkopuoliseen partneriin. He osaavat asiansa ja ellei yksi henkilö tiedä tiettyä toimintoa, heiltä löytyy aina joku asiasta tietävä. Myös palveluasenne on kohdillaan – kaikki tapaamani integralilaiset ovat nopeita, joustavia ja ylipäänsä hyviä tyyppejä. Heillä on hyvä kyky hahmottaa kokonaisuus ja toiminta on systemaattista.”
Nella Ginman-Tjeder
Tiedot
Tilaaja: | Eiran sairaala |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Integral - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Integral - Muita referenssejä
Integral - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
- Nordea - At Nordea our people come from 107 countries
- Timeless Technology - Uutuus: Tempmate-GM2 jatkuvakäyttöinen ja reaaliaikainen dataloggeri kuljetusten olosuhdeseurantaan.
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |