Anne on Elinarin toimiston sydän
Henkilökuntahaastattelu Anne Simulasta, Elinarin toimistosihteeristä
Kun uusi työntekijä saapuu Elinariin, Anne Simula on ensimmäisiä ihmisiä, jonka kanssa hän asioi. Taloushallinnosta porilaisessa ohjelmistoyrityksessä jo yli kahdeksan vuoden ajan vastannut toimistosihteeri tietää, miten tärkeä ensivaikutelma on. ”Muistan edelleen, kuinka hyvin minut otettiin vastaan, kun itse tulin taloon”, Anne kertoo. Saman lämpimän vastaanoton hän saa nyt itse uusille elinarilaisille olla antamassa.
Tarkkaa toimistotyötä muuttuvassa maailmassa
Anne on tehnyt toimistosihteerin töitä oikeastaan aina. Firma tai ala on välillä vaihtunut, mutta rakkaus toimistohommia kohtaan on säilynyt. ”Olen järjestelmällinen ja tykkään tehdä pikkutarkkaa työtä. Viihdyn näiden tehtävien parissa erittäin hyvin – kertaakaan ei ole vielä alkanut kyllästyttää”, hän vakuuttaa hymyillen. Annen työhön kuuluu osto- ja myyntireskontran hoitaminen, työajanseuranta sekä työntekijöiden matkustamiseen liittyvät hallinnolliset tehtävät. Sekä tietysti lukuisa määrä muita toimiston pyörittämiseen liittyviä tehtäviä.
Digitalisaatio ja kansainvälistyminen ovat tuoneet mukavaa vaihtelua ja uudistumista perustyöhön, jonka ydin ei ole vuosien varrella juuri muuttunut. ”Opettelen mielelläni uusien järjestelmien käyttöä”, Anne kertoo, ”lisäksi käytän usein englantia työpäivieni aikana, joten kielitaitokaan ei pääse ruostumaan”, hän lisää. Globaalisti kauppaa käyvällä Elinarilla on sivukonttorit Ruotsissa ja Norjasssa. Lisäksi työntekijöitä ja asiakkaita on eri kansallisuuksista, joten firman virallinen viestintä tapahtuu englanniksi.
Avoin työkulttuuri kahvihetkineen
Vaikka Elinar on yrityksenä jo 25-vuotias, sen toimintakulttuuri on nuorekas ja nykyaikainen. ”Meillä on todella avoin ilmapiiri”, Anne kehuu. ”Voin koska vain mennä juttelemaan mistä vain vaikkapa suoraan toimitusjohtajalle, jonka huoneen ovi on aina auki”, hän kertoo viitaten naapurihuoneessa istuvaan Mikko Hörkköön. Yrityksessä on muutenkin hyvin vähän hierarkisia rakenteita tai ylipäätään lokeroitumista. Kaikki työntekijät koodareista johtoportaaseen kommunikoivat keskenään luontevasti matalalla kynnyksellä. ”Työyhteisömme on hyvin monipuolinen – miehiä sekä naisia eri ikäluokista ja ammattitaustoista”, Anne selventää.
Työyhteisön parhaaksi puoleksi toimistosihteeri nostaa työkaverit. Heidän kanssaan keskustellaan elämästä ja ajankohtaisista asioista kahvitauoilla, joita vietetään usein yhdessä suurella sohvaryhmällä. ”Arki toimii, kun tunnemme toisemme henkilökohtaisella tasolla. Aina on ollut mukavaa tulla töihin, kun tietää että tällä näkee toisia”, Anne hymyilee. Puheliasta ja välitöntä naista itseään voi puolestaan rehellisesti kuvailla toimiston sydämeksi.
Pitkäaikaista sitoutumista yritykseen ja henkilökohtaiseen hyvinvointiin
Elinarin pitkä historia ja vahva jalansija Pohjoismaissa saa Annen luottamaan siihen, että noin 30 henkeä työllistävällä yrityksellä on edelleen kasvunvaraa. ”Toki meillä on kaiken aikaa erilaisia asiakkuuksia ja projekteja ympäri maailmaa, mutta näen potentiaalimme suurena etenkin Ruotsissa ja Norjassa tulevina vuosina”, hän pohtii.
Anne toivookin pysyvänsä Elinarilla loppu-uransa ajan. Hän tuli aikanaan taloon Elinarin ensimmäisen toimistosihteerin tilalle, joka oli jäämässä eläkkeelle. ”Vaihdos sujui hienosti – teimme molemmat vajaan vuoden ajan osa-aikaisesti töitä rinnakkain”, Anne valaisee. Istumatyöläisenä hän huolehtii kunnostaan säännöllisen pilateksen ja vuosittaisten laskettelureissujen avulla. Ahkerasta arkiliikunnasta puolestaan pitää huolen eräs aktiivinen perheenjäsen, kääpiösnautseri Remu. Anne ei ole ainoa eläinrakas työntekijä Elinarilla – kahvitauoilla esitellään usein toisille kännyköistä rakkaiden lemmikkien kuvia ja videoita.
Lisätietoja
Elinar - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Elinar - Muita referenssejä
Elinar - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |