Älä anna virusten keskeyttää henkilöstön kehittämistä
Viime aikoina olemme saaneet lukea, että Yhdysvallat on sulkenut rajansa meiltä eurooppalaisilta, Italia rajoittaa kansalaistensa liikkumista ja yhä useampi on joutunut karanteeniin. Joukkotilaisuuksia kehotetaan välttämään.
Miten käy yrityksissä suunniteltujen koulutusten ja perehdytystilaisuuksien? Todennäköisesti myös yrityksissä kasvokkain tapahtuvat tilaisuudet joudutaan perumaan tai siirtämään myöhemmäksi. Sisällöt on kuitenkin jo suunniteltu sekä koostettu ja kaikki on valmista kick-offiin. Olisi sääli laittaa kaikki jäihin.
Onneksi on myös muita vaihtoehtoja toteuttaa suunnitellut tilaisuudet nopeallakin aikataululla verkko-oppimisen keinoin. Valmiiksi suunnitelluista aineistoista on sujuvaa koostaa opiskeltava sisältö ja jakelun voi hoitaa suurillekin joukoille FlowLMS-verkko-oppimisympäristön kautta. Myös osallistumistietojen raportointi hoituu samasta ympäristöstä kätevästi.
Jos sinulla ei ole vielä omaa verkko-oppimisympäristöä käytössäsi, ei sekään ole este. Tarjoamme sinulle palvelumme käyttöösi juuri sinulle sopivaksi ajaksi sekä koostamme aineistoistasi oppijalle mielekkään verkko-oppimissisällön nopeasti ja kustannustehokkaasti.
Tässä käyttöösi mikrokurssi koronaviruksen leviämisen torjuntaan. Voit halutessasi jakaa linkkiä vapaasti sidosryhmillesi.
Näin ehkäiset koronaviruksen tarttumista ja leviämistä
Toimi nopeasti ja ota yhteyttä meihin, jotta pystyt varmistamaan katkeamattoman henkilöstön kehittämisen.
Yhteistyöterveisin,
XoomPointin verkko-oppimistiimi
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
Koulutusala | |
Rakentaminen | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Azure | |
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Xoompoint - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Xoompoint - Muita referenssejä
Xoompoint - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |