IT-TUKIHENKILÖ

Suomalaisten perustama ITaito Oy on osa Dustinia. Dustin on eräs Pohjoismaiden johtavimmista IT-tuotteiden sekä niihin liittyvien palvelujen ja ratkaisujen jälleenmyyjistä. Dustinilla työskentelee Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa yhteensä 1300 henkilöä. Tilikaudella 17/18 Dustinin liikevaihto oli miljardi euroa.
Etsimme ITaidolle Suomen IT-palvelutuotannon lähitukihenkilöä, jonka sydän sykkii erinomaiselle asiakaspalvelulle. Asiakkaiden palveleminen hyvin on meille kunnia-asia, ja odotamme, että sinullekin asiakas on ykkönen.
Työskentelet tiimissä, joka ratkoo yritysasiakkaan IT-ongelmia. Työpisteesi sijaitsee pääasiallisesti toimitiloissamme Helsinki-Vantaan lentokentän yhteydessä, mutta ajokortti sekä auton käyttömahdollisuus on välttämätön. Tehtävän puitteissa saatat myös päästä matkustamaan kotimaassa ja ulkomailla. Työn mukana voit kehittyä todelliseksi asiantuntijaksi nykyaikaisten yrityskäytössä olevien tietotekniikkaympäristöjen parissa.
Toivomme sinulta asiakaslähtöistä ongelmanratkaisukykyä. Lisäksi odotamme vahvaa Microsoft-käyttöjärjestelmien ja -teknologioiden tuntemusta vähintään työasemissa. Palvelimet ja verkot hoidamme yhdessä. Vastuullasi on myös Microsoft Office365 – ympäristö, mobiililaitteet sekä tulostusjärjestelmät. Mikäli et osaa kaikkea vielä nyt, niin ei hätää. Valmennamme sinusta raudanlujan ammattilaisen. Erityisesti odotamme sinulta kykyä toimia nopeatempoisissa asiakaspalvelutilanteissa. ITaidolla pääasiallinen työskentelykieli on suomi, mutta myös englannin ja ruotsin osaamisesta on suuri apu.
Arvostamme lisäksi:
– IT – palvelutoimittajalta hankittua työkokemusta
– Kykyä kommunikoida selkokielisesti
– Nopeutta
– Hyvää paineen sietokykyä
– 100% vastuunottoa ja oikeaa asennetta
Kiinnostuitko? Hae tehtävää mahdollisimman pian rekisteröimällä CV:si osoitteessa www.experis.fi
Lisätietoja tehtävästä antaa ManpowerGroupin Delivery Manager Petteri Paassola, 040 17 55 818 tai petteri.paassola@fi.experis.com
Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.
Hae tätä työpaikkaa: tai kopioi linkki ja liitä selaimen osoiteriville: https://www.manpower.fi/fin/tyon-haku/tyo/82eb9650-9210-4d0f-a637-9a4cc0dbe16b

Tietoja
Hakuaika: | 11.8.2019 - 1.9.2019 |
Sijainti: | Espoo |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/experis/it-tukihenkilo-paakaupunkiseutu/665301/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
It-infra loppukäyttäjäpalvelut |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |