Integraatioarkkitehti

Etsimme integraatioarkkitehtia Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle tai Jyväskylään toteuttamaan merkittäviä digihankkeita asiakkaillemme.
Integraatioarkkarina kannattelet projekteissamme laajoja kokonaisuuksia. Luotsaat tiimiä kohti yhteistä päämäärää teknisenä liidinä, keskityt toimimaan määrittelyssä tai ideoit myynnin tukiroolissa asiakkaille sopivia ratkaisuja ja suuntaa. Hallitset isoja kokonaisuuksia ja suunnittelet integraatioita arkkitehtuuritasolla. Jaat osaamistasi organisaatiossamme ja olet arvostettu ammattilainen Suomen johtavien integraatiotaitureiden joukossa. Olet näkyvä kumppani niin tiimeillemme kuin asiakkaillemme.
Sinulla on vankkaa kokemusta integraatioiden suunnittelusta ja toteuttamisesta. Lisäksi tehtävän hanskaaminen edellyttää sinulta innovatiivista otetta kehittämiseen sekä palavaa halua oppia uutta ja jakaa oppimaasi. Haluat toteuttaa asioita tiiminä yhdessä asiakkaiden ja kollegojen kanssa, tartut rohkeasti asioihin ja uskallat kysyä ja kyseenalaistaa. Työskentelyotteesi on roolisi mukaisesti itseohjautuva ja asiakaslähtöinen sisältäen rutkasti positiivista asennetta.
Tunnet myös jo entuudestaan ainakin jonkun moderneista integraatiotyökaluista, kuten: | Azure | ServiceMix | RedHat Fuse | Camel | Karaf | Kafka |Dell Boomi | IBM Integration Bus, -App Connect, -MQ, -DataPower | Microsoft BizTalk | SAP PI | IBM API Connect.
Olemme yli tuhannen hengen kasvava kotimainen ohjelmistoyhtiö, joten voimme rakentaa monenlaisia polkuja urallesi ja yksilölliselle kehittymisellesi laajan teknologiavalikoiman parissa. Integraatio-osaamisemme on keskitetty omaan yksikköön, mikä tarjoaa mallin myös pitkiin asiakassuhteisiin ja ylläpitopalveluihin. Meillä esimiehet pitävät huolta digiarkesi sujumisesta, mutta annamme sinulle runsaasti vapautta ja vastuuta eikä hartioidesi yli olla jatkuvasti kurkkimassa. Meille elämä on muutakin kuin työtä ja haluamme sinun viihtyvän kanssamme, joten saat tietenkin myös joustavat työajat, hyvät työsuhde-edut ja ennen kaikkea mahtavat työkaverit.
Hae 22.9. mennessä! Jos sinulle tuli mieleen kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, Mikko Kyllönen vastaa niihin mielellään joko puhelimitse numerosta 050 384 4456 tai sähköpostilla etunimi.sukunimi (at) digia.com.
Digia
Digia Oyj on suomalainen ohjelmistoyhtiö, joka on listattuna Helsingin pörssissä. Digia toimittaa ict-ratkaisuja ja -palveluja eri toimialoille, joista keskeisiä ovat finanssi, julkishallinto, kauppa ja palvelut sekä telekommunikaatio.

Tietoja
Hakuaika: | 5.9.2019 - 22.10.2019 |
Sijainti: | Helsinki, Jyväskylä, Tampere, Turku |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/digia/integraatioarkkitehti/683062/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Arkkitehtuuri |
![]() |
Integraatiot |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- Riimu Solutions - Assetti
Tapahtumat & webinaarit
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |