Data Flow Architect
Haluatko tehdä töitä ja oppia uutta alan parhaiden osaajien ja vaikuttavimpien toteutusten kanssa? Vauhdikkaan kasvumme myötä haemme nyt kokeneita asiantuntijoita tukemaan kasvavaa liiketoimintaamme Manufacturing- yksikköömme.
Data Flow Architectina ohjaat tieto- ja integraatioarkkitehtuurin suunnittelua ja kehittämistä. Tehtävässäsi menestymiseen sinun on hyödynnettävä erilaisia suunnittelumalleja, tietomallinnusta, perustietojen hallintaa ja arkkitehtuurikonsepteja luodaksemme asiakkaillemme kattavia arkkitehtuuriratkaisuja. Manufacturing-yksikössä olemme mukana tukemassa Suomen johtavien teollisuusyritysten digitalisaatiota. Tiedon hallinta ja laadun jatkuva parantaminen ovat keskeisessä roolissa asiakkaidemme liiketoiminnan kehittämisessä.
Työtehtäviisi kuulu uusien ratkaisujen kehittäminen, palveluiden ja ratkaisujen tuottaminen ja nykyisten prosessien parantaminen. Työtehtäviisi voi kuulua myös ennen myyntiä tapahtuva toiminta, liiketoiminnan kehittäminen ja palvelujen parantaminen sisäisiin ja ulkoisiin tarpeisiin. Tässä yhteisössä et jää yksin. Ympärilläsi on tiimi, jonka kanssa kehitätte uusia palvelukonsepteja ja haastatte toisianne jatkuvasti parempiin suorituksiin.
Töitä voit tehdä kaikkialta Suomesta. Ota rohkeasti yhteyttä ja ura-askel eteenpäin!
Tarjoamme sinulle
Jos omannäköisen uran rakentaminen sekä haastavat ja mielenkiintoiset työtehtävät kansainvälisessä ympäristössä kiinnostaa, olemme sinulle oikea paikka. Vaihtelevat projektit ja urakiertomahdollisuudet talon sisäisen Head Hunting -tiimin avulla takaavat sen, että pääset kehittymään siinä, mikä sinua eniten kiinnostaa. Matkallasi saat seuraa lähes 4000 huippuammattilaisesta: ei ole sellaista teknologiaa tai toimialaa, jota emme tuntisi. Osaamisemme on alan huippua ja saat ympärillesi ammattitaitoiset kollegat, joiden kanssa sparrailla. Panostamme kulttuuriin, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ja jossa kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Olemme yksi maailman suurimmista IT-alan yrityksistä, mutta toimimme kuitenkin Suomessa paikallisesti ja asiakaslähtöisesti. Meillä yhdistyvät vahva paikallinen osaaminen, globaalit resurssit sekä sertifioidut toimintamallit.
Merkityksellisen työn päälle CGI Academy ja lukuisat ohjelmamme, Cloudeamus esimerkkinä mainitaksemme, tarjoaa sinulle erinomaiset koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. CGI Storm –yhteisöissä voit sparrailla muiden kehittäjien kanssa. Myös työsuhde-edut ovat houkuttelevat. Halutessasi voit sijoittaa palkastasi kolme prosenttia CGI:n osakkeisiin, jolloin yritys tuplaa sijoittamasi summan. Sinulla on mahdollisuus käyttää työaikaasi myös hyväntekeväisyyden tekemiseen.
Onnistu kanssamme
Pärjäät roolissa, kun sinulta löytyy osaamista MS Azuresta, SOA -suunnittelumallien ja EIP: n, API -hallinnasta, datamallinnuksen, perustiedonhallinnan ja tietoarkkitehtuurin soveltamisesta. Käytännön kokemusta erilaisten sovellus-, data- ja väliohjelmistoratkaisujen käytöstä joko kaupallisessa tai avoimen lähdekoodin ratkaisuista. Sinulla on ainakin yleinen ymmärrys useimmista käytetyistä tekniikoista tiedonhallinnassa, integraatioissa ja tuotehallinnassa. Eduksi katsotaan osaaminen ERP:stä. Sinulla on erinomaiset kommunikaatio- ja ongelmanratkaisutaidot ja kommunikoit luontevasti niin suomeksi kuin englanniksikin.
Kiinnostuitko?
Jos innostut haasteiden ratkomisesta timanttisessa porukassa, voit hyvinkin olla etsimämme osaaja. Mikäli jokin jäi mietityttämään, lisätietoja tehtävästä voi kysyä Janne Vuokkoselta numerosta +358401736987. Meillä CGI:llä työntekijät eivät ole vain työtekijöitä, vaan membereitä jotka pääsevät mukaan omistamaan yritystä ja vaikuttamaan asioihin todella. Olemme aina halukkaita kuulemaan uusista talenteista, joten ota rohkeasti seuraava askel ja hae mukaan CGI-memberiksi!
Hae tehtävää rekrytointijärjestelmämme kautta osoitteessa www.cgi.fi/ura klikkaamalla tehtävänkuvauksen alalaidassa olevaa painiketta "I'm Interested".
Viimeinen hakupäivä on 30.9.2021. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja etenemme rekrytointiprosessissa heti sopivan kandidaatin löydyttyä.
Perusmuotoinen turvallisuusselvitys tullaan tekemään tehtävän niin vaatiessa.

Tietoja
Hakuaika: | 1.9.2021 - 30.9.2021 |
Tarkennettu sijainti: |
All CGI office locations are feasible |
Linkki: | https://cgi.njoyn.com/cgi/xweb/xweb.asp?CLID=21001&page=jobdetails&JobID=J0821-2524&lang=1 |
Lisätietoa
Tagit
Teknologia
![]() |
Azure |
CGI Suomi Oy:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |