CI-/DevOps-asiantuntija
![post_image](https://www.itewiki.fi/write/job_images/2951.png)
Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patriagroup.com
Etsimme nyt kasvavaan ohjelmistokehitystiimimme Tampereelle
CI-/DevOps-asiantuntijaa
työskentelemään ilmailujärjestelmien parissa.
tehtäviisi kuuluvat järjestelmätason testaaminen toteutetuille ominaisuuksille sekä testausympäristömme kehittäminen. Tiimimme kuuluu noin 20 henkilöä, joista tällä hetkellä 3 henkilöä työskentelee samankaltaisissa tehtävissä. Tiimissäsi olet merkittävässä roolissa järjestelmiemme kehittämisessä ja kehität testausautomaatiota vastaamaan tuotannon tarpeita.
Miksi Patrian kehitystyö on erityisen mielenkiintoista?
Työssä parasta on korkealaatuisen työn tekeminen modernilla työkaluvalikoimalla mukavassa tiimissä, joka hyödyntää edistyksellisiä teknisiä ratkaisuja. meillä ei tingitä teknisestä suorituskyvystä, ja sinulla on mahdollisuus päästä mukaan ainutlaatuisiin asiakasprojekteihin, jotka kestävät useita vuosia.
Toivottava osaaminen:
Etsimme henkilöä, jolla on kokemusta ohjelmistotestauksesta ja, joka on kiinnostunut kehittämään taitojaan ilmailualalla.
• Docker-kokemus
• Python-osaaminen
• Asiantuntemus ohjelmistojen versionhallinnasta Git:llä
• Jenkinsin ja Groovy-skriptien kanssa työskentely
• Yleinen Linux-ympäristöihin ja -palvelinten ylläpitoon liittyvä asiantuntemus
• Ymmärrys tietoverkkojen toiminnasta
• Kytkimet, reitittimet, palomuurit, DHCP, DNS.
Eduksi katsotaan:
• Mikä tahansa kokemus C:n, C++:n tai CMaken kanssa työskentelystä
• Kokemus virtuaalikoneiden kanssa työskentelystä (VMware)
• Buildin- ja konfiguraationhallinta.
Valitse Patria työnantajaksesi ja liity hyvähenkiseen ohjelmistokehityksen huippuammattilaisista koostuvaan tiimiimme. Täällä voit kehittyä huippuluokan ammattilaiseksi ja hyötyä monista henkilöstöeduista, kuten lounas-, virike-, pyörä- ja vapaa-ajanvakuutusetuuksista sekä vuosibonusmallistamme.
Haluaisitko olla osa tarinaamme?
Jos olet kiinnostunut mielenkiintoisesta ja monipuolisesta tehtävästä, lähetäthän meille hakemuksesi ja ansioluettelosi. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Haku on auki 20.6.2023 asti. Lisätietoja paikasta antaa rekrytoijamme Johanna Välimäki puh. +358 504775476 17.5 klo 14-15 sekä klo 22.5 klo 13-14, muina aikoina: etunimi.sukunimi@patriagroup.com .
Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.
![Laura logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/laura-rekrytointi.png&size=x100)
Tietoja
Hakuaika: | 12.5.2023 - 20.6.2023 |
Sijainti: | Tampere |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/patria/ci-devops-asiantuntija/2192443/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Testaus ja laadunvarmistus |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Teknologia
![]() |
Python |
![]() |
Linux |
Laura:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |