Sertifioituneet osaajamme #Osa2 | Majid Maskati

Tässä blogisarjassa esittelemme innofactorilaisia, jotka ovat suorittaneet työnsä ohessa erilaisia sertifikaatteja. Blogisarjassa haastateltavat kertovat, mitä sertifikaatteja he ovat suorittaneet ja mikä motivoi heitä suorittamaan niitä. Toisessa osassa vuorossa on Espoon toimipisteellä työskentelevä Majid Maskati, Solution Architect.
Milloin aloitit Innofactorilla ja mitä työnkuvaasi kuuluu?
Tulin alun perin firmaan yritysoston kautta, ja yhteensä Innofactor-uraa on kertynyt jo lähes 11 vuotta. Kävin välillä muualla, mutta loppuvuodesta 2020 palasin takaisin pienen tauon jälkeen.
Olen järjestelmä-/pilviarkkitehti, ja työssäni etsin ratkaisuja asiakkaiden ongelmiin hyödyntäen Microsoft-teknologiaa melko laajasti. Teknologioista käytössä on niin M365, Power Platform ja Azure sekä tietoturvaan liittyvät ratkaisut.
Mitä sertifikaatteja olet suorittanut viimeisimpinä?
Urani aikana olen suorittanut useita sertifikaatteja. Kun palasin Innofactorille, asetin tavoitteekseni tehdä yhden Azure-sertifikaatin. Kesällä olosuhteiden ollessa otolliset varasin kuitenkin ajan neljään sertifikaattikokeeseen, jotka sain parissa viikossa suoritettua.
Sertit liittyivät aiheisiin, joiden parissa olen tehnyt viime aikoina tiiviisti töitä ja siksi valmistautumiseen riitti tunti tai kaksi per sertifikaatti. Suoritin DevOps Engineer Expert, Azure Security Engineer Associate sekä kaksi Azure Solutions Architect Expert -sertifikaattia. Eli tällä kertaa hyvin Azure-painoitteista.
Miten sertifikaattien suorittaminen on onnistunut työn ohessa?
Jos sertifikaatin aihealue liittyy päivittäiseen työhön, niitä on aika helppo suorittaa töiden ohessa. Isompaa valmistautumista ei tarvita – vaikka toki teknologia-alueeseen pitää perehtyä laajemmin projektin edetessä. Onneksi läpipääsyyn ei myöskään tarvita 100 % oikeita vastauksia, vaan kaikki päälle 70 %:n riittää.
Millaista hyötyä sertifikaateista on ollut asiakastyössä?
Serttien suorittaminen laajentaa osaamista alueille, joita ei normaalisti tule tehtyä päivittäin. Se siis lisää ymmärrystä kokonaisuuksista ja käsitteistä. On myös tärkeää ymmärtää, kuinka Microsoftin fokus muuttuu ja päivittää tietämystä serttien kautta.
Sertifikaateista on selkeä hyöty myyntitarjouksiin, sillä sertit ovat vertailukelpoinen tapa osoittaa substanssiosaaminen erilaisista teknologioista.
Millaista hyötyä koet sertifikaateista olevan omalle kehityksellesi?
Sertit haastavat minua kehittymään alueille, jotka eivät ole osa päivittäistä työtä mutta ovat silti tärkeitä ymmärtää. Niiden myötä voi laajentaa osaamista myös täysin uusille alueille. Microsoftin dokumentaatioita tuskin tulisi muuten luettua yhtä innokkaasti, mutta serttien avulla voin asettaa itselleni selkeitä tavoitteita tulevaan.
Mietitkö jo uusien sertifikaattien suorittamista?
Totta kai. Seuraavana tähtäimessä ovat Power Platform Associate ja Power Platform Architect -sertifikaattien suorittaminen.
Ja viimeiseksi: Mikä on parasta työssäsi?
Parasta on, että saan käyttää työssäni luovuttaa ja etsiä ratkaisuja Microsoft-paletista asiakkaiden tarpeisiin hyödyntäen omaa osaamistani laajasti. Lisäksi mahtavaa on ihmetellä ratkaisuja yhdessä hyvän tiimin kanssa. Yhteenvetona jatkuva oppiminen ja itseni kehittäminen niin projektien kuin serttienkin kautta.
Sarjan ensimmäisessä osassa haastattelussa oli Katri Pacek. Lue juttu!
Kiinnostaako ura Innofactorilla? Katso avoimet työpaikkamme!

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
![]() |
Tietoturva |
Teknologia
![]() |
Microsoft |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
- Rekrytointi.com - Application Manager (HR Systems)
- Rekrytointi.com - IT-ASIANTUNTIJA, HYBRID CLOUD & DATA CENTER ATEALLE
- Rekrytointi.com - Mission Planning Software Application Engineer
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä
- Rekrytointi.com - Software Test Engineer
- Softability Oy - Senior Test Automation Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- HiQ Finland Oy - HiQ auttoi Cross Wrapia suunnittelemaan askelmerkit ja data-arkkitehtuurin konenäön käyttöönottamiseksi
- HiQ Finland Oy - Asuntovuokrauksen verkkokauppa Rettalle
- HiQ Finland Oy - Hiab – Varmuutta myyntiin tarjoustyökalulla
- Nomis Oy - Digia luottaa Nomikseen
Tapahtumat & webinaarit
- 26.09.2023 - Enterprise Architecture 2023
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Innofactor Oyj - Innofactor Uratarina: Patrik, Junior Data Analyst
- Maxtech - Toimitusjohtajan katsaus H1/23
- Maxtech - Työkartta tuo tehokkuutta työnhallintaan
- Altoros Finland Oy - Päivän sana on ChatGPT
- Efima Oyj - Valitse jatkuvien palveluiden ERP-kumppanisi viisaasti – 3 kriteeriä
- Cinode - Hidastumista jakaantuneessa konsultointimarkkinassa
- Ready Solutions Oy - Microsoft Fabric, kokonaisvaltainen analytiikkapalvelu
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |