Onhan yrityksenne toimittajadata kunnossa? Läpinäkyvyys auttaa kustannusten hallinnassa

Näkyvyys toimittajadataan on nyt arvokkaampaa kuin koskaan aiemmin. Yli vuoden maailmaa riepotelleen koronapandemian seurauksena jokaisen organisaation on pitänyt sopeutua isoihin muutoksiin. Yllätyksiltäkään ei ole vältytty, ja moni yritys on saanut kokea myös sen, mitä toimitusketjun hauraus tarkoittaa.
Toimittajadata, riskienhallinta ja läpinäkyvyyden merkitys hankintaorganisaatiossa olivat avainteemoja, kun Baswaren Sanna Eklund, Katarzyna Fonteyn ja Jyrki Rajala kokoontuivat Magic of Transparency -virtuaalitapahtumassa saman pöydän ääreen.
Fonteyn aloitti tiivistämällä viimeisen vuoden tapahtumia.
– Pandemian aikana olemme nähneet viivästyksiä tavaran- ja raaka-aineiden toimituksissa ja jopa tehtaiden sulkemisia. Yrityksen on helpompi varautua yllättäviin muutoksiin, kun sillä on täysi näkyvyys toimittajiin, alihankkijoihin ja toimittajadataan.
Rajala kertoo, että viime kuukausina moni yritys on pyrkinyt hallitsemaan riskejä tekemällä enemmän yhteistyötä alueellisten toimittajiensa kanssa.
– Riskit on pystyttävä hallitsemaan myös paineen alla. Yleisesti pandemia-aika on saanut yritykset panostamaan toimittajasuhteiden kehittämiseen, sillä ilmassa on ollut huolta tuotannon käynnissä pysymisestä ja sovittujen toimitusten saapumisesta ajallaan, Rajala pohtii.
Päätökset dataan perustuen
Fonteyn syventää ajatusta läpinäkyvyyden merkityksestä hankintaorganisaatiossa.
– Jos yrityksellä ei ole mahdollisuutta lisätä myyntiä, kulujen leikkaaminen on keino parantaa kannattavuutta. Se kuitenkin vaatii dataan perustuvaa ymmärrystä kuluista: Mitä ostetaan ja keneltä? Miten työntekijät suorittavat hankintoja? Kun ymmärrys on saavutettu, yritys voi luoda vahvempia toimittajasuhteita, optimoida kuluja ja kohdistaa hankintaprosessin muutokset sinne, missä ne tuovat eniten hyötyä.
Kolmikon mukaan nyt jos koskaan on sopiva hetki tarkastella digitalisaation mahdollisuuksia omassa yrityksessä, sillä teknologioiden ja prosessien automatisoinnin hyödyt ovat tulleet työntekijöille konkreettisesti esiin etätyöskentelyyn siirtymisen jälkeen.
Mitä toimintoja hankintatiimin kannattaa automatisoida? Miten toimittajahallinta ulkoistetaan Baswaren ratkaisuilla toimittajille itselleen? Katso Eklundin, Fonteyn ja Rajalan keskustelu kokonaisuudessaan verkkosivuillamme.

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Hankinta |
![]() |
Supply chain management SCM |
![]() |
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
![]() |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
![]() |
Julkishallinto |
![]() |
Kauppa |
![]() |
Kiinteistöala |
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
![]() |
Media |
![]() |
Pankki ja vakuutus |
![]() |
Raaka-aineet ja energia |
![]() |
Rakentaminen |
![]() |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
![]() |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Basware - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Basware - Muita referenssejä
Basware - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
- Digia Oyj - Junior ohjelmistokehittäjä – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |