Mukaan SUPERFINNS-ohjelmaan!


Citynomadi valittiin mukaan Kasvu Openin ja Nordean yhteiseen ohjelmaan. Onnistuimme vakuuttamaan juryn siitä, että yrityksellämme on vahva kansainvälistymissuunnitelma.
Kasvu Open -tiedote:
"SUPERFINNS-ohjelmaan hakeneiden kasvuyritysten joukko todisti, että Suomesta löytyy yrityksiä, joilla on kasvutahtoa menestyä kansainvälisillä markkinoilla. Nordea ja Suomen johtavat pääomasijoittajat valitsivat SUPERFINNS-ohjelmaan yrityksiä, joiden kasvukykyyn he uskovat.
Kasvu Openin ja Nordean SUPERFINNS-ohjelmaan valittiin 29 kasvuyritystä. Hakijayrityksiä oli yhteensä 70. Ohjelman valintakriteerejä olivat muun muassa skaalautuva liiketoimintamalli, näytöt kasvukyvystä ja kunnianhimoiset kansainvälistymistavoitteet. Potentiaaliset menestyjät valitsi Nordean ja Suomen johtavien pääomasijoittajien raati.
– Päätimme olla tinkimättä vaatimustasosta ja ottaa mukaan vain sellaisia yrityksiä, joilla uskomme olevan mahdollisuuksia mittaviin läpimurtoihin. Siksi olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen – 29 kasvunälkäistä yritystä on odotuksiamme suurempi joukko, Nordean Head of Startup &Growth –kasvuyritysyksikön johtaja Vesa Riihimäki sanoo.
Uskon, että mukana olevien rautaisten pääomasijoittajien ja Nordean kompetenssit ja verkostot tulevat auttamaan valittuja yrityksiä nousemaan seuraavalle tasolle tämän vuoden aikana. On osaltamme etuoikeutettua olla mukana SUPERFINNS-ohjelmassa tukemassa kasvua, työllisyyttä ja maamme kilpailukykyä."

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
IoT |
![]() |
Mobiilikehitys |
![]() |
Paikkatieto GIS |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
Citynomadi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Citynomadi - Muita referenssejä
Citynomadi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Senior Cloud Developer (GCP/KUBERNETES)
- Rekrytointi.com - Testauspäällikkö
- Frends iPaaS - Incident Manager | 50-69K
- Rekrytointi.com - IT Project Manager, F35-hanke
- Rekrytointi.com - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Lyly
- Rekrytointi.com - Laatuasiantuntija (vuorotteluvapaasijaisuus)
- Rekrytointi.com - Portfoliohallinnan asiantuntija, TECH-toiminto
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
- Innofactor Oyj - Ainutlaatuinen sovellus lintujen tunnistamiseen laulun perusteella
- Esri Finland Oy - Hangon Satamassa päätöksenteon tukena toimii tietomallipohjainen paikkatietoalusta
Tapahtumat & webinaarit
- 06.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Uusi HR-raportoinnin mullistava Mepco Analytiikka-ratkaisu esiteltiin lanseeraustilaisuudessa
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Valjasta HR-data hyötykäyttöön ja ennakoi reagoinnin
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Kehitä liiketoimintaasi HR-analytiikalla – Accountor ja Integrata kehittivät ratkaisun parempaan päätöksentekoon
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |