Innofactor Uratarina: Jari, Senior Software Developer
Innofactor Uratarina -blogisarjassa tutustumme innofactorilaisten urapolkuihin ja kokemuksiin Innofactorilla työskentelystä. Lisäksi sarjassa esiintyvät työntekijämme pohdiskelevat alansa tärkeimpiä tulevaisuuden teemoja.
Tällä kertaa vuorossa on Jari, joka työskentelee Innofactorin Lappenrannan toimipisteellä Senior Software Developerina.
Opiskelin ammattikorkeakoulussa tietotekniikkaa ja aloitin työurani IT-alalla jo opintojeni aikana. Innofactorille päädyin vuonna 2013 yrityskauppojen kautta, kun Innofactor osti Microsoft-pohjaisia ratkaisuja toimittaneen atBusineksen. Olen töissä Innofactorin Lappeenrannan toimipisteellä, jossa työskentelee pääasiassa pitkäaikaisia innofactorilaisia, mutta myös uudempia työkavereita. Uutuuttaan hohtavaan asiakastiimiimme kuuluu sekä kokeneita kehittäjiä että tuoreempia kasvoja, joten on mielenkiintoista nähdä miten voimme kehittää tiimin ja yksilöiden toimintaa jatkossa.
Innofactor-urani alussa tein projekteja useille eri asiakkaille, mutta viimeiset 15 vuotta olen työskennellyt saman tutun asiakkaan kanssa vaihtelevien kehitysprojektien parissa. Toisinaan olen mukana myös muissa asiakasprojekteissa. Työkaluihini kuuluvat esimerkiksi Oracle-tietokannat, Microsoft .NET Framework ja WPF, sekä koodikielistä C#. Asiakassuhteemme ovat pitkäaikaisia ja tiiviitä, joten tiimiläiset tuntevat toisensa hyvin ja tietävät toistensa vahvuudet. Puhumme niin sanotusti samaa kieltä. Asiakkaisiin ollaan yhteydessä lähes päivittäin ja hommat sujuvat luontevasti.
"Asiakassuhteemme ovat pitkäaikaisia ja tiiviitä, joten tiimiläiset tuntevat toisensa hyvin ja tietävät toistensa vahvuudet. Puhumme niin sanotusti samaa kieltä."
Mukavinta töissä onkin asiakasrajapinnassa työskentely. Työni on sekä projektityötä että asiakaspalvelua, ja työtehtävät ovat monipuolisia. Parasta on nähdä projektin kulku ja työn alla oleva järjestelmän kehitys ja rakentuminen alusta loppuun saakka. Ongelmiin pääsee pureutumaan heti alkuvaiheessa, kun selvitetään asiakkaan tarpeet ja kartoitetaan esimerkiksi tarvittavan ratkaisun loppukäyttäjät ja toimintamallit. Uutta luodaan olemassa olevan järjestelmän reunaehtojen puitteissa. Tulevaisuudessa erilaiset mobiilisovellukset tulevat yleistymään entisestään, mutta on myös järjestelmiä, jotka eivät ainakaan vielä taitu mobiilialustoille vaan vaativat työpöytäsovelluksen.
Etätyö sopii arkeeni hyvin, sillä työpäivän saa suunnitella suhteellisen vapaasti itse. Talvisin työpäiväni saattaa alkaa esimerkiksi hiihtolenkillä. Harrastan vapaa-ajallani muun muassa kaikenlaista ulkoilua ja kestävyysurheilua, esimerkiksi polkujuoksua. Toisinaan ulkoiluharrastuksia ja muuta yhteistä toimintaa pääsee toteuttamaan myös työkaverien kanssa Innofactorin Fun Club -toiminnan kautta.
Kuva: Sari Heerman/Sakura
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Teknologia
Microsoft |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva- ja teknologia-asiantuntija
- Laura - ICT – ja digijohtaja: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue (id9091)
- Laura - Tiedonhallinnan asiantuntijan toimi
- Efima Oyj - Senior Sales Manager
- Laura - Senior Game Artist (Game Studio)
- Frends iPaaS - Senior Product Marketing Manager (SaaS)
- Nordea - Senior IT Analyst in SWIFT area
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ceili Oy - UN Women Suomi kehittää varainhankintaansa Salesforcessa Ceilin kanssa
- Agenda Digital - Hoitotyön kansallinen vertaiskehittämisen verkosto Hoiverke
- Red & Blue Oy - Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikirjepalvelu uudistui
- Ceili Oy - Norlandian varhaiskasvatuksen prosesseihin yhdenmukaisuutta Salesforcella
- Innofactor Oyj - Pohjantähden moderni intranet pitää työntekijät ajan tasalla
- Innofactor Oyj - Visiona moderni, looginen ja yksiselitteinen intranet
- TNNet Oy - Hotelli Alba – TNNetiltä riennetään apuun vaikka vettä pitkin
Tapahtumat & webinaarit
- 08.10.2024 - ESG and HR – Creating a culture promoting sustainability
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 10.10.2024 - Kestävän koodauksen käytänteet ja koodin mittaaminen -työpaja 10.10.
- 21.10.2024 - EDI-asiantuntijaksi -koulutus
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 30.10.2024 - Webinaari: Hakukoneoptimointi on strateginen valinta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Omistajan elkein – moni rakettitieteilijä on myös osakas
- Rakettitiede Oy - Konsultin arki – mikä kaikki muuttuu?
- Timeless Technology - Haluatko ottaa täyden hallinnan yrityksesi kriittisistä järjestelmistä ja prosesseista?
- Efima Oyj - Unboxataan Dynamics 365 -versiopäivitys! – Versio 10.0.41
- Timeless Technology - 4G-LTE ja USB dataloggerit kuljetettujen tuotteiden, jääkaappien, varastojen ja tuotantotilojen olosuhteiden valvontaan.
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin päivitetyllä hinnalla: 100,00€ (ALV 0%)
- TNNet Oy - Tapaa TNNetin työntekijä - Jari Lehtonen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |