Visiona moderni, looginen ja yksiselitteinen intranet
Asiakastarina: Kokkolan kaupunki
Kokkola on historiallinen rannikkokaupunki Keski-Pohjanmaan maakunnassa.
Kokkolan kaupungissa asuu 48 000 henkilöä, ja se sijaitsee noin 120 kilometriä Vaasasta pohjoiseen ja noin 200 kilometriä Oulusta etelään. Kaksikielisen kaupungin asukkaista 83 prosenttia puhuu äidinkielenään suomea ja 12 prosenttia ruotsia.
Tavoitteena käyttäjäystävällinen ja vuorovaikutusta parantava intranet
Kokkolan kaupunki päätti uudistaa intranetinsä vanhan alustan tultua teknisen elinkaarensa päähän.
Kaupunki lähti toteuttamaan uutta intranetiä yhdessä Innofactorin kanssa SharePoint Online -alustalle. Toimituksen pohjana hyödynnettiin North Patrol Oy:n ja Kokkolan kaupungin tuottamaa määrittelydokumenttia. Hankkeen tavoitteena oli toteuttaa helposti päivitettävä, looginen ja yksiselitteinen moderni intranet, joka palvelisi käyttäjien tarpeita mahdollisimman hyvin sekä lisäisi kaupungin sisäistä vuorovaikutusta.
SharePoint Online -alustalle toteutettu intranet sai hyvän vastaanoton
Sisäisen tiedonkulun parantamiseksi uuteen intranetiin toteutettiin kaupungin hallinnon- ja Edu-tenantin välinen synkronointi. Myös henkilöstön kaksikielisyys on huomioitu ratkaisussa. Kaiken kaikkiaan uuden intranetin 2 500 käyttäjää ovat tyytyväisiä uuteen alustaan, joka on paitsi helppokäyttöinen myös visuaalisesti miellyttävä.
Onnistuneen lopputuloksen lisäksi kaupungilla ollaan tyytyväisiä myös toteutusprojektiin, jossa yhteydenpito oli helppoa ja sujuvaa alusta loppuun. Onnistumisen taustalla olivat Innofactorin asiantuntemus sekä kyky vastata asiakkaan kysymyksiin. Lisäksi projektin läpivientimalli sai erityiskiitosta. Projektiryhmän saaman palautteen mukaan uudessa intrassa kaikki on paremmin kuin ennen.
It-suunnittelija Jaana Niskanen Kokkolan kaupungilta on tyytyväinen lopputulokseen.
"Innofactorin toteuttama uusi SharePoint Online -intranet on parantanut merkittävästi tiedon löydettävyyttä ja kaupungin sisäistä viestintää. Käyttäjiltä saatu positiivinen palaute osoittaa, että uusi intranet on selkeä, helppokäyttöinen ja visuaalisesti miellyttävä."
Suosittelija:
"Innofactorin toteuttama uusi SharePoint Online -intranet on parantanut merkittävästi tiedon löydettävyyttä ja kaupungin sisäistä viestintää."
Jaana Niskanen
Tiedot
Tilaaja: | Kokkolan kaupunki |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Webkehitys | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Integraatiot | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Webscale Oy - Sales Manager
- Efima Oyj - Technical Architect, Microsoft Dynanics 365
- Laura - Ohjelmistoprojektien laatupäällikkö
- Laura - UX Designer
- Laura - Senior HRIS asiantuntija
- Laura - Designer
- Efima Oyj - Power Platform Architect
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Masinotek Oy - Masinotekin vedenlaadun jatkuvatoimiset mittausasemat Kuopion vesistöalueille
- Masinotek Oy - R.Erik ja Bror Serlachiuksen Säätiölle Masinotekin EMMI-järjestelmä ja ympäristömittauslaitteet
- Masinotek Oy - Masinotekin kokonaisjärjestelmä Seinäjoen kaupungin tilapalveluille
- Masinotek Oy - Lakeuden Etapille Masinotekin kehittämä EMMI-järjestelmä ympäristöseurantaan
- Masinotek Oy - Nurmijärven Vedelle Masinotekin aluemittausjärjestelmän kokonaistoteutus
- Masinotek Oy - Kauniaisten kaupungin tilojen käyttöastetta seurataan Masinotekin järjestelmällä
- TNNet Oy - Ohjelmistotalo SC Software pitää TNNetin sähäkästä tyylistä
Tapahtumat & webinaarit
- 21.10.2024 - EDI-asiantuntijaksi -koulutus
- 22.10.2024 - Rakettiwebinaari: tietoturva softakehityksessä
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 30.10.2024 - Webinaari: Hakukoneoptimointi on strateginen valinta
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Efima Oyj - Copilot-tekoälyavustajat Dynamics 365 -sovelluksissa: Finance ja Supply Chain Management
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 dataloggeri kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- TNNet Oy - Kuinka tietoliikenne kesytetään?
- TNNet Oy - Kuinka SWG suodattaa haitallisen verkkoliikenteen?
- TNNet Oy - Minkälaisiin tietoturvauhkiin tulisi lähitulevaisuudessa varautua
- TNNet Oy - Etätyön tietoturvariskit kuriin SWG:llä
- Timeless Technology - Tilaa tuotteitamme B2B verkkokaupastamme.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |