HiQ ostaa integraatioihin erikoistuneen Abizko Consultingin – yritys vahvistaa HiQ:n Frends-ratkaisua
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/22426.jpeg)
HiQ:n tavoitteena on nousta Pohjois-Euroopan johtavaksi teknologia-alan konsulttiyhtiöksi. Tänään konserni kertoo ostavansa ruotsalaisen 18 työntekijän ohjelmistotalon, Abizko Consultingin, jolla on toimipisteet Tukholmassa, Malmössä ja Örebrossa. Aluksi yritys jatkaa toimintaansa omalla tavaramerkillään, mutta liittyy myöhemmin osaksi HiQ:n Frends-ratkaisua.
– Olen iloinen voidessani toivottaa Abizko Consultingin tervetulleeksi HiQ-perheeseemme. Olemme erittäin vaikuttuneita siitä, kuinka yritys on onnistunut luomaan pätevän ja laadukkaan palvelukokonaisuuden lyhyessä ajassa. Erityistä on myös se, kuinka hyvin yrityskulttuurimme sopivat yhteen. Meitä yhdistää vahva halu viettää aikaa yhdessä myös työajan ulkopuolella musiikin, urheilun, pelien ja monien muiden harrastusten parissa, kertoo Fredrik Malm, HiQ:n virkaa toimittava toimitusjohtaja.
Tukholmassa vuonna 2018 perustettu Abizko Consulting on erikoistunut integraatioihin, ohjelmistokehitykseen, ja Microsoftin teknologioihin. Yrityksen tavoitteena on parantaa asiakasorganisaatioidensa rekrytointia ja arkista vuorovaikutusta myynnin ja toimituspuolen välillä. Nopeasti kasvanut Abizko Consulting on jo yritystaipaleensa alkumetreiltä saakka onnistunut saamaan kiinnostavia toimeksiantoja lukuisilta merkittäviltä asiakkailta, kuten Sandvik, KPA Pension, Skatteverket ja Lantmännen.
– Olen uskomattoman ylpeä ja iloinen saadessani tänään kertoa, että meistä tulee osa HiQ:n upeaa yhteisöä. Kun pohdimme, minkä yhtiön kanssa haluaisimme laittaa hynttyyt yhteen, oli HiQ listan ensimmäisenä – sovimme toisillemme täydellisesti. Työntekijöillemme yhdistyminen tarjoaa entistä enemmän mahdollisuuksia, sillä HiQ pystyy tarjoamaan heille jotakin sellaista, mihin emme itse olisi kyenneet, toteaa Krister Skoog, Abizko Consultingin perustaja.
Frends iPaaS on hybridiä IT-ympäristöä varten rakennettu integraatio- ja automaatioalusta. Frends liittää yhteen muutoin erillään olevat järjestelmät ja sovellukset, jotta liiketoimintaprosessin kaikilla osilla on aina pääsy oikeisiin tietoihin oikeaan aikaan. Lisäksi Frends toimii kaiken digitaalisen liiketoiminnan taustapalveluna sekä hyperautomaatioalustana. Abizko Consultingista tulee Ruotsissa toimivan HiQ:n Frends-kehitystiimin ensimmäinen jäsen.
– Abizko Consultingin yhdistyminen osaksi HiQ:ta ja Frends-ratkaisua on meille merkittävä askel. Olemme laajentaneet liiketoimintaamme Ruotsissa jo pitkään, ja on nyt saamme nyt joukkoomme 18 uutta integraatioasiantuntijaa, jotka lisäksi täydentävät kehitystoimintaamme hyvin myös Suomen puolella. Abizko Consultingin viime vuosien kehitys on todellinen menestystarina, ja odotamme innolla, että saamme kirjoittaa sen seuraavan luvun yhdessä”, iloitsee Jukka Rautio, Frendsin ja HiQ Finlandin toimitusjohtaja.
Lisätietoja antaa:
Jukka Rautio, Toimitusjohtaja, HiQ
Puhelin: +358 40 8271142
Sähköposti: jukka.rautio@hiq.fi
Sandra Siljestedt, HiQ:n Head of PR & Communications
Puhelin: (+46) 70 420 00 48
Sähköposti: sandra.siljestedt@hiq.se
![HiQ Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/hiq.png&size=x100)
Lisätietoja
Tagit
Omat tagit
HiQ - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
HiQ - Muita referenssejä
HiQ - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |