Sauli Niinistön päättymäisillään olevaa 12 vuoden presidenttikautta tullaan vielä monesta näkökulmasta arvioimaan. Useimmat arviot ovat oletettavasti myönteisiä ja hyvästä syystä, koska Sauli Niinistö on monella tapaa ollut hyvä ja sen vuoksi myös suosittu presidentti. Hän onnistui luomaan toimivat yhteydet Suomelle tärkeisiin valtiojohtajiin, hänen uudenvuodenpuheensa olivat hyviä, Kultarantakeskustelut olivat hyvä idea ja hänen puuttumisensa muihin kuin suoraan presidentille kuuluviin asioihin kuten velkaantumiskehitykseen tai koronaepidemiaan olivat tarpeellisia ja hyvin harkittuja. Ja lopuksi hän johdatti Suomen Naton jäseneksi.

Kokonaiskuvan täydentämiseksi Sauli Niinistön ulko- ja varsinkin turvallisuuspolitiikkaa voi arvioida myös hyvin kriittisesti. Lopputulos oli epäilemättä hyvä. Mutta voiko onnistumista arvioida vain lopputuloksen perusteella? Mielestäni ei, koska merkitystä on myös sillä, miten ja millaisilla riskillä nykytilanteeseen päädyttiin ja miten olisi voinut käydä, jos riski olisi toteutunut.

Sauli Niinistön ansioksi on laskettava moneen muuhun poliittiseen päättäjään verrattuna, että hän kyllä ymmärsi Suomen sotilaallisen liittoutumisen tarpeellisuuden. Hänhän puhui käsitteestä eurooppalaisempi Nato jo presidentin vaalikampanjassaan vuonna 2006. Hän ei tarkemmin määritellyt, mitä hän tällä käsitteellä tarkoitti, mutta sen voisi arvella tarkoittaneen Natoa, jossa Eurooppa olisi sotilaallisesti omavaraisempi ja pystyisi hallinnollisesti käynnistämään sotilaallisia operaatioita jopa ilman Yhdysvaltojen mukana oloa. Kyse olisi siis samanlaisesta järjestelystä, johon nyt Ukrainan sodan vuoksi Euroopassa ilmeisesti ollaan pyrkimässä.

Presidenttinä olleessaan Sauli Niinistö yritti toteuttaa eurooppalaisempaa Natoa eurooppalaisen puolustusyhteistyön kautta. Eurooppalainen puolustusyhteistyö olisi käytännössä tarkoittanut eurooppalaisempaa Natoa ja Suomen liittymistä Naton rakenteisiin – kenties jopa niin, ettei Suomessa kielteisiä assosiaatioita herättävää Nato-termiä olisi edes tarvinnut mainita.

”Sauli Niinistökin lopulta sortui Suomen turvallisuuspolitiikan perussyntiin eli optimistisiin oletuksiin”

Sauli Niinistö sai eurooppalaisen puolustusyhteistyön kehittämiselle tukea lähinnä Ranskan presidentti Emmanuel Macronilta, mutta laajempaa kannatusta hän ei ajatuksilleen onnistunut hankkimaan. Koska hanke ei edennyt, Sauli Niinistökin lopulta sortui Suomen turvallisuuspolitiikan perussyntiin eli optimistisiin oletuksiin, jotka Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan helmikuussa 2022 osoitti vääriksi. Mutta vääriä nämä oletukset olivat jo ennen Venäjän hyökkäystä. Ei Venäjän hyökkäyssota muuttanut Suomen turvallisuuspoliittista asemaa, vaan teki hyvin näkyväksi, millainen tämä asema oli. Naamiot todellakin riisuttiin. Sauli Niinistön johtamassa turvallisuuspolitiikassa reaalimaailman todellisuus oli siis mallinnettu huonosti eikä malli kestänyt todellisuuden painetta ja olisi voinut johtaa suoranaiseen katastrofiin, ellei Ukraina olisi onnistunut pysäyttämään Venäjän yritystä vallata Kiova. Lähellä ilmeisesti käytiin.

Jos Venäjä olisi onnistunut pyrkimyksessään vallata Kiova, Suomen portti Natojäsenyyteen olisi hyvin todennäköisesti sulkeutunut siinä maailmanpoliittisessa tilanteessa, Ukrainan hallinto olisi lamautettu ja Putin olisi huudettu tsaarien tsaariksi Venäjällä. Voimansa tunnossa Putin olisi epäilemättä alkanut pohtia seuraavaa siirtoaan imperiuminsa laajentamiseksi. Epäilemättä hän edelleen olisi kunnioittanut Naton voimaa ja olisi suunnannut huomionsa ja sotilaallisen painostuksensa johonkin ei-Nato-maahan kuten Suomeen. Suomi olisi tällaisessa tilanteessa ollut sotilaallisesti jopa enemmän yksin kuin talvisodassa, koska talvisodassa Stalinilla oli kuitenkin aito uhka siitä, että hän joutuisi sotilaallisesti vastakkain Englannin ja Ranskan kanssa, mikä mahdollisesti pelasti Suomen Neuvostoliiton miehitykseltä. Putinilla ei vastaavaa pidäkettä olisi ollut, koska ydinasepelotteen vuoksi yksikään Nato-maa ei ota riskiä, että konflikti laajenisi Venäjän ja Naton väliseksi.

Heikki Melama

Kansikuvan Copyright © Tasavallan presidentin kanslia