Kattava tutkimus on selvittänyt mitkä ovat suomalaisten mielestä parhaat mainosmediat ja -välineet mainosten vastaanottamiseen.

Tutkimuksen mukaan Suomalaiset pitävät painettuja sanomalehtiä mieluisimpana mainosvälineenä. Esimerkiksi Suomen käytetyimmän sosiaalisen median, Facebookin, printtilehdet peittoavat prosentein 46-2.  

Tieto selviää IRO Research Oy:n tuoreesta Tuhat suomalaista -tutkimuksesta, jossa tuhat vastaajaa sai valita mielestään parhaan mainoskanavan valittujen medioiden joukosta.

Vastaajilta kysyttiin mistä he mieluiten lukevat, katsovat tai kuuntelevat mainoksia.

Analyysi tutkimuksesta

Koko tutkimuksen kysymyksenasettelu on jollain tavalla perinteinen.

Vaikuttaa siltä, että tutkimustulokset julkaissut Sanomalehtien liitto haluaa ennemminkin trollata ja herättää keskustelua printtimainonnan ympärillä.

Koko tutkimus lähtee siitä lähtökohdasta, että ihmiset haluaisivat edelleen katsella mainoksia tuotteita ja palveluita hankkiessaan.

Kyllä mainontaa tietysti tehdään edelleen, mutta se on vain muuttunut.

Markkinointiviestinnän hallitsevat toimijat ovat jo pitkään ohittaneet median portinvartijat laadukkaalla sisällöllä digitaalisissa kanavissa, kuten Youtubessa ja keskustelemalla asiakkaiden kanssa suoraan sosiaalisilla alustoilla.

Siksi asiakas ei miellä hyvää markkinointiviestintää mainonnaksi.

Ja siksi harva mainostaja investoisi printtimainokseen “Suomen suosituimmassa mainosmediassa”, printissä.

Ehkä tutkimuksen kannattaisikin kysyä, katsotko mieluummin hyvää Youtube-videota vai luetko mainoksia sanomalehdestä?

Tällaisia asioita nimittäin mainostajatkin pohtivat.

 

 

Sponsoroidut tubettajat ja bloggaajat sitouttavat nuoria ihan eri tasolla kuin printtimainokset.

Toisaalta markkinapaikat ja Airbnb:stä Skyscanneriin ja Freelancer.comiin ovat ohittaneet perinteiset  printti- ja digimediat mainospaikkoina. Ne auttavat analyyttistä asiakasta suoraan tietyn tuotteen tai palvelun hankintaprosessissa ja vetävät siksi puoleensa ostavat asiakkaat ohi klassisten medioiden.

Ne vasta hyviä mainospaikkoja ovatkin, puuttuvat vain listasta, syystä tai toisesta.

Myös pätevät verkkokaupat päihittävät asiakaskokemukseltaan perinteisen mainonnan heittämällä. Suosittelualgoritmia hyödyntävä Amazon on lyömätön mediana kirjoja valittaessa.

”Poliisi on varmasti Suomen suosituin ammatti, jos vaihtoehdoksi ei tarjota palomiestä”

Jos aiemmin mainoksen vieressä oli laadukasta mediaa, niin nykyään silmiä vetää hyvä sisältö, riippumaton arvostelu ja mahdollisuus vertailla.

Samalla kun tutkimus katsoo tämän päivän mainontaa suppeasti, erilaisille printtimedioille on keksitty useita kategorioita.  

Miksi parhaat mainostustavat ja -paikat loistavat poissaolollaan ilmeisesti ihan uskottavan tahon toteuttamassa tutkimuksessa?

“Vihdoin jotain, joka kuolee ennen minua” -Abe Simpson printtimediasta

Poliisi on varmasti Suomen suosituin ammatti, jos vaihtoehdoksi ei tarjota palomiestä.

Perinteistä mainosmediaa imartelevaa, mutta asian todellisen tilan kieltävää tutkimusta lukiessa mieleen nouseekin suuren ajattelijan Abraham Simpson toisen legendaarinen toteamus printtimediasta:

“Vihdoin jotain, joka kuolee ennen minua”.

 

Aiheesta muualla:

 

Johannes Puro – Seuraa Twitterissä

Autamme suomalaisia yrityksiä hahmottamaan digitalisaation mahdollisuuksia ja löytämään sopivat kehityskumppanit liiketoiminnan kehityshankkeisiin.

Lue myös aiempia juttujani: