Mitä teknologiauutuuksia asiantuntijat povaavat alkaneelle vuodelle? Mashablen mukaan tutustumme näihin teknologioihin tänä vuonna.

 

 

Tässä alkaneen vuoden teknologiauutuuksia tutkivassa blogi-sarjan viimeisessä osassa tutustumme Mashablen toimittaja Lance Ulanoffin 9 technologies to watch in 2016 -listan neljään viimeiseen teknologiauutuuteen. Miltä nämä sinusta kuulostavat?

 

Biometrinen tunnistautuminen

 

Pian on aika heittää hyvästit vaikeasti muistettavalle salasananipulle, kun yhä useammin tunnistautumisen voi tehdä biometrisesti. Jo viime vuonna sormenjälkitunnistus otettiin ilolla vastaan Applen ja Androidin mobiililaitteissa, ja myös äänitunnistautumista kokeillaan salasanojen korvaajana. Mashablen ehdoton suosikki uusista tunnistautumisteknologioista on kuitenkin Microsoftin Windows 10 -järjestelmään kehittämänä Windows Hello -sisäänkirjautuminen. Windows Hello hyödyntää Intelin Real3Dcameraa ja tunnistaa käyttäjänsä joko kasvojen, silmän, tai sormenjäljen perusteella. Edes identtiset kaksoset eivät pysty huijaamaan Windows Helloa!

 

Salasanat ovat myös Techcrunchin 5 Things That Will Disappear in 5 years -listalla. Biometrisellä tunnistautumisella on toki omat puutteensa, mutta kirjain-välimerkki-numero -sekasotkut saavat jäädä joka tapauksessa historiaan. Eikä tässä vielä kaikki! Salasanojen lisäksi Techcrunch ennustaa myös taskussa kannettavan avainnipun pian hukkuvan kehityksen virtaan. Pian ovet avautuvat mukana kulkevilla älylaitteilla, jotka taasen on linkitetty biometrisisesti omistajaansa – ainoaan ihmiseen joka laitetta pystyy käyttämään.

 

windows_hello

Gizmondon Sean Hollister kirjautuu koneelleen Windows Hellolla.

 

Maksamisen uudelleenkeksiminen

 

Mashablen listan seitsemäs kohta saa suomalaisen kasvoille tyytyväisen virneen – tässä olemme selvästi amerikkalaisia edellä. Maksamisen murrokseen liittyvän kohdan järisyttävin huomio liittyy siihen, että pian amerikkalaisetkin maksavat ostoksensa korteilla, jotka on varustettu magneettinauhaa turvallisemmilla siruilla. Artikkeli julistaa kunnianhimoisesti, että vuosi 2016 on sirukortin vuosi.

 

No, iva sikseen. Artikkeli ennustaa tulevalle vuodelle kasvua myös mobiilimaksamiselle. Mobiililaitejätit Apple, Android ja Samsung ovat jo kaikki kehittäneet omat mobiilimaksamisen järjestelmänsä. Suomessa on toki jo totuttu maksamaan ja jakamaan laskuja esimerkiksi Danske Bankin näppärässä MobilePay-applikaatiossa. Mobiilisovellus Woltilla voit maksaa ravintolaostoksesi jo ennen kuin astut ravintolaan sisään!

 

Kilpailu tullee kuitenkin lisääntymään myös tällä alueella. Saa nähdä luottavatko suomalaiset jatkossa enemmän mobiilimaksamisessa omaan pankkiinsa, vaiko samoihin teknologiajätteihin, jotka jo nyt kahmivat henkilökohtaisia tietojamme hyödynnettävikseen. Mashable arvelee kuitenkin hellyyttävästi jo sirukorttien olevan niin merkittävä edistysaskel maksamisessa, että todellinen siirtyminen mobiilimaksuihin saa vielä odottaa.

 

danske mobile pay

Dansken MobilePayn kaltaiset uudet maksutavat tulevat yleistymään tänä vuonna. Kuva: Danske Bank

Nelikopterit

 

…eli kenties tutummin dronet jatkavat voittokulkuaan tänä vuonna. Mashable ennustaa alkaneen vuoden tuovan tullessaan esimerkiksi paljon uusia sisäkäyttöön soveltuvia leludroneja. Lisäksi voimme pian nähdä nelikoptereita, tai järeämpiä multikoptereita, joiden kyytiin mahtuu ihminen! Tulevaisuudessa nelikopterit saavat myös vakavempia käyttötarkoituksia. Nelikopterit voivat toimia esimerkiksi vakoojina, pizzalähetteinä – verkkokauppa Amazon suunnitelee pian aloittavansa ostosten kotiinkuljetuksen automaattisilla nelikoptereilla.

 

Teknologian kehittyminen tällä saralla herättää myös vakavaa huolestuneisuutta. Sähköiset pikkurobotit ovat vakava uhka yksityisyydensuojalle, kun kameroilla varustetut pikkukopterit voivat huomaamatta seurata kohteensa elämää taivaalta ja jopa kerrostalon ikkunasta. Armeijan ja poliisin käyttöön suunnitellut dronet pystyvät uhkaamaan ihmishenkeä.

 

Ilmatilan ruuhkautuessa ja yksityisyysloukkasten yleistyessä viranomaiset joutuvat pian ottamaan kantaa esimerkiksi siihen, kuka näitä koptereita saa lennättää, minkä kokoisia, missä ja millä korkeudella. Suomessa Trafi on viime aikoina pysynyt hiljaa pienhelikopteri-linjauksistaan sen jälkeen kun vuoden 2014 lopulla niiden käyttöön ajettiin tiukkoja rajoituksia. Viime vuonna NASA kutsui koolle kansainvälisen raadin keskustelemaan ruuhkaantuvan ilmatilan sääntelystä.

 

amazon drone

Amazon suunnittelee aloittavansa tilausten kotiinkuljetuksen nelikoptereilla

 

 

Hoverboard V2

 

Vaikka jo viime vuonna maailmalla yleistynyt Hoverboard ei varsinaisesti leiju innoittajansa Paluu Tulevaisuuteen -elokuvien lentävän rullalaudan tavoin, on se siitä huolimatta herättänyt innostusta myös meillä Suomessa. Niille, jotka eivät menopeliin vielä ole törmänneet: kyseessä on sähkökäyttöinen tasapainoskootteri, jota käyttäjä liikuttaa nojaamalla haluamaansa suuntaan. Mini-Segwayksikin kutsuttu laite eroaa esikuvastaan siinä, ettei siitä löydy ohjaustankoa, josta matkustaja pitelisi kiinni.

 

Suomessa nämä laitteet ovat tähän asti olleet harvinaisia, mutta tilanteeseen näyttää tulevan pikainen muutos. Eduskunnan juuri ennen vuodenvaihdetta tekemässä päätöksessä hoverboard ja muut kevyet sähköajoneuvot ovat laillisia kulkuvälineitä liikenteessä, ja ne rinnastetaan jatkossa potkulautoihin ja rullaluistimiin. Lumien sulaessa näiden laitteiden lähes äänetöntä hurinaa tullaan siis varmasti aistimaan myös Suomen rotuaareilla.

 

Laitteen yleistyessä maailmalla, saimme myös lukea useita uutisia laitetta ja sen käyttäjiä kohdanneista onnettomuuksista. Ihmiset ovat kuitenkin ottaneet liikkumisvälineen omakseen, ja Mashable odottaakini kuluvan vuoden tuovan mukaan uusia, paranneltuja versioita menopelistä.

 

Suomalainen pop-tähti Isac Elliot näyttää mallia Hoverboard-temppuilluun Instagram-kuvassaan.

 

Siinä ne nyt ovat – teknologiauutuudet vuodelle 2016! Mitä sinä luulet, saavuttavatko nämä uutuudet Suomen muun maailman tahdissa jo tänä vuonna?

Vaikka osa tämän sarjan perkaamista teknologiauutuuksista tuntuvat olevan aikaansa edellä, huomionarvoista kuitenkin on, että jo nyt edellä mainituista teknologioista puhutaan varmuutena. Muutokseen valmistautuminen kannattaa aloittaa jo nyt, sillä huominen on täällä jo – tai ainakin ihan kohta!

 

Kansikuva: Swagway

 

Lue myös teknologia-katsaukset sarjan muut osat:

Teknologiat, joita pitää silmällä vuonna 2016

Gartnerin strategiset teknologiatrendit

Gartnerin strategiset teknologiatrendit osa 2

 

Niko_kuva

 

Niko Helle bloggaa, SoMettaa ja sähköpostittaa ite wikillä Marketing Managerinä.

Voit seurata minua Twitterissä tästä!

 

Liity ite wikin uutiskirjeen tilaajiin ja seuraa meitäTwitterissä,facebookissa ja LinkedInissä

Ite wiki koostaa yhteen kaikki liiketoiminnan Digitalisoinnin osaajayritykset Suomessa ja yhdistää sopivia yrityskumppaneita liiketoiminnan kehityshankkeissa.

ite wikin yrityshaku

Iie wikin referenssihaku

ite wikin julkaisuhaku