Visura Oy päivitti palkanlaskentansa EVRYn uuteen tehokkaampaan Jydacom Palkat -ohjelmaan
Visura Oy on yksi EVRYn pitkäaikaisimmista asiakkaista, joka käyttää Jydacomin ratkaisuja laajasti. Tuorein käyttöön otettu ratkaisu on Jydacom Palkat -ohjelma, joka nopeuttaa ja tehostaa palkanlaskentaa huomattavasti.
Vuonna 1986 perustettu Visura Oy on tamperelainen perheyritys, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia rakentamispalveluja yrityksille ja rakentaa laadukkaita asuinalueita Pirkanmaalle. Visura Oy on käyttänyt Jydacomin rakennusalalle tarjoamia ratkaisuja jo vuosikymmeniä. Visura onkin näin ollen kulkenut Jydacomin rinnalla lähes koko tuoteperheen 35-vuotisen yritystaipaleen ajan.
Visura on siinä mielessä perinteinen rakennusalan yritys, että digitalisaatiossa on edetty maltillisesti oman tarpeen mukaan. Sähköistä taloushallintoa on otettu mukaan asteittain ja esimerkiksi verkkolaskut on otettu käyttöön viime vuosina. Teknologiset ratkaisut kuitenkin nopeuttavat ja tehostavat yrityksen toimintaa, minkä vuoksi yritys on halunnut panostaa toimiviin ratkaisuihin.
Visuralla onkin käytössään laajasti EVRYn eri Jydacom-ohjelmia. Ensimmäiset ohjelmat on otettu käyttöön jo 90-luvulla, uusia on otettu käyttöön sitä mukaa, kun niitä on ollut saatavilla. Jydacomin järjestelmien avulla hoituvat muun muassa yrityksen tuotannonhallinta sekä koko taloushallinto sisältäen esimerkiksi kirjanpidon ja pankkiyhteydet.
Yritys siis luottaa EVRYn osaamiseen laajasti. Esimerkiksi kun taloushallinnon työntekijät ovat vaihtuneet vuosien aikana, Visuralta on aina uudestaan pyydetty EVRYn Jydacom-ohjelmiston ammattilainen kouluttamaan. Viimeisimmäksi Visura on ottanut käyttöön Jydacom Palkat -ohjelman syyskuussa 2017.
Toimiva ohjelmisto tekee palkanlaskennasta nopeaa
Visuralla oli jo aiemmin käytössään Jydacomin edellinen Palkanlaskenta-ohjelma. Uudessa Jydacom Palkat -järjestelmässä on huomioitu kansallinen tulorekisteri, joka tulee käyttöön vuoden 2019 alusta. Uudessa järjestelmässä on myös lukuisia seurantaan liittyviä uudistuksia sekä kaiken kaikkiaan tuoreempaa teknologiaa.
Palkanlaskenta on raskas prosessi, mutta toimivan ohjelmiston avulla se saadaan tehokkaasti hoidettua. Visuran taloushallinnon asiantuntija Jaakko Hiltunen kertoo, että uusi Jydacom Palkat -ohjelma on nopeuttanut palkanlaskentaa:
”Ei mene enää niin paljon aikaa varsinaiseen laskentaan. Kun ohjelmasta on päässyt jyvälle, käyttö on sujuvaa ja loogista. Uusi Jydacom Palkat -ohjelma on monipuolisempi ja siinä on enemmän erilaisia työkaluja henkilöstön seurantaan, esimerkiksi poissaolojen ja lomien osalta.”
Kouluttaja ja asiakaspalvelu asiakkaan tukena
Jydacom Palkat -ohjelmaan on määritelty perustiedot valmiiksi rakennusalan tarpeita ajatellen. Lisäksi järjestelmä voidaan sovittaa asiakkaan omiin tarpeisiin, jolloin käyttöönotto suunnitellaan yhdessä asiakkaan toimintatavan mukaisesti.
Visuran kanssa suunnittelu aloitettiin heinäkuussa ja ohjelman varsinaiseen käyttöönottoon meni noin kuukausi. Koska rakennusalalla tuntipalkat maksetaan kahden viikon välein, käyttöönoton aikataulutus on tarkkaa, ja se tapahtuukin usein nopeasti.
Kun sopiva viikko on valittu, EVRY pitää asiakkaalle järjestelmäkoulutuksen, ja samalla lasketaan palkat. Koulutukset järjestetään joustavasti siellä, missä asiakkaalle on sopivin. Yleensä ne pidetään etäkoulutuksena tai asiakkaan luona, mutta Visuran tapauksessa asiakas tuli EVRYn tiloihin Jyväskylään.
Nykyisin kaikki Jydacomin järjestelmät toimivat pilvipalveluina, jolloin asiakkaalle ei asenneta ohjelmia erikseen, vaan eri järjestelmiin kirjaudutaan netin välityksellä. EVRYn palveluun kuuluu huolehtia myös Jydacom-asiakkaiden tietokantojen varmuuskopioinneista ja ohjelmistopäivityksistä.
”Käyttöönotto meni oikein sujuvasti”, Hiltunen kertoo. ”Jydacomin asiantuntijoilta tuli selkeä tehtävänjako sen suhteen, mitä he hoitavat ja mitä meidän pitää tehdä tiettyyn päivämäärään mennessä. Matkan varrella ohjeistettiin hyvin – ja myös käyttöönoton jälkeen on saanut hyvin apua. Aina, kun on tullut jotain kysyttävää, vastaukset on saanut nopeasti asiakaspalvelusta.”
Hiltusen mielestä asiakaspalvelun nopeus ja toimivuus on erityisen tärkeää.
”Palkat on taloushallinnossa kriittinen toiminto, ja olisi katastrofi, jos niitä ei saataisi maksuun. Aina, kun on EVRYn asiakaspalveluun yhteydessä, siellä ymmärretään tilanne ja etsitään vastaus mahdollisimman nopeasti. Näin päästään eteenpäin ja palkat saadaan maksettua”, sanoo Jaakko Hiltunen.
Suosittelija:
"Aina, kun on EVRYn asiakaspalveluun yhteydessä, siellä ymmärretään tilanne ja etsitään vastaus mahdollisimman nopeasti."
Jaakko Hiltunen, Visura Oy
Tiedot
Tilaaja: | Visura Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
EVRY - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
EVRY - Muita referenssejä
EVRY - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |