Vindea Oy tehostaa omia toimintaedellytyksiä
Vindea Oy on erikoistunut konepajateollisuuden logistiikkaan sekä korkealuokkaiseen teollisuupakkaamiseen. Yhtiön osaamista ovat sekä logistiset kokonaisratkaisut että asiakaskohtaisesti räätälöidyt yksittäispalvelut.
Vindea Oy vastaa mm. Tampereella Ruskon teollisuusalueella toimivassa logistiikkakeskuksessa Cargotec Oyj:n varaosavaraston varastologistiikasta sekä toimitustäsmällisyydestä.
Lähtökohdat
”Liiketoimintamme voimakas kasvu ja asiakkaiden yhä tiukemmat laatuvaatimukset olivat motiiveinamme lähtiessämme etsimään operatiivisen toiminnan ohjausjärjestelmää. Päädyimme peruskartoituksen jälkeen Roiman FidaWare WMS-ohjelmistoon”, kertoo liiketoimintajohtaja Jussi-Pekka Hoskari Vindeasta.
Hoskarin mukaan toimittajavalintaan vaikutti erityisesti DSS:n pitkä kokemus ja vahvat referenssit sekä FidaWare-ohjelmiston monipuoliset ominaisuudet. Myös laajennettavuus, helppokäyttöisyys ja mutkaton kanssakäyminen vaikuttivat Vindean ratkaisuun.
”Erityisen tärkeää oli, että Roiman edustajat kykenivät keskustelemaan eri organisaatiotasoilla liiketoimintaprosesseistamme ja niiden tarpeista, sillä niistähän tietojärjestelmähankkeissakin loppupelissä on kyse”, jatkaa Hoskari.
Ratkaisu
FidaWare WMS -ohjelmisto ohjaa Vindean logistiikkakeskuksessa Cargotec Oyj:n varaosavaraston operatiivista toimintaa. FidaWare-ohjelmisto on integroitu Cargotecin SAP ERP -järjestelmään, josta saadaan ohjauksen perustiedot. FIdaWare ohjaa lattiatasolla vastaanottoa, hyllytystä, inventointia, keruuprosessia sekä lähettämötoimia. FidaWaren käyttöliittymät ja toiminnallisuudet sovitettiin Vindean ja Cargotecin yhteisesti luomiin käytäntöihin.
Tulokset
Vindealle toimitettu FidaWare-ohjelmistoratkaisu mahdollistaa toimitusketjun läpinäkyvyyden ja toteutettujen merkintäratkaisuiden avulla myös yksittäisten tuotteiden seurannan ja jäljitettävyyden.
Reaaliaikainen varaosien paikka- ja määrätieto nopeuttaa varastokäsittelyä ja tehostaa näin merkittävästi myös työ- ja tietovirtoja. Myös raportointirutiinit helpottuvat olennaisesti.
Suosittelija:
”Uuden ohjausratkaisun avulla pystymme kasvamaan hallitusti sekä toimimaan tehokkaammin ja laadukkaammin”
Jussi-Pekka Hoskari, liiketoimintajohtaja, Vindea Oy
Tiedot
Tilaaja: | Vindea Oy |
Ajankohta: | 2011 - 2012 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Arto Pellonpää |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Ketterät menetelmät |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Valmisohjelmisto | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Roima Intelligence Inc. - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Roima Intelligence Inc. - Muita referenssejä
Roima Intelligence Inc. - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |