Valtiokonttorin järjestelmäuudistusten laadunvarmistus
LIIKETOIMINNALLINEN LÄHTÖKOHTA
Valtiokonttori on valtiovarainministeriön tärkein kumppani valtionohjauksen toteuttamisessa. Sen tehtävänä on toimia valtionhallinnon sisäisten palveluiden kehittäjänä ja tuottajana. Valtiokonttori mahdollistaa toiminnallaan osaltaan toimintamenosäästöjen toteutumisen ja tuottavuuden kasvun valtion virastoissa ja laitoksissa. Sen hoidossa on valtion sisäiset palvelut kuten valtion rahoitustoiminnot, valtion virastojen ja laitosten lakisääteinen vahinkoturva sekä laskentatoimen ja maksuliikenteen ohjaus.
Symbio osallistui Hanselin kautta vuonna 2015 järjestettyyn kilpailutukseen, jossa Symbio valittiin Valtiokonttorin laadunvarmistuskumppaniksi. Valtiokonttori oli todennut, että he tarvitsivat luotettavan kumppanin ja osaajan auttamaan testauksen hallinnassa ja toteuttamisessa keskeisissä projekteissaan. Uudistusprojektit koskivat vakuutus- ja rahoitusalan järjestelmiä. Tältä pohjalta Valtiokonttori ja Symbio aloittivat kattavan testaus- ja testauksenhallintayhteistyön maaliskuussa 2015.
RATKAISU
Symbion tavoitteena oli rakentaa Valtiokonttorille vahva laatuajattelu, nykyaikaiset testausmenetelmät ja –työkalut sekä toimia laadunvarmistuksen asiantuntijana asiakkaan ja ohjelmistotoimittajan välillä.
Aloitimme laatukäytäntöjen rakentamisen menetelmäkehityksestä ja otimme projekteissa käyttöön HP:n ALM (Quality Center) –työkalun testauksen suunnittelulle, toteutukselle ja raportoinnille. Aluksi luotiin testauksen versionhallinta, toimitussyklit, julkaisuaikataulut ja –muistiot sekä määriteltiin tarkka aikataulu ja hyväksymiskriteerit testaukselle. Tämän lisäksi kehitettiin luotettavat laatumittarit ja näkymät, joilla voidaan reaaliaikaisesti seurata testauksen tilannetta ja laadun tasoa. Yhteistyön edetessä Symbio koulutti asiakkaan testaukseen osallistuvia liiketoiminnan asiantuntijoita laadunvarmistus- ja testauskäytäntöjen lisäksi myös uuden järjestelmän käyttöönotossa.
SAAVUTETUT EDUT
Yhteistyö ylitti asiakkaan odotukset moninkertaisesti. Sen myötä Valtiokonttorin laatuajattelu sekä liiketoimintaosaajien osaaminen testauksen menetelmistä, työkaluista ja ammattimaisesta hyväksymistestauksesta on lisääntynyt. Testauksen periaatteiden ja vaikuttavuuden sisäistämisen myötä asiantuntijoiden työn mielekkyys on lisääntynyt. Hyväksymistestausvaiheessa löydettiin runsas määrä kriittisiä vikoja, jotka tuotantoon päästessään olisivat aiheuttaneet vakavia haittoja järjestelmien toiminnalle. Tämän vuoksi järjestelmien käyttöönottoja myöhäistettiin.
”Symbio on ollut kokonaisvaltainen laadunvarmistuskumppani, joka on merkittävästi edistänyt Valtiokonttorin järjestelmäprojektien laatua,” Tomi Poikola, tietohallintojohtaja, Valtiokonttori
Suosittelija:
Symbio on ollut kokonaisvaltainen laadunvarmistuskumppani, joka on merkittävästi edistänyt Valtiokonttorin järjestelmäprojektien laatua.
Tomi Poikola, tietohallintojohtaja, Valtiokonttori
Tiedot
Tilaaja: | Valtiokonttori |
Ajankohta: | 2015 - 2016 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Minna Pulkkinen, 0504390638, minna.pulkkinen@symbio.com |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Testaus ja laadunvarmistus | |
Auditointi | |
Big Data | |
Maksaminen |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Pankki ja vakuutus |
Teknologia
Oracle | |
Sharepoint |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Konsultointi | |
Koulutus |
Symbio - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Symbio - Muita referenssejä
Symbio - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |