Uuden sukupolven ohjelmistoalusta parantaa ylläpidettävyyttä ja uusien tuotteiden kehitystä
Suomalainen Novatron on kehittänyt koneohjaamisen ratkaisuja jo vuodesta 1991. Yritys on ollut vahvasti mukana luomassa alan standardeja ja toimintatapoja. Novatronin järjestelmät avustavat koneenkuljettajaa, jolloin vähennetään työmaalla jalkaisin toimitettavien mittaustöiden tarvetta. Tämä lisää työn sujuvuutta, laatua ja tehokkuutta, mutta myös varmistaa työmaiden turvallisuutta erityisesti haastavissa infrarakentamisen kohteissa. Kuljettaja näkee koneenohjausjärjestelmän avulla mitä, miten ja missä hänen tulee työskennellä poistumatta ohjaamosta.
Novatronin Xsite-koneohjaustuoteperheen laiteapplikaatiot rakennetaan Xsite-ohjelmistoalustan päälle. Uuden alustasukupolven kehittäminen on ajankohtaista aiemmassa versiossa käytettyjen ohjelmistoteknologioiden modernisoimiseksi. Uudistuksella varmistetaan järjestelmän toimivuus ja ylläpidettävyys myös tulevaisuudessa, mutta myös helpotetaan ja nopeutetaan applikaatioiden rakentamista. Uusi alustasukupolvi palvelee myös Xsite-tuotteiden loppukäyttäjiä, sillä se parantaa entisestään käytettävyyttä ja mahdollistaa uusia ominaisuuksia.
– Olemme perheomisteinen yritys, jossa on vahva opastavien koneohjausjärjestelmien osaaminen. Teemme pitkälti kaiken itse, varsinaisista laitteista aina ohjelmistoon saakka. Siirtyminen uuteen Xsite-alustan sukupolveen tarkoittaa meille myös aiempaa helpompaa uusien tuotteiden kehittämistä, kuvaa tuotekehityksen projektipäällikkö Mikko Kipinoinen Novatronilta.
Monad rakentamassa uutta arkkitehtuuria
Monad on ollut mukana uuden Xsite-ohjelmistoalustan kehityksessä osana Novatronin omista kehittäjistä ja alihankkijoista koostuvaa tiimiä. Monadin asiantuntija on ollut keskeisenä osana arkkitehtuurin rakentamisessa ja tuomassa ulkopuolista näkemystä projektiin. Tämän lisäksi alustalle on rakennettu siihen liittyvää kalibrointi- ja konfigurointityökalua.
Kipinoinen kiittelee Monadin osaamista kokonaisvaltaisessa ymmärryksessä niin teknisen toteutuksen, liiketoiminnan kuin loppukäyttäjänkin näkökulmasta:
– Olemme saaneet ulkopuolista näkemystä, mikä on tuonut laajempaa perspektiiviä koko tiimillemme. Lisäksi meille on tärkeää, että Monadilla on hyvä kyky ymmärtää asiakkaidemme mahdollisia tarpeita ja huomioida ne osana toteutusta.
Yrityksestä
Novatron Oy on infrarakentamisen automaatioon erikoistunut suomalainen teknologiayritys. Yrityksellä on yli 30 vuoden kokemus infrarakentamisen automaatiosta ja se työllistää 130 ammattilaista. Novatronin omistaa Tervahaudan perhe sekä vähemmistöosakkaana MOBA Mobile Automation AG -konserni. Saksalainen MOBA on globaali liikkuvien työkoneiden automaatioon keskittynyt yritys.
Suosittelija:
Olemme saaneet ulkopuolista näkemystä, mikä on tuonut laajempaa perspektiiviä koko tiimillemme. Lisäksi meille on tärkeää, että Monadilla on hyvä kyky ymmärtää asiakkaidemme mahdollisia tarpeita ja huomioida ne osana toteutusta.
Mikko Kipinoinen, projektipäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Novatron |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Antti Riikonen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Monad - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Monad - Muita referenssejä
Monad - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |