Teams A-lehdillä oli myös kulttuurimatka
Toiminnan muuttaminen on myös kulttuurimatka
Vuonna 2017 A-lehdet käynnisti yhtiössä kulttuurimatkan, jonka keskeisenä tavoitteena on toimintakulttuurin muuttaminen ja tehostaminen. Sulavan kanssa toteutettu Teams-jalkautusprojekti oli osa tätä matkaa.
Kulttuurimatka oli matka moderniin työhön, jonka myötä Teams otettiin monipuolisesti käyttöön työvälineeksi vuonna 2019. Muutos oli suuri monille, sillä sitä alkoi hyödyntää 432 sisäistä ja noin 100 kumppanikäyttäjää.
Kunnon tavoitteet ja suunnitelmat
Kunnianhimoinen projekti vaati hyvää suunnittelua, toteutusta ja selkeitä tavoitteita:
- Tavoitekulttuurin elementit: arvostus, uudistuminen, yhdessä tekeminen, tekemisen meininki, läpinäkyvyys, työn ja vapaa-ajan käsitteiden uudistaminen, laite- ja paikkariippumattomuus sekä se, että kaikki pääsevät tietoon yhtä helposti käsiksi.
- Käyttäjien tarpeiden ymmärtäminen, henkilökunnan koulutus, kulttuuriagenttien käyttö ja johdon sitoutuminen olivat keskeisiä jalkauttamisen onnistumisen takana
- Keskeisin materiaali jalkautuksessa oli Sulavan toteuttama Modernin työn pelikirja.
- Lisäksi hyödynnettiin erinomaisesti kulttuuriagentteja, jotka olivat muutoksen airueita sekä tukihenkilöitä.
”Kulttuuriagenttien ryhmä oli hyvin monipuolinen otos organisaatiostamme. Halusimme mukaan ihmisiä kaikista eri toiminnoista olipa kyse lehtien toimituksista, markkinoinnista, myynnistä, taloudesta, asiakaspalvelusta tai kuvatoimituksesta. Porukassa oli myös hieno jakauma miehiä ja naisia sekä eri pituisia työsuhteita. Loistoryhmä, joka auttoi hankkeen läpiviennissä huimasti”, Hauskamaa kuvailee.
Suosittelija:
Sulavan asiantuntijoiden kanssa sparrasimme kokonaisuutta ja muovasimme mallin sopimaan tavoitekulttuuriimme. Sulava oli hyvin ketterä toimija myös projektin käynnissä ollessa, ja hankkeen suuntaa ohjattiin haluttuun suuntaan jatkuvasti.
Terhi Hauskamaa, Chief Marketing Officer
Tiedot
Tilaaja: | A-lehdet |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
It-infra loppukäyttäjäpalvelut |
Toimialakokemus
Media | |
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Sulava - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Aki Antman
CEO
Aki on Sulavan perustaja ja toimitusjohtaja. Aki on työskennellyt IT-alalla vuodesta 1992 lähtien. Hän on ollut jo vuosikausia yksi Suomen arvostetuimmista IT-vaikuttajista. .. | |
aki.antman@sulava.com |
|
Sulava - Muita referenssejä
Sulava - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
- Nordea - At Nordea our people come from 107 countries
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |