Tapahtumarikas järjestö
Asteriski ry (*) on Turun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden opiskelijoiden ainejärjestö, joka perustettiin vuonna 1972. Yhdistyksen nykyinen päämaja sijaitsee Yliopistonmäellä, Vesilinnantiellä Agora-rakennuksen kellarikerroksessa.
Yhdistyksen toiminnan lähtökohtana on jäsenistä huolehtiminen ja heidän opintojensa edistäminen. Yhdistys toimiikin tietotekniikan laitoksella aktiivisena opintoihin liittyvien etujen ajajana ja linkkinä laitoksen ja opiskelijoiden välillä. Tavoitteena on parantaa opiskeluolosuhteita ja ratkoa opiskeluun liittyviä ongelmia. Etujen ajamisen tärkeimmät väylät ovat opiskelijaedustajat koulutuksen kehittämisen työryhmissä ja opintotiimi-työryhmässä.
Yhdistys toimii myös aktiivisesti suhteiden ylläpitäjänä muihin ainejärjestöihin ja alan instansseihin. Yhdistys muun muassa hoitaa tietotekniikan laitoksen opiskelijoiden edunvalvontaa Digit ry:n kanssa, tekee yhteistyötä Varsinais-Suomen tietojenkäsittely-yhdistyksen kanssa ja kuuluu Tietotekniikan opiskelijoiden liittoon. Yhdistys myös huolehtii uusien tietojenkäsittelytieteiden opiskelijoiden integroimisesta opiskelijayhteisöön. Uusille opiskelijoille on tavoitteena järjestää helposti saavutettavaa ohjelmaa ja tarjota tietoa ja kannustusta, jotta opinnot lähtisivät sujuvasti alkuun.
Vapaa-aika kuuluu olennaisena osana opiskelijan elämään. Tätä varten yhdistys järjestää tapahtumia jäsenilleen myös normaalin opiskeluajan ulkopuolella. Osa tapahtumista keskittyy perinteiden vaalimiseen ja opiskelijan iltaelämään. Näitä tapahtumia ovat esimerkiksi akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit ja pikkujoulut. Yhdistys tekee tiiviisti yhteistyötä alan yritysten kanssa ja toteuttaa niiden kanssa myös tapahtumia, kuten toimistovierailuja ja ekskursioita. Muitakin tapahtumia, jotka liittyvät esimerkiksi urheiluun tai alan tietämyksen parantamiseen, järjestetään säännöllisesti. Tavoitteena onkin tarjota mahdollisimman monipuolista toimintaa jäsenistön mielenkiinnon mukaan.
Vuosi 2022 on yhdistykselle juhlavuosi, sillä se täyttää pyöreät 50 vuotta! Tätä pitkää taivalta juhlistetaan helmikuussa vuosijuhlaviikolla, joka huipentuu upeisiin vuosijuhliin.
Asteriski ry on TIVIAn jäsenyhdistys. Lue lisää TIVIA-yhteisöstä.
Teksti: Aleksi Laakso
Kuva: Robson90 / Shutterstock.com
TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä.
TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla.
Lisätietoja
Tagit
Toimialakokemus
Koulutusala |
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |