Suomen Sydänliitto nykyaikaisti IT-palvelut ulkoistamalla
Suomen Sydänliitto on ihmisten voimavaroja vahvistava, sydänterveyttä edistävä ja sairastuneita tukeva, järjestöyhteisö. Sydänyhteisöön kuuluu noin 70 tuhatta henkilöjäsentä, 16 sydänpiiriä, 223 sydänyhdistystä ja kolme valtakunnallisesti toimivaa jäsenyhdistystä.
Suomen Sydänliiton organisaatiossa tapahtui uudistuksia, joiden yhteydessä huomattiin IT-ympäristön olevan päivittämisen tarpeessa. Yli 60 vuotta toimineelta liitolta löytyi useita kehityskohteita liittyen IT-palveluiden nykyaikaistamiseen sekä esimerkiksi konekannan yhtenäistämiseen. Integralilla on pitkä kokemus myös liittojen IT-ulkoistuksista, joten keskustelut saatiin nopealla aikataululla käyntiin.
Yhteistyö ulkoistuksen tiimoilta aloitettiin nykytilanteen kartoituksella sekä selvityksellä mahdollisista korjaus- ja päivitystoimenpiteistä. Suomen Sydänliiton verkko- ja palvelinympäristö siirrettiin Integralille ylläpidettäväksi, henkilöstön tietokoneiden kunto kartoitettiin ja siirrettiin samalla elinkaarihallinnan piiriin. Lisäksi IT-tukipalvelut siirtyivät Integralin tiimin hoidettaviksi. Käytännössä Suomen Sydänliiton tarpeisiin koostettu tiimi tukee liittoa kaikissa IT-asioissa toimistoaikoina sekä nimetty henkilö viettää viikoittain kokonaisen työpäivän Suomen Sydänliiton tiloissa IT-asiantuntijan roolissa.
Työn tehostuminen tuo kustannussäästöjä

IT-ulkoistus on mahdollistanut työtapojen tehostamisen sekä IT-palveluiden päivittämisen nykypäivään maltillisilla kustannuksilla. Integral huolehtii kokonaisvaltaisesti IT-palveluiden tasosta, kuten erilaisista päivityksistä ja mahdollisista laitehankinnoista. IT-ympäristö pysyy jatkuvasti ajantasaisena ja tietoturvallisena.
Suomen Sydänliitto on IT-ulkoistuksen myötä kyennyt siirtämään omat IT-resurssinsa palveluiden kehitystyöhön. Ulkoistuksen ansiosta on jäänyt enemmän aikaa pohtia esimerkiksi liiton digistrategiaa, joka näkyy entistä parempana palveluna asiakkaiden ja sidosryhmien suuntaan. Samalla ammattitaito perinteisen IT-palveluiden parissa on kasvanut Integralin tiimin astuttua mukaan toimintaan. Suomen Sydänliiton IT-tuesta ja ylläpidosta vastaa aina tuttu, liitolle nimetty tiimi, joka on hyvin tavoitettavissa. Yhteyshenkilöt pysyvät samana ja ymmärrys liiton toiminnasta ja tarpeista kasvavat jatkuvasti.
”Olemme saaneet Integralista keskustelukumppanin työntekemisen muutokseen sekä ylipäätään tekniikan kehittymiseen liittyen. On hienoa, että on löytynyt sparrausapua siihen, kuinka meidän olisi kannattavaa kehittää omia työkalujamme nykytyön mahdollistamiseksi. Maailma muuttuu ja kehittyy jatkuvasti, joten luotettavan asiantuntijan ajatukset mahdollisista suunnista tulevat tarpeeseen.”
Ville Salo
Talousjohtaja
Suomen Sydänliitto ry

Suosittelija:
On hienoa, että on löytynyt sparrausapua siihen, kuinka meidän olisi kannattavaa kehittää omia työkalujamme nykytyön mahdollistamiseksi. Maailma muuttuu ja kehittyy jatkuvasti, joten luotettavan asiantuntijan ajatukset mahdollisista suunnista tulevat tarpeeseen.
Ville Salo
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Suomen Sydänliitto ry |
Ajankohta: | 2018 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Omat tagit
IT-ulkoistuspalvelut
IT-ulkoistus
Integral - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 3 asiantuntijaa.
Integral - Muita referenssejä
Integral - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
- Nordea - At Nordea our people come from 107 countries
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |