Pyhä yksinkertaisuus – Kansalaiskehittäminen ja älykäs automaatio tekevät palveluprosessiesi automatisoinnista mutkatonta
Yritysten asiakaspalvelut käyvät ylikuumina yhteydenottojen- ja seurattavien kanavien määrän kasvaessa. Vastaukseksi tarjotaan tarpeeseen nähden ylimitoitettuja ratkaisuja, kuten toiminnanohjausjärjestelmän vaihtoa. Onneksi on olemassa toinenkin keino: kansalaiskehittämiseen perustuva älykäs automaatio. Sen avulla yksittäisten palveluprosessien automatisointi päästä päähän on yksinkertaista, ja digitalisaatiosta tulee kaikkien oikeus.
Ylikuormittunut asiakaspalvelu ei palvele ketään
Viestejä saapuu puhelimitse, sähköpostissa, chatissä ja pikaviestimissä. Suurin osa viesteistä on vieläpä rutiininomaisia tilauspyyntöjä tai kyselyitä, joiden käsittely ei tarjoa tekijälleen tunnetta työn merkityksellisyydestä.
Työn monotonisuus yhdistettynä jatkuvaan kiireeseen saa pahimmillaan ihmisen tuntemaan itsensä robotiksi. Siksipä rutiininomainen työ tulisikin jättää automaatioratkaisujen hoidettavaksi. Asiakkaat saavat palvelua nopeammin, ja työntekijät voivat keskittää huomionsa sellaisten asiakastarpeiden ratkaisemiseen, joissa heidän panostaan aidosti tarvitaan.
Vastaukseksi tarjotaan usein ylimitoitettuja ratkaisuja, kuten ERP-projektia tai raskaita integraatioalustoja
Liian usein kuvatun kaltaisten tilanteiden ratkaisuksi tarjotaan kuitenkin epärealistisia ratkaisuja, kuten toiminnanohjausjärjestelmän (ERP) vaihtoa tai massiivisen integraatioalustan käyttöönottoa. Yksittäisten käyttötapausten ratkaiseminen näillä on hätävarjelun liioittelua. Turhalta tuntuvat myös liiketoimintaprosesseihin keskittyvät pitkät työpajat, joissa kampaviinereitä palaa ketjussa, ja konsultin tuntilaskutus juoksee.
”Keep it simple, stupid”, sanoisi turkulainen jääkiekkovalmentaja. Prosessiautomaatioiden suunnittelun voisi hoitaa toiminnosta vastaava tiiminvetäjä muutamassa tunnissa, jos työkalut ovat kunnossa.
Ratkaise palveluprosessiesi pullonkaulat kansalaiskehitykseen perustuvalla älykkäällä automaatiolla
Parempi tapa ratkaista palveluprosessienne pullonkaulat onkin valjastaa oma osaamisenne automaatioiden suunnitteluun. Avuksi tarvitsette vain joustavan älykkään automaation ratkaisun, kuten Derobia SaaS:in.
Derobia SaaS on kolmeportainen älykkään automaation ratkaisu, jonka avulla automatisoit palveluprosessisi päästä päähän ilman muutoksia taustajärjestelmiisi:
- Palvelu tunnistaa pyynnön sisällön kanavariippumattomasti tekoälyn avulla.
- Palvelu ohjaa määrämuotoiset pyynnöt suoraan prosessiin ja automaation piiriin, sekä vaativammat pyynnöt asiakaspalvelijalle.
- Palvelu keskustelee ja viestii asiakkaan kanssa itsenäisesti pyyntöön liittyvän prosessin mukaisesti.
Yhden käyttötapauksen automatisointi vie aikaa noin viikon ja valmiin ratkaisun hallinta pysyy omissa käsissäsi – voit tehdä siihen halutessasi muutoksia ilman palvelutoimittajaa.
Kansalaiskehitys demokratisoi digitalisaation
Uskomme kansalaiskehitykseen. Kansalaiskehitys demokratisoi digitalisaation.
Derobia SaaS -palvelussa keskeistä ovat sen low-code/no-code-toiminnallisuudet. Käyttäjänä sinä tai työntekijäsi voitte itse määritellä ja testata prosessiautomaatioita helppokäyttöisellä visuaalisella työkalulla. Kun Derobia SaaS ei tiedä ratkaisua johonkin tilanteeseen, se kysyy vastausta käyttäjältään, sinulta.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Tietohallinto | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Ohjelmistorobotiikka |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Lekab Communication Systems - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Lekab Communication Systems - Muita referenssejä
Lekab Communication Systems - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Red & Blue Oy - Senior Web Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
Tapahtumat & webinaarit
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
- Nordea - At Nordea our people come from 107 countries
- Timeless Technology - Uutuus: Tempmate-GM2 jatkuvakäyttöinen ja reaaliaikainen dataloggeri kuljetusten olosuhdeseurantaan.
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |