Ota logistiikka- ja kuljetusalan murros haltuun
Digitaalinen murros vaikuttaa kaikkiin toimialoihin, myös perinteiseen logistiikka- ja kuljetusalaan. Asiakkaiden vaatimukset kiristyvät, joten toimijoiden on keksittävä keinoja, joilla vastata uusiin asiakastoiveisiin.
- Miten tunnistaa uudet liiketoiminnan mahdollisuudet?
- Millaisia ratkaisuja logistiikka- ja kuljetusala voi omaksua muilta toimialoilta?
Liiketoiminnan kasvua vauhditetaan operatiivisen toiminnan kehittämisellä
Logistiikka- ja kuljetusalan operatiivisessa toiminnassa pullonkaulana ovat vanhentuneet ja kankeat järjestelmät, jotka ovat paitsi käyttäjälleen monimutkaisia, myös toiminnallisuuksiltaan vanhentuneita. Analytiikan täyttä potentiaalia ei saada operatiivisen toiminnan tueksi ja paljon mahdollisuuksia jää hyödyntämättä.
Materiaalissa pureudumme analytiikan etuihin erityisesti ennakoivan huollon, sensoriteknologian tuomien liiketoimintamahdollisuuksien ja liiketoimintajärjestelmien kehittämisen näkökulmasta.
Pääset lukemaan muun muassa siitä, miten Herman Anderssonin tapauksessa pureuduimme järjestelmäpäivityksen yhteydessä syvemmin satamatyön prosesseihin ja kuinka tällä tavalla pystyimme tukemaan uudella työkalulla ahtaajien ja työnjohtajien työtä.
Haluatko lisätietoja?
Alan toimijat etsivät nyt uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Palveluita halutaan testata ketterästi sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Lataa Bitfactorin asiantuntijoiden kirjoittama opas. Sen luettuasi
- tiedät millaisia haasteita designin ja analytiikan avulla ratkaistaan logistiikka- ja kuljetusalalla
- saat lisätietoa tämän hetken teknologiatrendien tuomista mahdollisuuksista
- ymmärrät millaisia liiketoimintaetuja kehityshankkeilta on lupa odottaa
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka | |
Supply chain management SCM | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Arkkitehtuuri | |
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Vuokratyövoima |
Loihde Factor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Loihde Factor - Muita referenssejä
Loihde Factor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |