nenäpäivä.fi WordPress verkkosivut
Uudistimme nenäpäivä.fi verkkosivut ja verkkokaupan käyttäen WordPress-sisällänhallintajärjestelmää ja Woocommerce-verkkokauppa-alustaa.
Taustaa uudistukselle
Nenäpäivä on tunnettu hyväntekeväisyystapahtuma, jota järjestää Nenäpäivä-säätiö. Tapahtuman juuret ovat Isossa-Britanniassa vuodessa 1985 Comic Relief -järjestön perustamisessa.
2020 Nenäpäivä-säätiö halusi uudistaa verkkopalvelunsa. Aiemmin alustana palvellut Drupal oli tullut tiensä päähän: Drupal-versioon ei enää ollut luvassa päivityksiä, joten uudistaminen olisi joka tapauksessa. Palvelun sisällön ylläpidosta haluttiin myös helpompaa, joten asiakas valitsi uudeksi alustaksi WordPressin. Agenda on erittäin kokenut WordPress-toteuttaja.
Palvelun ilmettä haluttiin myös uudistaa ja käyttäjäkokemusta parantaa: erityisesti sisältöjen löydettävyyttä oli parannettava. Uudistuksen laajuuteen kuului myös sivustoon kuuluva verkkokauppa. Lisäksi haluttiin uudistaa myös rahalahjoitusten antamiseen ja vastaanottamiseen käytetyt maksukanavat, joiden hallinnointia haluttiin vahvemmin säätiön omiin käsiin.
Suunnittelu
Tärkeä referenssi uudistukselle oli säätiön brittiläinen esikuva comicrelief.com. Sivuston haluttiin puhuttelevan koko laajaa yleisöä, siis ketä vain. Erityisesti koska sivuston käyttäjissä on paljon iäkkäitä henkilöitä painotettiin saavutettavuuden merkitystä suuresti. Esteettisesti palvelun ilmeessä tavoiteltiin voimakasta muotokieltä: vahvaa typografiaa ja kirkkaita värisävyjä laajoinakin väripintoina.
Suunnittelu käynnistettiin työpajatapaamisella, jossa sisältösuunnitelma käytiin läpi ja sisältöä yksinkertaistettiin karsimalla rönsyjä. Päivitetyn sisältösuunnitelman pohjalta edettiin rautalankamallien suunnitteluun. Sivupohjien yksinkertaisuutta ja selkeyttä korostettiin. Myös kaupan näkymät ja ostopolku uudistettiin.
Kirsikkana kakun päälle toteutettiin animoidut punaiset nenät, jotka elävöitävät sivuston hero-osioita.
Toteutus
Verkkosivut on toteutettu käyttäen Agendan omaa WordPress-teemaa, joka on toteutettu mahdollisimman saavutettavaksi sekä helposti muokattavaksi. Teema hyödyntää sisällön muokkaamiseen Gutenberg-editoria, jonka edut mahdollistavat sisällön uudelleen jäsentämisen ja muotoilun ilman erityistä teknistä osaamista. Sisältölohkoja voidaan vetää ja pudottaa vapaasti eri kohtiin muokkausnäkymässä. Sisällöntuottajalle tarjotaan hallintapaneelissa suositut SEO työkalut hakukoneoptimointia varten.
Maksukanavaintegraatiot
Osana sivustoa uudistettiin rahalahjoitusten antamiseen ja vastaanottamiseen käytetyt maksukanavat. Lahjoittaminen onnistuu joko suoraan tai Nettilippaan kautta, jolloin raha on korvamerkitty juuri tiettyyn tarkoitukseen.
Verkkokauppa
Verkkokauppa pohjautuu WooCommerce -lisäosaan, joka on tunnettu WordPressiin integroitava verkkokauppa-alusta. Nenäpäivän verkkokauppa tarjoaa verkkopankki- ja korttimaksun Paytrailin kautta ja yritysasiakkaille laskun tilauksen sähköpostitse.
Verkkokauppa tarjoaa erilaisia tuotteita, joiden asetukset ovat helposti muokattavissa hallintapaneelissa. Tuotteet voivat sisältää eri vaihtoehtoja esimerksiksi koon, värin tai itse keksityn ehdon suhteen. Kaupassa voi myös olla tuotteita, jotka ovat myytävänä ulkoisessa kaupassa. Verkkokaupassa voi vertailla tuotteita eri kategorioiden perusteella. Toimituskulut voidaan asettaa kiinteinä tai perustuen tuotteiden määrään. Toimitus kohteet ja toimitusluokat voivat vaikuttaa hinnoitteluun.
Verotuksen voi määrittää helposti hallintapaneelissa, mikäli sille on tarvetta. Verot voidaan sisältää hintoihin tai ilmoittaa erikseen. Nenäpäivän verkkokauppa toimii verottomana.
Nenäpäivä koittaa taas 12.11. Voit osallistua hyvään esimerkiksi tekemällä lahjoituksen uuden verkkosivuston kautta!
Tiedot
Tilaaja: | Nenäpäivä-säätiö |
Ajankohta: | 2020 - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
anssi.kokkonen@sohova.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset | |
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
Javascript | |
Julkaisujärjestelmä CMS | |
WordPress | |
WooCommerce |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Agenda Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Agenda Digital - Muita referenssejä
Agenda Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |