Miten Euroopan unionin tuomioistuimen päätös työaikalain muutoksessa vaikuttaa työajanseurantaan Suomessa?
Työajan mittaaminen on Suomessa lain edellyttämä velvoite, mutta nyt sen edellyttämä tarkkuus tulee kokemaan muutoksia myös Suomessa. EU-tuomioistuimen 14. toukokuuta 2019 tekemä päätös työntekijän päivittäisen työajan mittaamisesta syntyi espanjalaisen ammattiliiton ja Espanjassa toimivan saksalaisen pankin välisen, työntekijöiden työajan mittaamista koskevan tapauksen käsittelyssä.
VAPAUS VALITA OMAAN TOIMIALAAN SOPIVA RATKAISU MITTAAMISEEN
EU-tuomioistuimen päätös ei määrittele, millaisella seurantamenetelmällä työaikoja tulee seurata kaikilla työpaikoilla. Jokaisella yrityksellä on oikeus valita omaan alaansa parhaiten vastaava toteutus työajan seuraamiseen, kunhan yrityksellä on tarjota tarkkaa tietoa työntekijän työajoista ja suoritetuista ylitöistä.
ASIANTUNTIJATYÖN MITTAAMINEN AIHEUTTAA HAASTEITA
Nykyaikaisessa työkulttuurissa asiantuntijatyö on muuttunut merkittävästi. Töitä voidaan yhä useammin suorittaa etänä ja joustavasti, joka muuntaa perinteisiä kehyksiä työajan mittaamiselle. Miten työpäivän kestoa mitataan ja kirjataan, kun työntekijän työpäivä ei vastaa sen perinteisiä raameja?
Mikä luetaan työajaksi silloin, kun henkilön työpäivä koostuu puhelinsoitoista, materiaaleihin perehtymisestä, sähköpostien lähettämisestä ja ns. näkymättömästä ajatustyöstä – joista jokainen voi tapahtua mihin kellonaikaan tahansa, missä tahansa?
Mikä luetaan työajaksi silloin, kun henkilön työpäivä koostuu puhelinsoitoista, materiaaleihin perehtymisestä, sähköpostien lähettämisestä ja ns. näkymättömästä ajatustyöstä – joista jokainen voi tapahtua mihin kellonaikaan tahansa, missä tahansa?
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Omat tagit
työajanseuranta
uusi työaikalaki
JotBar Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
JotBar Solutions - Muita referenssejä
JotBar Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |