Mikä on ohjelmistointegraatio ja mihin sitä tarvitaan?
Integraatioista puhutaan jonkin verran, mutta tietoa niistä löytyy kuitenkin yllättävän vähän. Ohjelmiston integraatio tarkoittaa lyhykäisyydessään kahden eri järjestelmän yhdistämistä toisiinsa. Käytännössä ohjelmiston tuottama tieto muunnetaan muotoon, jota myös toinen ohjelmisto osaa tulkita. Integraation jälkeen ohjelmistot ymmärtävät toisiaan, jonka tulisi tuoda yritykseen ennen kaikkea kilpailuetua.
Nykyaikainen organisaatio tarvitsee useita palveluja niin paikallisesti kuin pilvessäkin. Datan kulku eri järjestelmien, sovellusten sekä tietokantojen välillä koituu usein ongelmaksi, jonka integraatiopalvelut pyrkivät ratkaisemaan. Tyypillinen esimerkki yksinkertaisesta integraatiosta on Outlook-kalenterin yhdistäminen puheratkaisuun. Tällöin esimerkiksi asiakaspalvelusta vastaavat henkilöt näkevät suoraan järjestelmästä ketkä työntekijät ovat kulloinkin paikalla tai poissa.
Integraation tarve syntyy yleensä tilanteissa, joissa tiedon määrä kasvaa, mutta se sijaitsee kahdessa tai useammassa eri järjestelmissä, jotka eivät toimi suoraan keskenään. Tiedon hakuun ja yhdistelemiseen manuaalisesti saattaa mennä useammalta ihmiseltä paljon aikaa, jolloin aletaan harkita integraation mahdollisuutta.
Integraatioiden rajapinnat
Integraatio voidaan toteuttaa monin eri tavoin järjestelmien kesken, jolloin toteutukseen vaikuttavat etenkin lähde- ja kohdejärjestelmien rajapinnat. Toteutustapaa valitessa myös käytettävät tietovarastot ja integraatioalustat ovat merkittävässä roolissa.
Integraatiot ja tiedonsiirto toteutetaan ohjelmointirajapintojen kautta. Rajapintojen voidaan ajatella olevan avoimia ovia, joita kautta tieto pääsee kulkemaan eri järjestelmiin.
Valitse sopivin toteutustapa
Onnistuneen integraatioprojektin taustalla on aina liiketoiminnan tarpeet ja niihin vastaaminen. Tämän vuoksi juurisyyn selvittäminen on projektin onnistumisen kannalta avainasemassa. Tällöin tiedetään mitä asiaa lähdetään ratkaisemaan ja mikä on projektin lopullinen tavoite.
Selvitä nämä kysymykset ennen projektiin ryhtymistä:
1. Kannattaako integraatiot ostaa palveluna vai tuotteena?
2. Onko integraatioratkaisu toteutettu avoimella lähdekoodilla?
3. Liittyykö lähdekoodiin lisensointimaksuja?
4. Kuinka monta järjestelmää integroidaan?
5. Mikä on integraation laajennettavuus / skaalautuvuus?
6. Mikä on integraation elinkaari?
7. Miten tiedonsiirron laadunvarmistus toteutuu?
8. Voiko toimittajaa vaihtaa?
Petri Perkiö, p. 050 594 1122, petri.perkio(a)integral.fi
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Tietohallinto | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Integraatiot |
Omat tagit
Integral - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Integral - Muita referenssejä
Integral - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |