Innovatiivinen verkkoyhteisö toi uusia ideoita brändin tuotteisiin, konseptointiin, markkinointiin ja viestintään
Lähtökohdat
Hartwall Jaffa on vahva ja vakiintunut brändi virvoitusjuomakategoriassa, mutta nuoret eivät koe sitä omakseen. Jaffalla oli vahva halu muuttaa tätä mielikuvaa ja tehdä brändistä kohderyhmää aidosti kiinnostava ja relevantti. Nuorien haastava suhde brändeihin vaikutti tutkimusmetodin valintaan ja perinteisen tutkimuksen sijaan Jaffa halusi osallistaa heidät muutokseen. Verkkoyhteisön ohessa toteutettu ketterä työpaja, Innovation Parkour, mahdollisti tämän.
Mitä tehtiin
Verkkoyhteisöön rekrytoitiin tubettajaverkoston kautta 40 nuorta. Projekti toteutettiin Innovation Parkour -menetelmällä, jossa verkkoyhteisö, yrityksen oma ideointi ja luova suunnittelu jalostivat toinen toisiaan ketterässä vuorovaikutuksessa.
Mitä saimme aikaan
Hartwall Jaffa pääsi sukeltamaan syvälle nuorten arkeen tavalla, joka ei muuten olisi ollut mahdollista. Projektin lopputuloksena brändille kehitettiin yhteensä viisi uutta kohderyhmälle suunnattua ideaa tuotteisiin, konseptointiin, markkinointiin ja viestintään.
Projekti osoitti, että brändin, luovan tiimin ja itse kuluttajien kanssa toteutettu uudenlainen ja tiivis vuorovaikutus johtaa uusiin, menestyviin ideoihin ja konsepteihin.
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Hartwall Jaffa |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
ismo.nikkola@zeelandfamily.fi |
Lisätietoja
Avidly - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 1 asiantuntijaa.
Avidly - Muita referenssejä
Avidly - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |